sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Mielluummin överit kuin vajarit

Joululoma alkoi reilu viikko sitten perjantaina. Minä otin heti lauantaina suunnan kohta Savoa Kallen jäädessä odottelemaan joulua Etelä-Karjalan puolelle. Pakkaaminen osoittautui yllättävän hankalaksi, sillä laukkuun ei meinannut mahtua mitään enään lenkkareiden lisäksi.


Kaikki kengistä ovat kuitenkin tulleet tarpeeseen kuluneen viikon aikana. Kun on loma, kouluhommista ei tietoakaan ja omaa aikaa vähän liikaakin, on kai luonnollinen ratkaisu juosta. Paljon. Kun siihen kerrankin on täydet mahdollisuudet. Tiedän, että harjoituksellisesti touhu ei ehkä ihan pysynyt järkevyyden rajoissa, mutta minulla oli oikein kiva viikko. Halusin testata, mitä tapahtuu, kun juoksee paljon ja siinä sivussa tehdä ennätysviikkokilometrit.

Tällä viikolla juoksua tuli siis 160km ja kaikki meni hyvin. Päivät koostoivat pääasiassa kevyistä aamulenkeistä sekä illalla tehtävästä harjoituksesta. Viikko ei kulunut väsyneesti kilometrien perässä laahustaen, vaan sain tehtyä kyvyiden lenkkien lisäksi kolme kovaa harjoitusta, pitkän lenkin sekä useamman reippaan pk:n.

Kokeilun ihmiskokeellinen osuus antoi ihmeellisiä tuloksia. Tiistaina alkoi väsyttää ja keskiviikkona oli ehkä kaikkein väsyneintä. Makasin päivät olohuoneeseen pesineenä ja katsoin piirrettyjä. Arvelin, että en selviä viikon loppuun asti. Tuntui, että pää kävi puolet tavallista hitaammalla ja ajatus ei luistanut.

Torstain tullessa olo alkoi hiljalleen parantua ja tulla virkeämmäksi. Viikonloppuna ei ollut enään mitään heikkoa. Aamuisin pomppasin ennen kahdeksaa ylös täysin levänneenä ja lenkkivalmiina, mikä on sinänsä ihmeellistä sillä välillä liikkellelähtö tuntuu aivan ylitsepääsemättömältä vielä yhdentoista maissa. Nyt sunnuntai-iltana olo on edelleen mitä parhain, väsymyksestä ei ole tietoakaan ja mihinkään ei edes koske. Ainoana todisteena kuluneesta viikosta on muutama mitä ihmeellisimpiin paikkoihin tullut hankauma ja jatkuva nälkä.

Säät onneksi todellakin suosivat juoksemista tällä viikolla. Lämpötila pystytteli lähellä nollaa yhtä pakkasaamua lukuun ottamatta. Hieman jäisetkään tiet eivät päässeet yllättämään nastarien ollessa mukana.


Vaikka nyt tuntuu, että juoksussa olisi varsinainen flow päällä, huominen pitää silti varmaankin pyhittää lepäämiselle. Tylsää ei silti varmasti pääse tulemaan, sillä suunnitelmissa on kavereiden kesken vietettävät pikkujoulut ja illalla Kallekin jo liittyy joukkoon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti