Kovat panokset

Kiireessä en ole ehtinyt kirjoittaa. Yritetään kuitenkin ottaa vahinko takaisin. Viikko sitten pyhänä vietettiin Karhumäen urheilupyhätössä perinteistä Imatran Urheilijoiden leiripäivää. Vaille kymmenen kenttä täyttyi urheilukoululaisista, seuran vanhemmista urheilijoista ja musiikista. Aamupäivästä verryteltiin porukassa, josta jatkoin hyvään ja yksinkertaiseen harjoitukseen, 3x4x200m/1-2'/4'. Maratontossuilla lähdin tiputtamaan vauhtia 36s vedoista. Toisessa sarjassa kelloon napsahti jo tasaisesti 32s.

Auringon helliessä vaihdoin piikkarit jalkaan. Tavoitteena pitää 800m kilpailuvauhtia viimeisessä sarjassa. Tuuli suhisi korvissa ja treenin jälkeen totesin, että enää samat vedot ilman palautuksia. Erittäin onnistunut harjoitus. Aamupäivä alkoi olla ohitse, jatkoimme koko joukolla kylpylän lihapadoille syömään. Iltapäivän epistolana tein nopeusharjoituksen pikaviestivaihtoja kerratessa. Pohkeet kiittivät.

Reippaat urheilijanuoret leiripäivänä, kuva Sami Rasimus

Maanantaina kaivettiin fillarit varastosta ja otettiin suunta Hiienvaaran harjoitusalueelle. Matka taitettiin reippaasti hyvässä hengessä muutamalla tauolla, sekä nautittiin pakkilounas Uimaharjulla. Lounaan jälkeen tasaista tietä ei ollut enää metriäkään. Juoksevan vitsin mukaan Jääkärissä on kaksi vaihdetta, palveluksessa, ja lomille. Useamman kilometrin mäissä ketju oli kireällä.

Hiienvaaraan päästiin aikataulussa ja lähdettiin heti ampumaan. Neljä päivää ammuttiin ja juostiin minkä jaloista rinkka selässä pääsi. Torstai-iltana kuulin, että pääsen taas valmistelemaan räjäytysnäytöstä (nakkikone). Ei haitannut yhtään, että lähtö oli muutamatunti muita aikaisemmin. Alusta loppuun saimme tehdä itse. Kuusisataa grammaa puristettua TNT:tä kaatoi siististi parikymmentäsenttiä paksun koivun.

Hiienvaara TJ alkoi olla aika vähän. Jäljellä oli enää ryhmätaitokilpailu, joka kestäisi ennaltamääräämöttämän ajan, eikä kukaan tiennyt mitä odottaa. Panokset olivat kuitenkinjälleen kovat, voittajaryhmälle lomapäivä maanantaiksi. Iltapäivästä lähdettiin liikkeelle, ja illan hämärtävinä tunteina laavun rakennettuamme kävimme nukkumaan. Rasteja oli jo reippaasti takana, mm. 8km suunnistus, mutta myös opetettujen taitojen osaamista testattiin.

Pitkään ei levosta keretty nauttia, ennenkuin tuli lähtö, kiva tietää näin kolmelta aamuyöstä. Radion kanssa olimme ryhmän viimeiset. Puolikilometria heti herätyksen jälkeen kokoontumispisteelle, niin kovaa kuin jalat antoivat myöten. Hapenotto alkoi olla tiukilla. Välittömästi lähdettiin 7.5km pikamarssille. Enää ei kuulemma ehtisi syödä, teimme peliliikkeen ja kaivoimme vielä trangiat esiin. Lähdimme vartin muiden jälkeen. Venyvänä jonona jahtasimme muita. Ja vinkkari päälle aina edellisen ryhmän kohdalla.

Mahat täynnä seuraavat rastit sujuivat, ja vielä vesistön ylityksen jälkeen olimme taas Hiienvaaran majoitusalueella yhdeksältä. Jalat aivan rakoilla kumisaappaista. Enää huollettiin, valmistauduttiin teleporttiin, ja odotettiin muita ryhmiä, ja tuloksien julkistamista. Voitimme. Vuorokauden juoksemista seurasi palkinto. Satun ylioppilasjuhlat olivat valmiita alkamaan toisen bussimatkan jälkeen. Grilli oli vielä kuuma ja nälkäisenä löysin itseni ensimmäisenä paistamasta makkaraa, tietysti kuohuviinilasin jälkeen.

Life for an adventure 

Seuraava etappi ansaitun lomapäivän jälkeen on Onttolan kasarmi. Viimeistä kertaa kävelen Höytiäisen kanavan yli. Wihuri-harjoituksen jälkeen on enää tavaroiden palautus.

Vesikään ei enää ole kylmää. 

-Kalle

Kylmästä lämpimään

Viime viikonloppu vierähti Tampereella. Ujuttauduin jälleen mukaan reissuun seuraamaan mielenkiintoista urheilutapahtumaa, Särkänniemisuunnistusta. Kyseessä on sprinttisuunnistuskilpailu, joka nimensä veroisesti kisataan Särkänniemen huvipuistoalueella.

Kisa-aamuna näkymät hotellin ikkunasta olivat hurjat. Tuuli riepotteli juuri ja juuri pystyssä pysyviä puita ja vettä tuli enemmän ja vähemmän. Lämpömittari näytti kesäisiä viiden asteen lukemia. Aamupalan jälkeen puin ylleni kerrastonpaidan, juoksupaidan, hupparin, juoksutakin, hiihtotakin, toppatakin sekä tyylikkään kertakäyttösadetakin kruunaamaan asukokonaisuuden. Varsinkin aamupäivästä sain todeta, että yksikään kerros ei ollut liikaa.

Kisat lähtivät käyntiin naisten huippuliigan osakilpailulla. Tapahtuma televisioitiin, ja minut on varmasti voinut bongata ruudusta heilumasta lähtöalueella sadetakkini kanssa. Naisten jälkeen matkaan pääsivät lapset, joita varmasti kisaa enemmän kiehtoi loppupäivän vietto huvipuistossa. Miesten huippuliigan lähtö päätti kilpailupäivän.

Alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen huomasin pian, että minullakin oli kädessä pinkki ranneke, ensimmäistä kertaa moneen vuoteen. Olin flunssan takia sen verran heikossa hapessa, että laitteissa ajelu ei oikein napannut. Eläintarhat, delfinaariot sekä akvaariot tuli kuitenkin kierrettyä sitäkin tarkemmin. Iltapäivän ollessa jo pitkällä löysin itseni myös hurjimpien vuoristoratojen jonoista.

Kylmä ja kurja sää jäi onneksi Tampereelle. Alkuviikko on ollut Siilinjärvellä sen verran kaunis, että minäkin tunnettuna vilukissana olen uskaltanut sovittaa heti aamulenkille shortseja jalkaan. Hyvä sää tekee kyllä treenaamisesta vielä monin verroin tavallista hauskemaa. Aurinkoiselta urheilukentältä ei malttaisi lähteä pois.

Shortsien lisäksi myös piikkarit ovat tällä viikolla päässeet ensimmäistä kertaa ulkokäyttöön. Ensi keskiviikkona saan nähdä, millaiseen suoritukseen yhdellä kevyellä ratatreenillä yltää. Tarkoituksena on startata kotikentällä 1000m kisaan

Iloisia uutisia opiskelurintamalta

Maanantaina saapuivat ylioppilaskirjoitusten lopulliset arvosanat ja tieto kevään ylioppilaista. Oli hieno ja helpottava tunne löytää oma nimi listaltaan, vaikka sain olla melko varma, että kirjoitukset menivät kunnialla läpi. Eihän sitä koskaan tiedä jos vaikka jokin pakollinen kurssi olisi epähuomiossa jäänyt suorittamatta ja lakin saanti estynyt siitä syystä.

Ylioppilastutkintolautakunta, YTL, oli ollut kohdallani armollinen. Kirjoitusten tulokset olivat parempia kuin uskalsin toivoakkaan. Pitkän matikan, fysiikan ja äidinkielen perässä komeilee kirjain E ja hämmästyksekseni kemiassa ylsin aina L:ään asti. Rivin täydentää lyhyen espanjan M. Saan siis painaa iloisin mielin päähäni ei-niin-kauniin lippiksen ensi lauantaina käydessäni viimeistä kertaa Kuopion Klassillisella lukiolla.

Aika kirjoitusten jälkeen on mennyt siivillä, ja nyt ovat käsillä pääsykokeet ja opiskelijavalintojen julkistamiset. Oman kohtaloni oli määrä ratketa tänä aamuna 9.00. Odotin hetkeä vähintään kuin lapsi joulua. Viritin illalla kellon soimaan 8.45. Ehtisin avata tietokoneen ennen tulosten tulemista. Aamuyöstä näin todentuntuisen unen siitä, miten pisterajat olivat nousseet tuntuvasti edellisistä vuosista, minun ulottumattomiini.

Aamulla oli teknisiä ongelmia. Minun netti ei auennut ennen kuin olin yrittänyt talon jokaisella tietokoneella. Vähän hermostutti, mutta kun sain tulossivun auki, hermostutti jo kovasti. Opiskelijavalintoja ei voitu julkistaa sähköisesti teknisen vian vuoksi. Vähän on ironista, että teknillistieteellisestä yliopistosta ei saada nimilistaa nettiin.

Sivulla kerrottiin, että valituille on lähetetty eilen torstaina kirje, joka tulee ehkä joskus perille. Teki mieli hyppiä seinille ja itkeä. Manattuani aikani toimimatonta systeemiä sain kasattua itseni ja soitin suoraan yliopistolle. Sieltä osattiin kertoa, että minun 22 alkupistettäni riittää paremmin kuin hyvin vaadittuun 17 pisteeseen nähden. Tämän tiedon kuulemisesta olen unelmoinut viimeisen puoli vuotta. Helpotus on valtava. Minusta tulee syksyllä energiatekniikan diplomi-insinööriopiskelija ja lappeenrantalainen.

Kilpajuoksu

Viimeviikkoina on käyty väkevää debaattia kilpajuoksun tulevaisuudesta niin kasvotusten, kuin sosiaalisessa mediassakin. Kukaan ei ole vielä tuonut esiin perimmäistä syytä, on kirottu vain puhelimia ja instagrameja. Kilpajuoksun kantava ajatus on olla paras, voittaa. Ainakin itsensä. Monia muita lajeja harrastetaan, kilpajuoksu ei ole harrastus, varsinkaan kestävyysmatkoilla.

Kestävyysjuoksijat ovat poikkeuksellisia ihmisiä. Harjoittelu tähtää maksimaaliseen kilpailusuoritukseen, raastoon. Kilpajuoksu on lajina vaativa kaikessa yksinkertaisuudessaan. Juokseminen on kuitenkin vaikeaa, vaikka toisin voisi luulla. Vain oikeanlainen harjoittelu kehittää, ja kilpailuissa juoksijan tulisi pystyä ulosmittaamaan suorituskyky kokonaisuudessaan.

Kilpajuoksun aloittaminen on suuri hyppy tuntemattomaan. Juoksupiirit ovat tiivis yhteisö ja juoksijat omanlaisia vahvoja persoonia. Urheiluseuroissa pitäisi keskittyä tekemään juoksemisen aloittaminen mahdollisimman helpoksi. Kiinnostusta osoittaville lapsille pitäisi saada valmentaja. Ja lapset pitäisi saada kilpailuihin. Pikkukisoihin juoksemaan tonnia. Ei ymmärrä mihin on lähtenyt ennen kuin on liian myöhäistä.

Kun kilpajuoksu on ottanut imaissut sisäänsä, on löytänyt valmentajan ja harjoittelussa on tekemisen meininki, ei ole enää mitään merkitystä seuraako sosiaalista mediaa tai makoileeko läppärin kanssa sängyllä harjoitusten jälkeen.

Seuraava askel juoksijana on tavoitteiden asettaminen. Jokainen juoksija tavoittelee maratononnellisuutta. Lopullista tilaa, jossa on saavuttanut tavoitteensa juoksijana. Kun on päässyt tähän vaiheeseen, loppu sujuu itsestään. Tietää mitä on tehtävä, jotta tulee aina vain paremmaksi. Terminaalivaiheessa ei ole enää niin väliä miten kilpailut on järjestetty, kunhan pääsee juoksemaan. On valmis ottamaan jopa velkaa päästäkseen kilpailuihin #maaninkahölkkä.

Kilpajuoksun kannalta suurin haaste on saada lapsia kilpailuihin kokemaan onnistumisen elämyksiä, pahaa oloa ja näkemään oman kehityksen, sekä mahdollisuudet. Oikealle tielle päästyään, juoksijaporukoissa pyöriessään, kirjallisuutta lukiessa ja ennen kaikkea kilpailuja seuraamalla juoksija kyllä tietää mitä tehdä. Kunhan harjoittelussa on hyvä meininki ja ForrestG:n sanoin tekee lähes kaiken ja tekee sen justiinsa - isolla vehkeellä.

Kisojen täyteinen viikonloppu

Kalle kertoi edellisessä kirjoituksessaan, miten käytimme helatorstain Siilinjärvellä 90v juhlajuoksussa. Minä en tyytynyt pelkkään järjestäjän rooliin, vaan sovitin myös numerolappua rintaan. Sateisessa säässä oli edessä neljä 2,6km kierrosta, yhteensä 10,4km. Reitti oli vain puolikse asfaltoitu ja hiekkatieosuudet liejuuntuivat kierros kierrokselta. Maaliin saapui rapaisia urheilijoita.

Elettäsessä jo toukokuun puoliväliä on 10,4km kilpailu turhan pitkä ja raju. En kuitenkaan halunnut jättää hyvää juoksutapahtumaa hyödyntämättä ja juoksin kisan pitkänä vk-lenkkinä. Alkuperäinen suunnitelma oli, että seuraisin toista oman sarjani juoksijaa aina viimeiselle kilometrille asti. Vauhti alkoi tuntua ennen puoliväliä turhan helpolta, ja vaihdoin peesiä. Juoksimme yhdessä sarjaa alemman kilpailijan kanssa hänen kiinni hänen kilpasiskonsa, jonka mukana taitoin lopulta matkaa aina yhdeksään kilometriin asti.

Viimeinen kilometri lasketeltiin alamäkeen. Tein eroa matkaseuraani liki 40s ja gps näytti hetkelliseksi maksimivauhdiksi 2.30min/km. Jälkeenpäin tarkasteltuna kisa oli kokonaisuudessaan kiihtyvä. Harjoitus oli erittäin onnistunut. Jäi hyvä mieli.

Tänään lauanrtaina minun oli tarkoitus asettua lähtöviivalle Karttulan kujilla, nimeni oli jo Asics-katujuoksun 2000m lähtölistalla. Näin ei kuitenkaan päässyt tapahtumaan. Torstaisen juoksun jälkeen karhealta tuntunut kurkku ei tiennyt hyvää. 2000m ajan sijaan kellotin tänään liki 38 astetta kuumemittarilla. Harmittaa kovasti jättää hyvä kisa väliin ja pitää huilia harjoittelusta.

Flunssa ei ollut kuitenkaan syy jäädä koko päiväksi vällyjen väliin. Heti aamusta suoritimme kulttuuriteon seuraamalla Suonenjoella kansallisia suunnistuskilpailuja. Kokemus oli Kallelle ensimmäinen laatuaan. Ihan oli mukavaa, vaikka äänentoiston taso toi mieleen lähinnä keskitysleirin. Suonenjoelta jatkoimme Karttulan katujuoksun yleisön joukkoon. Taas tuli nähtyä kovatasoiset kisat ja jututettua tuttuja. Vähän aiheutin hämmennystä, kun en malttanut pysyä kokonaan poissa taudista huolimatta.

