lauantai 26. maaliskuuta 2016

Pääsiäinen

Blogin kirjoittamiseen on tullut taas tarpeettoman pitkä tauko. Toisaalta viimeviikkojen aikana on kirjoitettu ansiokkaasti kolmisenkymmentäsivua harjoitustyötä piensarjaohutlevytuotteen sunnittelusta ja valmistuksesta. Vaikka kevään eteneminen pysähtyi viikoksi, olivat pyörätietkin ehtineet jo sulaa. Asfaltilla sekä juoksu-, että pyöräilyvauhti on parantunut. Jopa niin, että uskaltauduimme pitkästä aikaa Alisan kanssa lenkille, useampaan kertaan.

Vuosi sitten pyöräilimme Kuopiossa 80km kärsimysajelun. Tänävuonna Vietimme pitkäperjantaita korkeakulttuuri elämyksenä. Lappeenrannassa teatteri- ja kirkkoväki olivat yhdistäneet voimansa Via Crucis - Ristin tie tapahtumaksi. Pääsiäisen tapahtumat kulkivat näytelmän keinoin keskuspuistosta linnoituksen Golgatalle. Tuhannet ihmiset olivat kerääntyneet katsomaan. Jännitysnäytelmän juonenkäänteet eivät tässä kertomuksessa yllättäneet, mutta suurelle yleisölle tarjottiin hieno kulttuurielämys.


Blogikaksikko jatkaa pääsiäisaikaa siirtymällä Pohjois-Karjalaan, 2. pääsiäispäivän Malmijuoksuun. Perinteinen Vuoksenlenkki kilpaillaan Imatralla 10.4. Viimeistään Vuoksenlenkillä kannattaa kokeilla kevätkuntoa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti