tiistai 2. syyskuuta 2014

Kisakausi avattu(ko)

Olin kaavaillut tälle päivälle lepopäivää. Aamu alkoi pyöräilyllä kun taitoin ajamalla 28km koulumatkan Siilinjärveltä Kuopioon. Ihan hitaasti ajoin, ei lepopäivä tähän kaatunut. Kyllä normaalia liikuntaa saa harrastaa. Iltapäivällä koulusta tultaessa kuulin sitten tänään järjestettävän Kuopion Neulamäessä Trail Cupin ensimmäisen osakilpailun. Syntyi ajatus josko sittenkin kävisin vähän juoksentelemassa.

Trail Cup on uusi, Kuopion metsissä järjestettävä neliosainen polkujuoksusarja. Kisaa juostaan syyskuun ajan joka tiistai ja joka kerta eri paikassa. Kilpailumatka on kaikille osanottajille sama, noin 5km. Reitit kulkevat metsässä välillä pienilläkin poluilla, ja ajanotto toimii suunnistuksesta tutuilla Emit-korteilla.

Itse säntäsin tänään metsään kilpailun ulkopuolella, ilman Emit-korttia ja kuntoilijoille tarkoitetussa lähdössä. Alku sujui rauhallisesti. Välillä sain odotella porukkaa, jonka mukana oli tarkoitus juosta. Hyppelin ”esteiden” (taittuneiden heinien) yli, juoksin takaperin sekä edestakaisin. Maasto oli kohtuu helppoa ja alustaltaan hiekkatietä.


Matkan edetessä polut alkoivat kaventua ja maasto kohota. Mäkien ja rappusten alkaessa huomasin kunnolla, kuinka pahasti perjantainen pyörälenkki vielä koivissa painoi. Hapotti ja pahasti. Jalat eivät vaan nousseet, ja eteneminen muuttui laahustamiseksi, kaikkein jyrkimmissä ja vaikeakulkuisimmissa paikoissa jopa kävelyksi. Ei se mitään.

Taipaleen loppuosa oli alamäkivoittoista. Eteneminen oli hankalaa kivikkoisilla ja juurakkoisilla pikkupoluilla. Maastojuoksuun tottumattoman juoksijan itsesuojeluvaisto nosti päätään ja käski pitää vauhdin varovaisena suunnistajien rymytessä ohi kummaltakin puolelta. Pian maasto kuitenkin muuttui mieleisemmäkseni. Maalia lähestyttiin loivaa alamäkeä tasaista hiekkatietä pitkin. Kilpailuvietti syttyi tässä vaiheessa, ja loppu piti kipittää jo selkeästi kovempaa ohittaen useita edellämenneitä. Pitkästä aikaa sain verenmaun suuhun ja oli muutenkin kivaa.


Kaiken kaikkiaan tosi hieno tapahtuma. Syksyyn tarvitaan tällaisiä ei-niin-totisia kisoja, joihin osallistuu mielellään niin hiihtäjiä, juoksijoita kuin suunnistajiakin, ja miksi ei muitakin. Ensi viikon tiistain koettelemus kisataan Päivärannassa. Pitää koittaa olla mukana, jos olen vielä lauantain jälkeen elävien kirjoissa. Lauantaina on tarkoitus olla viivalla perinteisellä Kuopion Maratonilla Tällä kertaa tosin juoksemani matkan lisäksi myös aika on tiedossa jo etukäteen...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti