Syksyn tunnelmaa

Olen niitä ihmisiä keille syksy on vuoden parasta aikaa. Lehdet putoavat, illat pimenevät ja ulkona alkaa viiletä. Syksy on stressitöntä aikaa, jolloin yleisurheilija saa harrastaa mielensä mukaan. Kun lenkille lähtee ei malta kääntyä takaisin kotiin (tai edes ikuistaa tunnelmaa kuvapisteinä kennolle).
     
Pyörä on kulkenut nyt reippaat 1500km pääasiassa 40-100km lenkkeinä vailla päämäärää erilaisia teitä nelinumeroisista kestopäällysteteistä pyöräteiden kautta hiekkateille, ja jopa helpoille poluille. Alle olen koonnut parhaita valokuvia, sikäli olen malttanut pysähtyä kuvaamaan.

Näkymä Jäppilänniementieltä Immalanjärvelle

Otsalampun keila valaisee tietä

Stora Enson teollinen vallankumous Patotieltä kuvattuna

3932- tien sumuista peltomaisemaa Joutsenon hiekkatielenkiltä - Taka-alalla Muukon tulivoimalat

Tänään säikähdin todellisesti vaaratilannetta. Ajoin Vuoksenniskan läpi ajorataa reipasta kolmeakymppiä nopeusrajoitusta venyttäen. Ylitin valo-ohjatun risteyksen vihreillä. Pimeältä pyörätieltä nuori naispyöräilijä kaarsi punaisia päin varoittamatta eteeni. Samalla sekunninkymmenyksellä karjaisin täysillä VARO! -komennon ja  toinen pyöräilijä jarrutti lähes kaatuen. Juuri ja juuri vältimme törmäyksen. Sattumalta virkavalta ei olisu ollut kaukana, muutamasatametriä tapahtumapaikan jälkeen poliisipartio ajoi vastaan.  Autoilija ei olisi varoittanut... Kanssapyöräilijä oli erittäin pahoillaan tilanteesta.

Haluan muistuttaa valojen käytöstä kauniissa syysillassa liikkuessa. Hyvä otsalamppu on edullinen ja turvallisuusnäkökulmasta suorastaan halpa sijoitus. Myöskään hyvät heijastimet eivät ole ainakaan haitaksi. Nauttikaa syksystä ennenkaikkea liikunnallisesti pitkillä lenkeillä ja muistakaa näkyä!

Ehdin myös lajinjohtajaksi lasten yleisurheilukisoihin.

Loppua kohti paranee

Viikko alkoi väsyneesti. Maanantaina olo oli aivan vetämätön ja kurja. Ehdin taas vähän pelästyä, mikäköhän nyt vaivaa. Päivän levättyäni kaikki oli kuitenkin taas hyvin. Lauantainen puolimaraton verryttelyineen ilmeisesti vain otti vähän voimille. Oli se kuitenkin selkeästi pisin lenkki sitten viime kevään ja pieni järkytys elimistölle.

Tiistaina minun oli tarkoitus juosta Trail Cupin toinen osakilpailu. Harmikseni päädyin jättämään kisan väliin. Vielä sen verran tunsin itseni väsyneeksi etten nähnyt fiksuksi lähteä edes yrittämään kovempaa juoksua. Ratkaisu oli hyvä. Välttämällä turhan höntyilyn alkuviikosta, sain loppuviikon treenit sujumaan mallikkaasti.

Tänään lauantaina päivä alkoi jännittävissä merkeissä. Juoksisin vk-treenin pitkähköksi venähteneen tauon jälkeen. Viimeisin vauhtikestävyysharjoitukseni löytyy elokuun puolelta. Syy tähän paussiin löytyy lähinnä sitkeästä flunssasta, joka esti kunnollisen harjoittelen pariksi viikoksi. Vaikka tänä aamuna lenkkareita solmiessani tiesinkin kyseessä olevan pelkkä harjoitus, silti aina vähän jännittää, kun ei ole omasta kunnostaan tietoinen.

Jouduin toteamaan, että juoksemaan oppii vain juoksemalla ja kovaa oppii juoksemaan vain kovaa juoksemalla. Erityisesti ensimmäinen veto oli aivan täyttä tuskaa. Vilkaisin kelloa happojen ilmestyttyä jalkoihin. 23s, jes enää 8min jäljellä. Epätoivo iski tuoden mukanaan epäuskon, onko tässä hommassa mitään järkeä.

Pian starttasin seuraavaan vetoon. Ei tuntunut yhtään paremmalta. Toisaalta ymmärsin, että kovat treenit tulisivat paranemaan nopeasti, kun niitä vain saisi tehtyä, toisaalta teki mieli heittää hanskat tiskiin. Suunnittelin jo treenin keskenjättöä, mutta vielä jostain syystä käännyin ympäri ja hölkkäsin lähtöpaikalle, vielä kerran. Hyvä näin, viimeisessä juoksu oli aivan erilaista edeltäviinsä verrattuna. Kello pysähtyi tasan 20s sekuntia vertailukohtaansa nopeammin. Vaikka kehitystä odotinkin, en ehkä ihan näin nopeasti, heheh. Kaiken kaikkiaan tästäkin treenistä jäi hyvä mieli. Nyt voi hymyssäsuin odotella viikon kohokohtaa, huomista pitkää lenkkiä.

Kyllä, kyseinen kuva on esiintynet blogissa aiemminkin, mutta nyt en voi olla laittamatta sitä tähän.

Luennolle edellisen päätyttyä

Keskiviikkona peli meni hyvin. Vihelsin rangaistuslaukauksen ja reippaasti minuutteja, mutta molempien joukkueiden valmentajat kiittelivät kovasti ottelun jälkeen, poikkeuksellista. Lauantaina heti aamusta suuntasinkin auton keulan Vierumäen urheiluopistolle Tulevaisuuden kilpatuomari- leirille.

Koskaan en ole vastaavalla leirillä ollut. Aikataulutus vartin tarkkuudella kahden päivän ohjelmaan. Pisin vapaa-aika oli ruokajonossa. Luennot oli kuitenkin onnistuttu laatimaan helposti seurattaviksi, aktivoiviksi ja ennen kaikkea tosielämään sovellettaviksi. Leirillä luistelimme myös testit etu- ja takaperin. Viisi kertaa iso kahdeksikko pitkän sivun aloituspisteet kiertäen. Testit menivät hyvin ja voitin molemmissa testeissä Mestis-tuomareiden keskiarvon.

Maanantaina alkoivat luennot Lappeenrannan teknisessä yliopistossa, tuttavallisemmin LUT:ssa. Kahdeksasta neljään ajatustyötä vaativaa opiskelua. Luennot eivät kuitenkaan vielä loppuneet. Ilta jatkui erotuomari-kertauskurssilla aina puoli yhdeksään asti. Kuten arvata saattaa luentokalvot piirtyivät tänäänkin verkkokalvoille. Seuraavat viisi vuotta opiskelu pohjautuu luentoihin, kestävyyden on parannuttava.

Ensimmäisten kahden päivän aikana opiskelusta on paljastunut kaksi asiaa. Opiskelu on työlästä ja aikaavievää. Positiivisesti tunne omasta alasta on kuitenkin vain kasvanut. Lappeenrannassa myös ruoka on hyvää, uskaltaisin jopa väittää sen olevan lähellä valtakunnan parasta. Noutopöydästä tietenkin. Riistakäristys, Gordon bleu, Grillilohi...

Tänään Seurakunnan saunalla Immalanjärvellä teki hyvää rentoutua. Opiskelu jatkuu aina jouluun asti tiukasta ja heti tulevaksi viikonlopuksi on tarjolla reippaasti töitä. Haluan loppuun vielä esittää paikallisille lukijoille elämänsä tilaisuuden. Lappeenrannassa järjestetään jääkiekkotuomarin peruskurssi 29.9. klo 18.00. Suosittelen vahvasti kaikille Teistä kenellä on pieninkään halu toimia jääkiekon parissa parhailla paikoilla. Kaikille löytyy varmasti mielekästä tekemistä. On mahdollista viheltää vain junioripelejä silloin kun itselle sopii tai pyrkiä sarja kerrallaan ylöspäin! Vain taivas ja Kolme kirjainta on rajana (NHL). Saatesanat ovat kaikille samat, muilla paikkakunnilla rohkeasti yhteys paikalliseen erotuomarikerhoon.

Pupuna puolikkaalla

Tänään sain laittaa lapun rintaan. Vielä lappu ei osoittanut kilpailunumeroani. Siinä komeili poikkeuksellisesti aika, jonka kuluttua tulisin maaliviivan ylittämään. Olin siis jäniksenä jo edeltäviltä syksyiltä hyvinkin tututksi tulleella Kuopion Maratonilla.

Aamulla kävi vähän jo jännittämään. Edellisestä edes vähän puolimaratonia muistuttavasta lenkistä oli kuitenki vierähtänyt jo pitkä tovi. Matka tai aika ei silti ollut ongelma, mutta tänään en juoksisi vain itselleni vaan olisin vastuussa monen muun juoksusta ja loppuajasta. Vauhdin pitäisi olla tasaista ja ajan joko tasan kaksi tuntia tai aavistuksen alle.

Ennen starttia minä ja minun keltainen pupun pallo kiinnittivät huomiota. Olin yleinen kuiskinnan, osoittelun ja pariin kertaan valokuvauksen kohde. Monet halusivat alittaa maagisen kahden tunnin rajan ja etsivät jäniksen käsiinsä. Lähtöviivalla osa kävi ilmoittamassa aikovansa lähteä vauhtiini. Jännää.

Pian lähtö tapahtui. Ensimmäinen kilometri tulisi olemaan haastava. Vauhti ei saisi kiihtyä liiaksi vaikka alamäkeen tultaisiinkin laskettelemaan. Allekirjoittaneen alku sujui kunnialla, mutta 1.45-vauhtia pitämään lähteneellä kollegalla oli hankalaa Tekniikka oli pettänyt jälleen tärkeällä hetkellä, eikä hän ollut saanut kelloa päälle. Juostiin ensimmäinen kilometri kimpassa. Kaikki kääntyi parhain päin, kun hän sai väliajan minun kellostani ja oman kellonsa päälle jäljelläolevalle kahdellekymmenelle kilometrille.

Minun juoksu ei kulkenut. Jalat olivat raskaat ja eteneminen tosi jäykkää ja epämukavaa. Alkumatkan mietin, että onneksi ei tarvitse juosta yhtään lujempaa. 5.43/km oli ihan tarpeeksi. Silti matka eteni täysin suunnitelman mukaan kanssajuoksijoiden kanssa tarinoiden. Oli kiva tarkkailla edellä menevää juoksijoiden joukkoa. Sekaan mahtui vaikka millaista juoksiaa jokainen omanlaisellaan juoksutyylillä varustettuna.

Kun 13km kilometripylväs jäi taakse, alkoi juoksu tuntua paremmalta. Matka oli tähän asti edennyt noin 30s aikataulua edellä. Nyt piti käydä jarruttelemaan. Jalat olisivat tahtoneet liikkua tavoiteaikaaa ripeämmin. Tavoitteessa silti pysyttiin, ja jokainen askel vei kohti maalia, kilometrit hupenivat hupenemistaan. Ei aikaakaan kun maali jo häämötti, kaikki kiva loppuu aikanaan, vai? Viimeisillä kymmenillä metreillä sorruin loppukiriin, jossa meinasi käydä huonosti. Kun on juossut 2h tasaisen hidasta tahtia juomatta, on ihan normaalia, että  äkillinen kiihdyttäminen oli päättyä kummankin pohkeen kramppaamiseen.

Juoksijat, jotka mukanani pysyttelivät, pysäyttivät kellot hitusen yli puoli minuuttia tavoiteaikaa aiemmin, hyvä. Maalissa ilokseni moni kävi kiittelemässä, osa ihan kädestä pitäen. Olin ollut hyvä jänis ja kovasti avuksi. Hyvin meni ja kivaa oli.

Pahaa makua ja likaista urheilua

Urheiluillassa Kultaista Liigaa Brysselistä. Heti alkuillasta valtakunnan pesäpallokuuluttaja Mertaranta tiivistää tunnelmaa ennakoiden miesten tulikuumaa satasta. Justin Gatlin irtoaa telineistä ilmiömäisesti ja voittaa täysin suvereenisti. Hirmuaika 9.77 WL - Mertsi huutaa ja stadion on haltioissaan. Kyllä minä taas mieleni pahoitin. Ei mene oikein.

Justin Gatlin antoi positiivisen doping-näytteen ensimmäisen kerran 2001 anfetamiinista. Kahden vuoden kilpailukielto lyhennettiin vuoteen ja Gatlin palasi radoille voittaen olympiakultaa Ateenassa 2004. Gatlin ei kerrasta oppinut. Hän antoi 2006 jälleen positiivisen näytteen, tällä kertaa synteettisestä testosteroiinista. Kahdeksan vuoen kilpailukieltoa lyhentyi jälleen puoleen poikkeuksellisten olosuhteiden vuoksi.

Lontoon olympialaisissa Justin Gatlin oli taas lähtötelineissä kärsittyään lyhennetyn kilpailukieltonsa. Nyt kaulaan ripustettiin pronssia. Kuvaan astuu nyt toinen henkilö Trevor Graham, Gatlinin entinen valmentaja. Hän kärsii nykyisin elinikäistä toimitsijakieltoaan, mutta uudet ihmiset ottavat paikkansa vanhojen syrjäytyessä. Grahamin sarja on mahtava; Marion Jones, Tim Montgomery, Balco (THG) Justin Gatlin ja ainakin kuusi muuta doping-urheilijaa.

Ei urheilu tällä tavalla pyöri. Säännöt venyvät, kilpailukiellot puolittuvat (parhaimmissa tapauksissa kärsitään harjoituskaudella), elinikäisen hyödyn antava doping-menneisyys unohdetaan ja sirkus jatkuu. Täytyy tietenkin tiedostaa ero menneen ajan ja nykyisyyden välillä. Veren tahraaman 90-luvun urheilijoita ei enää tule syyllistää, vaan on otettava oppia.

Tärkeintä dopingin vastaisessa taistelussa on muutos ja asenne. Testit kehittyvä. Näytteitä kyetään analysoimaan tarkemmin ja laajemmin. Näytteet myös säilötään kahdeksan vuoden ajan. Valvonnalla on siis takaa-ajoasemastaan huolimatta mahdollisuus saada epärehellisen veren vauhdittamat urheilijat kiinni.

Rajoittava tekijä on siis enää asenne. Operaatio Puerton jälkiselvittelyissä vain yksi lajiryhmä, pyöräilijät, tutkittiin vaadittavalla tarkkuudella ja laji mustamaalattiin. Kun tutkimukset johtivat isompien kalojen jäljille, pysähdyttiin ja peiteltiin jäljet, veripussit tuhottiin. Tohtori Fuentesin klinikan odotusaulassa jonottaneet urheilijat pelasivat mm. jalkapalloa ja tennistä.

Katsojana tulosurheilusta menee maku, mutta urheilijat menettävät jotain vielä arvokkaampaa. Terveyden. Testien kehittyessä vanhat turvalliset aineet kyetään havaitsemaan. On mentävä pidemmälle. Laboratoriot kehittävät näkymättömiä suorituskykyä parantavia aineita. Näin saavutetaan uskomatonta kehitystä, mutta aineet ovat niin myrkyllisiä, että urheilijat kokevat terveysvaikutuksia jo uransa aikana. Lopulta kilpavarustelukierre tappaa - Henkisesti ja fyysisesti, lopullisesti.

On pysähdyttävä, kannettava vastuu ja aloitettava uudestaan. Etenkin hiljaisesta hyväksynnästä ja kieltämisestä on siirryttävä suoraselkäiseen rehellisyyteen ja läpinäkyvyyteen.

Kirjoittaja edustaa etenkin tässä tekstissä vain itseään/blogia ja pidättää itsellään kaikki oikeudet. Kultaisen Liigan katselun lopetin heti miesten satasen jälkeen, ei enää kiinnostanut. 

Muistojen Jänhiälänajo 2014

Kuluvan viikon teemana on ollut yliopisto-opintojen aloitus LUT:ssa- Lappeenrannan teknisessä yliopistossa. Isoja koneita, hienoa tekniikkaa ja hieman akselirasvaakin, maanantaina alkaa tiukka konetekniikan opiskelu aamusta iltaan -luennoilla.

Tänään torstaina keskityin kuitenkin tempoajoon. Pitkät, hitaasti ajetut, lenkit eivät ole tempokunnon kannalta parasta mahdollista harjoitusta. Pyörää ei kuitenkaan ole malttanut makuuttaa tallissa. 

Muistojen Jänhiälänajo ajettiin nimensämukaisesti Jänhiälässä Imatra - Joutseno välillä. "Ajetaan sähkövaihteettomilla maantiepyörillä ja -kypärillä - - myös lisätangot ovat kiellettyjä." Tapahtuman luonteen vuoksi välineistö oli aiempaa mallia kuin 1989. Tälläin Greg Lemond ajoi ensimmäisenä lisätangoilla, ja juuri aika-ajopyöränsä ansiosta voitti kyseisen Tour de Francen vuosikerran.

Rakas Olmo olisi ollut täydellisesti tapahtuman henkeen sopiva. Ajattelin kuitenkin meneväni ajamaan kun kerran kilpailu järjestetään! Muistojenajossa lähdettiin tietysti jalka maassa. Aja! Vauhtiin, klossi kiinni polkimeen ja ketju isolle keskiölle.

