Am maastojuoksut - Imatra

Pääsimme lomille torstaina kansainvälisen työväenjuhlan viettoon. Kaveri oli saanut tiedon valmistumisestaan ylioppilaaksi, joten jäimme keskustaan. Kävelimme joenrantaan ja asetuimme vappupicnikille, samalla tuli vielä juhlittua tulevan ylioppilaan syntymäpäivää.

Sekä vappuaaton, että -päivän olin maalaamassa, olinhan lomalla. Lauantaina juostiin kuitenkin maastoissa tämänkin alueen mestaruuskilpailut tulevalla SM-Maastojuoksu reitillä 2km kierroksina. Miehet ja naiset kilpailivat omissa lähdöissään, naiset ensin. Kyllä näytti Oona Kettusen askel hyvältä, olisi pärjännyt miestenkin kilpailussa.

Lähtölaukaus vapautti miehet radalle 14.35. Juuri lähdön valmistelujen aikaan alkoi sataa. Samassa lähdössä oli kolme sarjaa M17, M19 ja Yleinen, sekä vielä P15 sarjan Pm-kilpailun juoksijat. Kovimmat miehet ampaisivat kärkeen, seuraavaksi 4km juoksijat, minä ja viisitoistavuotiaat. Tiesin että varsinkaan 6km maastojuoksussa ei auta sortua juniorimaiseen höntyilyyn.

Heti ensimmäinen ylämäki ottaa luulot pois, täysissä voimissaankin ylöspääsy on haaste, josta jatketaan heti vauhdikkaaseen alamäkeen. Ajattelin juoksevani ylämäet ja tasaiset rauhassa, jotta jaksaisin rullata alamäkiin. Ensilumenladulle lähdettäessä P15-sarjan juoksijat tulivat järjestään ohi. Totesin, ettei porukasta voi enää enempää jättäytyä.

Toiselle kierrokselle vauhdikkaiden alamäkien jälkeen. Ensimmäisestä noususta oli tullut jo seinänousu. Kyllä eivät enää jalat alamäkeen rullanneet. Positiivista oli, että edellä menneet juoksijat pysyivät hyvin näköpiirissä. Takaisin tullessa nuoremmat 4km juoksijat virittelivät jo loppukirejään. Itse jatkoin vielä kierrokselle raskain jaloin. Seinäjyrkässä nousussa kävelyaskeleet estivät vain tosiasia, että kerran käveltyä ei enää juoksemaan lähdetä.

Tässä vaiheessa valveutunut katsoja olisi voinut huutaa Tule pois, siellä on juoksukilpailu menossa! Eteneminen oli muuttunut selviytymistaisteluksi. pelastava maaliviiva kuitenkin lähestyi jokaisella askeleella. Kärkijuoksijat näkyivät enää edestakaisen 500m pitkän suoran päässä, kilometrin edellä. Lopulta kuitenkin kestin alamäet pystyssä ja kaarsin maaliin.

Kuuden kilometrin kilpailuun kului aikaa 25.20, eli reipas 4.10min/km. Kyllä taas nähtiin miten pehmeässä maastossa juokseminen on myrkkyä. Kahden maantiekilpailun perusteella kunto on tilanteeseen nähden hyvällä tasolla. Maastossa taas täysi katastrofi. Jalat väsyvät ja hapenottokyky ei riitä juoksijan vauhdikkaaseen etenemiseen. Tuttu toimitsija totesi kilpailun jälkeen osuvasti, että kilpailun lihaksikkain juoksija erottui selvästi, häntäpäästä. Kunhan radalle päästään.

Ensiviikko menee jälleen metsässä, tällä kertaa Valtimossa. Tänään täytyy levätä, jotta jaksaa taas rymytä. Siirtymiä on tiedossa reippaasti, ja on arvoitus millaista maasto on. Varmaa on kuitenkin, että viimeviikolla lunta oli ollut vielä parhaimmillaan, pahimmillaan, puoli metriä.

Aluemestari!

Tänään juostiin itäisen alueen aluemestaruuksista Pieksämäen maastoissa. Tapahtuma oli samaan aikaa myös Pieksämäen Veikkojen 100-vuotisjuhlajuoksu. Osanottajia kisa keräsi kolmen piirin alueelta kaiken kaikkiaan 28.

Säätiedotus lupaili huonoa. Päivästä tulisi kylmä ja märkä. Ihan kurjimpien ennustusten tasolle keli ei yltänyt. Lämpötila pyöri viiden asteen paikkeilla ja sade oli pientä tihkua. Siitä huolimatta rapa lensi ja kaikki kilpailijat pääsevät vähintään kenkä- ja sukkapyykille.

Usein maastokisoissa kuulee napinaa reitin helppoudesta, eihän tämä ole mitään maastojuoksua. Nyt oli eri ääni kellossa. Reitillä riitti nousua, ja ihan kun mäkien jyrkkyydessä ei olisi ollut tarpeeksi tekemistä, ne myös jatkuivat jatkuivat jatkuivat...Huipulle kavuttua käännyttiin lähes poikkeuksetta jyrkkään laskuun. Naiset ja pojat juoksivat 4km, joka tosin oli ehkä lähempänä 3,5km, yhtenä lenkkinä ja miehet kiersivät reilun 3km lenkin kahteen otteeseen

Lähdin kisaan pelkkä aluemestaruus mielessäni. Starttipistoolin pamahtaessa seurasin tilannetta porukan keskivaiheilla. Juoksu tuntui hyvältä loivaan alamäkeen enkä kokenut tarpeelliseksi jäädä jarruttelemaan ja kyttäilemään oman sarjan kilpasiskoja. Otin alun varovaisesti. Kun kunto on vähän arvoitus, on pakko varoa juoksemasta itseltään jalkoja alta.

Saavutin edellä meneviä kisailijoita ja tuntui, että hei tämähän menee hyvin! Sitten alettiin nousta. On aivan uskomatonta, miten en jaksa juosta ylämäkeen en sitten yhtään. Tipuin edellä juoksevan kyydistä ja takaatuleva porukka saavutti. Kyllä otti päähän. Jalat vain jotenkin menivät mäessä täysin toimintakyvyttömiksi ja matka ei edennyt. Laskuissa kuroin kiinni eron, joka nousuissa syntyi. Pelko tulevista vastamäistä rajoitti vauhtia, ei uskaltanut antaa mennä.

Viimeisen pitkän nousun jälkeen koitti vihdoin tasamaa ja maaliviiva alkoi häämöttää edessä. Vihdoin uskalsi juosta. Loppusuoran kuoppaisuus pääsi yllättämään, ja kovasta yrityksestä huolimatta kiri ei aivan riittänyt vielä yhden sijan nousemiseen.

Kaiken kaikkiaan juoksusta jäi vähän huono ja laimea maku. Mäkien juoksu oli jotain aivan kamalaa ja kilometrivauhti lähinnä säälittävää. Siitä huolimatta N19-sarjan aluemestaruus lämmittää kovasti ja yritän muistaa olla onnellinen siitä, että pystyn kisaamaan ilman kipuja tai ylikuntoa. Ensi viikonloppuna sitten nokka kohti Imatraa ja SM-maastoja!

XL Maaninka-hölkkä

Eilen lauantaina kisattii jo neljännettäkymmenennettä kertaa järjestetyn Maaninka-hölkän merkeissä. Tapahtuma keräsi paikalle kiitettävät 130 juoksijaa, ja tunnelma oli hyvä. Sää oli maantiejuoksulle suorastaan täydellinen: tuulta ei ollut juuri nimeksikään, aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta ja elohopea kiipesi yli kymmeneen asteeseen. Shortsit ja lyhythihainen olivat pätevä valinta kisa-asuksi.

Kauden ensimmäisen kisa-aamun koittaessa fiilis oli lähinnä epätoivoinen. Edeltävän illan verryttely oli tuntunut kamalalta ja olo ollut muutenkin vetämätön ja kurja. Pelotti, että kisasta tulee jälleen täysi floppi, mitä jos 21min rajakin jää 5km lenkillä rikkomatta. Lievä paha mieli alkoi kuitenkin haihtua kisapaikalla, kun pääsi pitkästä aikaa hakemaan numerolappua ja näkemään tuttuja.

Alkuverryttely oli tahmeaa. Tuntui, että jalat sortavat hölkkävauhdissa. Lähdön lähestyessä jalat alkoivat aueta ja juoksu kävi muistuttamaan juoksemista. Vähän uskalsi jo hymyilläkin. Kuuluttajan kertoessa lähtöön olevan aikaa alle kymmenen minuuttia, tuli aika heittää verryttelyasu pois ja alkaa hakea paikkaa lähtöviivalta, eturivistä tottakai. Pahin paniikki oli ehtinyt jo haihtua.

Juoksijat lähetettiin matkaan piippauksella, ja alkukiihdytys oli hurja. Jättäydyin suosiolla porukasta ja silti ensimmäinen kilometri oli noin 20s suunniteltua nopeampi, 3.42. Matka jatkui yksinäisesti, noin 10m isompaa porukkaa jäljessä. Reitti johdatti kilpailijoita miellyttävän tasaista reittiä pitkin 2,5km kohdalla sijaitsevalle kääntöpaikalle. Kello näytti puolenvälin ajaksi noin 9.35, vauhti oli pysynyt yllättävän hyvänä.

Puolenvälin jälkeen alkoi herätä varovainen toive, voisiko 20min alitus olla mahdollinen. 19:sta alkava aika olisi kaikkien vaikeuksien jälkeen unelmien täyttymys. Kun matkaa maaliin oli 1,5km ja vauhti oli pysynyt edelleen samana, toive alkoi vahvistua. Silti koko ajan vaivasi pelko omasta jaksamisesta, kunto on aivan arvoitus, tuleeko kohta seinä vastaan ja muuttuuko loppumatkan juoksu lyllerrykseksi. Juoksu kantoi mukavasti maaliin saakka ja pienen loppukirin saattelemana pysäytin kellon ajassa 19.34. Olen tyytyväinen, vaikka tottakai toivoisin olevani kunnossa, jossa ajasta lohkeasi vielä pari minuuttia pois.

Myös Kalle lähti viivalle jälki-ilmottautumisen kautta. Matkana miesten 8km. Valmistautuminen kisaan ei suoraan rankalta harjoitukselta kotiutuneena ollut paras mahdollinen. Kuten monen muunkin kilpailijan, myös Kallen alkuvauhti oli suunniteltua vauhdikkaampaa, ja se kostautui hieman kisan edetessä. Kaiken kaikkiaan kisa oli kuitenkin tasaisen hyvä suoritus, johon juoksija itse oli kohtalaisen tyytyväinen.

Tästä jatketaan kohti ensi viikonlopun aluemestaruusmaastoja. Kallen koitos on kotoisasti Imatralla tulevalla SM-maastoreitillä ja allekirjoittanut starttaa Pieksämäellä.

Tästä Maaninka-hölkän tuloksiin.

Sissihavu

Kahden viikon kiinniolo on taas takana ja varusmiepalvelusta on jäljellä tasan kolmasosa, 55 päivää. Kun lähtö- ja tulopäivät lasketaan niin yhdestätoista päivästä kahdeksan oltiin metsässä. Hiienvaarassa ampumaharjoituksella, ja Onttolassa taitokilpailussa. Ampumaharjoitus meni mukavasti. Päivällä Jaster-pellit kaatuivat vauhdikkaissa ammunnoissa ja illalla nautittiin hyvällä hengellä puolijoukkueteltan lämmöstä. Tunnelmaa latisti vain kaksi päivää jatkunut sade.

Maanantaina varusteet olivat kuivaneet, ja rinkat pakattiin jälleen. Tiistaina aamupalalle mentiin suoraan ilman aamulenkkiä. Ruokalassa vallitsi syvä hiljaisuus ja harras tunnelma. Intin tähän asti raskain harjoitus olisi edessä, juuri mitään muuta kukaan ei tiennyt. Lähdin matkaan avoimin mielin Kuopion kenialaismailerin valmentaja-ukin ohje mielessä pää kylmänä. Aamupäivä alkoi ammunnoilla, viisi kohdistuslaukausta ja kymmenen laukauksen kilpasarja kolmen sekunnin näyttöihin 20cm halkaisijan tauluun 150m vallilta.

Tiesin jo ennen kohdistusta tähtäimen siirtyneen. Kohdistuslaukauksista vain kaksi oli taulussa, ja nekin aivan taulun reunalla. Tähtäimensiirtoavain taskusta ja periaatteella metsä löysää, kymppi kiristää puolitoista kierrosta, sekä vielä korkeussäätö. Kilpasarjassa rauhallisesti puristavia laukauksia ja tauluille. Neljä kymppiä ja yhdeksän osumaa. Täydellinen alku kilpailuun. Siitä päivä jatkui pienin siirtymin ja rastein. Iltapäivän puolella olimme Höytiäisen kanavan väärällä puolella.

Kuljimme kamavanrantaa kunnes tulimme ylityspaikalle... vesi oli kuulemma +6 asteista. Vaatteet pois ja tavarat rinkkaan. Rinkka kanavaan, mies perässä. Hengitys salpasi ensimmäisten hetkien aikana, mutta nopeasti toimintakyky palasi. Määrätietoisilla uintiliikkeillä kanavan yli. Toisella puolella varpaat olivat jäässä, mutta henki hyvä. Juuri kokemukset jäävät intistä mieleen, ja kannattaa yrittää tosissaan. Tosissaan tehdessään saa muistella hyvällä. Vielä lähdettiin viimeisille rasteille ja siirtymälle.

Illalla palattiin 300m ampumaradan katokseen, levitettiin trangiat ja makuupussit. Huolto ja lepo omaan tahtiin. Aamulla Metalli pärähti soimaan, volyymi tietysti yhdellätoista. Irti!, lähi kp mene!, 50m ampumavalli! kamat kasaan, rinkka selkään ja 250m juoksukilpailu helvetinkyytiä. Aamupala naamaan, josta uuden päivän koitoksiin. Lipiäinen, askel näyttää kevyeltä, miten olisi 10km kilpamarssi...? Ja taas mentiin, Joensuun lentokenttä myötäpäivään kiertäen seuraavalle rastipisteelle. Yritin juosta, mutta totesin, ettei juokseminen nopeuta matkantekoa yhtään, vaan lähinnä väsyttää.

Reippaasti kävelin ja ohitin ainakin 11 edellä sekalaisella porrastuksella lähtenyttä. Lentokentän päässä aloin keskittyä suunnistukseen. Poikkesin lumiselta tieltä metsään, jossa oli nopeampi kävellä ja käännyin oikeasta risteyksestä. Puoleentoista tuntiin rinkka selässä vajaa 10km. Välittömästi rastipisteellä alkoi suunnistuksen ajanotto, rinkka pois ja kartta käteen. Kysyi luonnetta lähteä juoksemaan heti, mutta mentävä oli. Rastit löytyivät nopeasti, mutta jalka ei enää liikkunut, uudet kumisaappaat hiertivät kantapäitä ja reidet olivat rinkan kantamisesta tyhjät. Jaksoin 5-6km suunnistuksesta juosta vain puolet, mutta aika oli kuitenkin kohtalainen 1h 15min.

Taistelija seikkailijanhatussaan

Tukeva Trangialounas ja taas kohti ampumaratoja, metsään en märissä vaatteissa vapaaehtoisesti jäänyt paikalleni. Vielä toiset ammunnat partiohiihto-tyylillä, kaikki neljä laikkaa alas, ja suunpielet korvia myöten hymyyn. Kello tuli 15 kun levitin makuupussin ja aloitin levon. Mitä nopeammin sitä nopeammin, moni tuli vasta illan puolella. 2200 lähdettiin uudestaan liikkeelle, yösuunnistukseen. 1:50 000 kartalla eksyin metsään, kaikki polut näyttivät samoilta. Pää kylmänä hoin taas mielessä. Puolenyönaikaan olin taas makuupussissa. Kukaan ei tiennyt lähdetäänkö yöllä vielä jatkamaan. Ei lähdetty.

Aamulla vielä viimeiset koitokset, pieni siirtymä, rasti ja kirjallinen koe. Kilpailulle ei meinannut näkyä loppua, vielä jatkettiin. Takaisin ampumaradoille ja ruokailemaan. Harjoituksen johtaja vitsaili vielä uudesta uintikeikasta. Useampi sydän jätti lyönnin välistä.. Kilpailu oli kuitenkin ohi ja matka jatkoi komppaniaan henkilökohtaista huoltoa varten.

Torstaina päivällä muutamankymmenen rastin, reilu 40km siirtymisen, ja kahden yön jälkeen tulokset julkaistiin. Voitin. Olin saanut kaikilta rasteilta tasaisesti hyviä pisteitä, syönyt hyvin ja rasitituksesta huolimatta pysynyt virkeänä. Kyllä tuntui hyvältä vastaanottaa onnitteluja. Nimi kaiverretaan seinälle kotiutuessa. Tähänastisen varusmiespalveluksen parhaat päivät. Päästiin oikeasti toiminnan makuun, hyvä tekemisen meininki ja oli täysin vastuussa omasta toiminnastaan - rasteilla, siirtymillä, huollettaessa ja levätessä.

Sissihavu lomatakin hihassa

Nimi listalla!

Toissailtana tuli ilmottauduttua lauantaina juostavaan Maaninkahölkkään. Muistia saa selata taas aina viime marraskuuhun asti saadakseen selville, milloin nimeni on viimeksi lähtölistalla komeillut. Viimekertaisesta startista on siis päässyt kulumaan kuusi pitkää, urheilun kannalta hukkaanvalunutta, kuukautta.

Kevät on ollut erittäin rikkonainen. Jalkavaivan jälkeistä harjoittelua on takana kaksi viikkoa. Kunto on täysi arvoitus, mutta se on kaikkea muuta kuin este ei-niin-vakavaan maantiekisaaan osallistumiselle. Kilpailu on omiaan paljastamaan, millä tolalla kunto tällä hetkellä oleilee, ja on epäilemättä myös hyvä harjoitus. Odotan viikonloppua jo innolla, mutta sitä ennen täytyy valmistautua henkisesti siihen, että Maaningan 5km reitti ei tällä kertaa ole kierretty aivan yhtä liukkaasti kuin pari vuotta sitten...

Eilen käytin aurinkoisen lepopäivän kevyeen Kuopio-Siilinjärvi -pyöräsiirtymään. Matkan varrella ehti nähdä kavereita, vaihtaa kuulumisia ja käydä pitkästä aikaa koululla syömässä. Taas auringonpaiste ja liki kymmeneen asteeseen kirinyt lämpötila antoivat olosuhteista valheellisen kuvan. Hurja vastatuuli teki matkanteosta kurjaa. Yleensä tuulen suhisemisesta korvissa puhutaan positiiviseeen sävyyn, mutta kyllä se on lähinnä äärimmäisen häiritsevää.

Illalla maidonostoreissusta tuli pieni seikkailu. Tylsien jalkakäytävien sijaan tiemme keskustaan kulki metsän kautta. Kenkien kastumiselta ei voitu välttyä, ajoittain lunta oli polviin asti ja paras vaihtoehto oli pistää neliveto päälle. Ulkoilua kertyi kokonaisuudessaan useampi tunti. Mielestäni lepopäivää ei tarvitse käyttää sängyn pohjalla.

Koipi kunnossa! (:

Kun koulu on loppu, oma pääsykokeisiin valmistautuminen on tulevaisuuden murhe ja kaverit ovat valmennuskursseilla tai nenä kiinni pääsykoeaineistoissa, puitteet urheilulle ovat suorastaan optimaaliset. Yksinkertaisesti muun tekemisen puutteessa elämä soljuu omalla painollaan kuuluisan kolmion mukaan -treeniä, lepoa ja ruokaa. Olen kyllä vahvasti sitä mieltä, että kolmio pitäisi muttaa neliöksi. Neljänteen kulmaan kuuluu seura. Päivät muuttuvat äkkiä liian pitkiksi ja kurjiksi, jos ei pääse vaihtamaan kuulumisia tai jakamaan kokemuksia. Onneksi pääsykokeisiinlukijatkin ehtivät ajoittain vilkuilla edes sosiaalisen median kautta lähetettyjä yhteydenottoja, ei pääse ihan syrjäytymään.

Kuluneella viikolla tapahtui kauan kaipaamani ihme. Pari kuukautta kiusana ollut jalkapohja tuntuu olevan parantunut yhtä äkisti kuin alun perin kipeytyikin. Juoksukilometrejä sain raavittua kasaan viikossa jo liki 50. Kun kokonaisuutta täydensi vielä muutamalla pyörä- ja kävelylenkillä sekä lihaskunto- ja porrastreenillä, voi olla ihan tyytyväinen. Aurinkokin muisti jo pilkistellä sen verran, että välillä on kuin olisi treenaamassa etelänleirillä.

Taas tuntuu kuin aurinko jaksaisi paistaa vähän myös minun risukasaani, ja toiveikkuus herää väkisin. Taas toivon ja melkein uskon, että vielä tällä kaudella palaan viivalle. Nähtäväksi jää, kantaako toive vihdoin pidemmälle kuin seuraavaan odottamattomaan vammaan asti.

Kuulemma tavoitteet ovat tavoitteita vasta, kun ne sanoo ääneen. Minun hiljattain syntynyt tavoite on olla kuukauden päästä SM-maastojen lähtöviivalla. Oli kunto sitten timanttia tai vasta hiilivaiheessa.

Vuoksen lenkki - Am-maantiejuoksu

Tänään aurinko ja kevät helli juoksijoita. Pitkän talven jälkeen kaapista kaivettii nylkky-shortsit ja hihaton kisapaita legendaarista urheilujuhlaa Vuoksen lenkkiä varten. Varjossa oli n. 7 astetta lämmintä, auringossa likimain tuplaten. Ennen kilpailua ja verrytellessä vaihdettiin kuulumisia ja urheiluyleisöä kiinnosti kovasti kuinka varusmiespalvelus on sujunut.

Kerroin suunnistaneemme eilen pahimmillaan metrisessä lumihangessa. Stetson & Harrison -menetelmällä sain reitin pituudeksi 7km, aikaa yhdeksän rastin kiertämiseen kului 1h 40min. Herkistelyä maantiekilpailuun.

Lähtö tapahtui klo 14.00 myötäpäivään. Ilahduttavan suuri juoksijajoukko ampaisi liikkeelle. Lähdin juoksemaan vain omaa mukavaa matkavauhtia. Suuri etujoukko karkasi jo muutamansadan metrin jälkeen, ja jäin vetämään seuraavaa porukkaa tietäen, että selkiä alkaa jo pian tulla vastaan.

Kovat nimet vieressä - Jantunen, Turkulainen ja Mikkonen

Matka eteni mukavasti ja lähdimme nousemaan lenkin ainoaa pitkää nousua. Vahvana mailerina olen ylämäissä vahva. Pidin omaa matkavauhtia ja aloin saavuttaa selkiä. Mäenpäältä pitkässä laskussa rallattelin 3.5km väliaikapaikalle. Kanssajuoksija kertoi kuluneen 12.48, hyvää 3.40min/km vauhtia. Pahimmillaan nuoret pojat olivat saaneet vajaa 200m etumatkaa, mutta takaa-ajo oli alkanut.

Vuoksen takasuoralla 3.5km kohdalla

Hyvällä fiiliksellä tiukkasin tahtia ja Imatrankosken kirkon ja Fortumin sillan välissä (5.5km) olin ohittanut nuorempien poikien ryhmän. Hymy nousi huulille, mutta askel alkoi vääjäämättä painaa. Kun matkaa oli tasan 2km maaliin kello oli rullannut lukemiin 20.12. Tiesin juoksevani hyvän ajan. Ryhmä venyi minun vetäessä. Totesin rakkaalle kilpakumppanille, että 1.25km maaliin ja silloin hän iski. Lopussa matkavauhti ei riittänyt kiinnijuoksemiseen ja vielä toinenkin juniori tuli rinnalle ja ohi.

Vaikka en enää voinut saada seuraavia raastajia kiinni viritin loppukiriä ylös viettävään maaliin yleisön kannustaessa. Kuuluttaja totesi Lipiäisen tulevan hyvin maaliin, vaikka vaihtoi vasta aamulla huopakumisaappaat maratontossuihin. Olin selvinnyt kunnialla armottomalta Vuoksen lenkiltä pysäyttäen kellot aikaan 27.51. Eli 3.45min/km, pakko olla tyytyväinen n. 20km/vko juoksuharjoittelulla. Muuta liikuntaa on tullut sitäkin enemmän. Seuraava otatus on 2.5. Aluemestaruusmaastojuoksuissa SM-maastojen esikisoissa. Tästä on hyvä jatkaa.

Täältä vielä tuloksiin aikuisten...
Ja tästä nuorten osalta.

Tutulla loppusuoralla hyvillä mielin

Mehu maistui maalissa