Alusta asti tuntui todella hyvälle. Kääntöpaikalle sain edellisen pitkänlinjan ketjunpyörittäjän kiinni ja lähdin ylämäkeen kääntyen takaisin kohti maalia. Kolme minuuttia ennen maalia pohkeet alkoivat krampata pahasti. Oli ajettava ylämäkiä putkelta ja taisteltava kramppeja vastaan. Miehessä olisi ollut vielä voimaa.

Epävirallisen tuloslistan mukaan saavutin 10km maalin ajassa 17.24, joka on samalla ennätykseni, reilusti ja vielä raskaalla reitillä. Keskinopeudeksi lasketaan 34.5km/h. Pyöräilykunto on selvästi noussut ja 16,xx aika on vielä mahdollinen. Kertaalleen vielä yritän.

Tapahtuma jatkui Tainionkosken Tähden saunalle ja iltaa vietettiin hyvässä hengessä. Erityisesti haluan kiittää Veli Hyypöläistä. Pitkänlinjan ketjunpyörittäjä ja urheilumies otti järjestääkseen tapahtuman. Urheilun kannalta juuri tapahtumat ovat tärkeimpiä. Hyvät lukijat, osallistukaa tapahtumiin matalalla kynnyksellä aina kun on vain mahdollista!

Kisakausi avattu(ko)

Olin kaavaillut tälle päivälle lepopäivää. Aamu alkoi pyöräilyllä kun taitoin ajamalla 28km koulumatkan Siilinjärveltä Kuopioon. Ihan hitaasti ajoin, ei lepopäivä tähän kaatunut. Kyllä normaalia liikuntaa saa harrastaa. Iltapäivällä koulusta tultaessa kuulin sitten tänään järjestettävän Kuopion Neulamäessä Trail Cupin ensimmäisen osakilpailun. Syntyi ajatus josko sittenkin kävisin vähän juoksentelemassa.

Trail Cup on uusi, Kuopion metsissä järjestettävä neliosainen polkujuoksusarja. Kisaa juostaan syyskuun ajan joka tiistai ja joka kerta eri paikassa. Kilpailumatka on kaikille osanottajille sama, noin 5km. Reitit kulkevat metsässä välillä pienilläkin poluilla, ja ajanotto toimii suunnistuksesta tutuilla Emit-korteilla.

Itse säntäsin tänään metsään kilpailun ulkopuolella, ilman Emit-korttia ja kuntoilijoille tarkoitetussa lähdössä. Alku sujui rauhallisesti. Välillä sain odotella porukkaa, jonka mukana oli tarkoitus juosta. Hyppelin ”esteiden” (taittuneiden heinien) yli, juoksin takaperin sekä edestakaisin. Maasto oli kohtuu helppoa ja alustaltaan hiekkatietä.

Matkan edetessä polut alkoivat kaventua ja maasto kohota. Mäkien ja rappusten alkaessa huomasin kunnolla, kuinka pahasti perjantainen pyörälenkki vielä koivissa painoi. Hapotti ja pahasti. Jalat eivät vaan nousseet, ja eteneminen muuttui laahustamiseksi, kaikkein jyrkimmissä ja vaikeakulkuisimmissa paikoissa jopa kävelyksi. Ei se mitään.

Taipaleen loppuosa oli alamäkivoittoista. Eteneminen oli hankalaa kivikkoisilla ja juurakkoisilla pikkupoluilla. Maastojuoksuun tottumattoman juoksijan itsesuojeluvaisto nosti päätään ja käski pitää vauhdin varovaisena suunnistajien rymytessä ohi kummaltakin puolelta. Pian maasto kuitenkin muuttui mieleisemmäkseni. Maalia lähestyttiin loivaa alamäkeä tasaista hiekkatietä pitkin. Kilpailuvietti syttyi tässä vaiheessa, ja loppu piti kipittää jo selkeästi kovempaa ohittaen useita edellämenneitä. Pitkästä aikaa sain verenmaun suuhun ja oli muutenkin kivaa.

Kaiken kaikkiaan tosi hieno tapahtuma. Syksyyn tarvitaan tällaisiä ei-niin-totisia kisoja, joihin osallistuu mielellään niin hiihtäjiä, juoksijoita kuin suunnistajiakin, ja miksi ei muitakin. Ensi viikon tiistain koettelemus kisataan Päivärannassa. Pitää koittaa olla mukana, jos olen vielä lauantain jälkeen elävien kirjoissa. Lauantaina on tarkoitus olla viivalla perinteisellä Kuopion Maratonilla Tällä kertaa tosin juoksemani matkan lisäksi myös aika on tiedossa jo etukäteen...