Metsästä sähköiseksi tulospalveluksi

Olen käynyt monessa paikassa, mutta nyt ehkä nähnyt kaiken. Viikko Rautavaarassa, Sotinpurolla vahvisti sanonnan Suomen kesä on lyhyt ja vähäluminen. Pahinmillaan käveltiin umpihangessa, lunta vyötäröön asti. Sulat kohdat eivät olleen yhtään parempia, koko viikon jännitti upottaako suo kumisaappaan vartta enemmän. Lumen sulaminen sai vielä ojat ja purot tulvimaan. Useaan kertaan ojan ylittäminen vaati tilapäissillan rakentamisen.

Viikko meni kuitenkin nopeasti. Pidin makuupussin päällimmäisenä rinkassa, ja hydynsin pienetkin tauot nukkumiseen. Kun en nukkunut, söin. Metsässä energiaa ei kuitenkaan ole mahdollista saada puoliakaan kulutuksesta, ei ainakaan ilman omien eväiden kantamista. Yhteensä kävelin 40-50km, mutta keskivauhti oli varmasti alle 1km/h. Tielle siirryttäessä matkan voisi kertoa helposti kolmella.

Suunnistajan ensireaktio - aika sinistä...

Kuopioon päästyäni minusta tehtiin sähköinen tulospalvelu. Ei käynyt edes mielessä lähteä kilpailemaan Siilinjärvi 90v maantiejuoksuun. Otimme Satun kanssa ilmoittautumiset vastaan. Satu kilpaili, minä kirjoitin tulokset ruutupaperille, ja jaoin ensimmäiset palkinnot. Kyllä tuli kannettavaa tietokonetta ja tulostinta ikävä. Puhelimella olin ottanut lähtölistoista kuvan, ja pieneltä ruudulta selvitin kenen numero kuuluu mihinkin sarjaan, ja mihin aikaan/sijoitukseen numerot yhdistyvät. Lopulta kaikki kilpailijat saatiin omalla ajalla oikeaan järjestykseen, ja käsinkirjoituetut tuloslistat teipattua Pöljän koulun tiiliseinään. Mitä kestävyysurheilun eteen ei tekisi.

On kuitenkin huolestuttavaa miten kestävyysjuoksu ja ylipäätään yleisurheiluperinne katoaa. Tähän on kaksi selvää syytä. Kilpailujen ja tapahtumien vähyys ja vähien kilpailujen kalliit osallistumismaksut. Kyllä saa lapsiperhe miettiä kahteen kertaan käykö juoksukilpailuissa vai huvipuistossa. Ilmoittautumisia vastaanottaessa tuli hyvälle mielelle, kun Mäntylahden Vedosta tultiin seuran uudet, hienot verkkarit päällä kilpailemaan hyvällä asenteella. Samaa kuitenkin sanoivat, tällä menolla viimeinen sammuttaa valot.

Kilpailukanslia ja tulospalvelu

Sotinpuron viikon jälkeen oli ylentämistilaisuus. Kyllä oli mukavaa saada tunnustusta, ylirajajääkäri ja sissiristi. Intissäkin aika kuluu nopeammin, kun on hyvällä, ennakkoluulottomalla asenteella mukana. Monesti puhutaan, että sotilasmaailmasta on vaikea siirtää mitään siviilimaailmaan. Puolen vuoden aikana on kuitenkin niin monta kertaa nähnyt, että kovimmassakin kiireessä rauhallisuus on paras tapa toimia. Keskity, keskity, keskity - mieti mitä teet. 

Sissiristi lomatakissa

Kalle

SM-maastot vuosimallia 2015

Kellon tullessa kahdeksan lauantai-aamuna alkoi matka kohti Imatraa ja SM-maastoja. Kisat alkoivat kyseisena aamuna jo yhdeksältä, aivan ei ehdittäisi ensimmäisiä startteja seuraamaan. Reilun 240km mittainen matka sujui ongelmitta aina Imatralle asti. Karhumäen urheilualue ei ottanut löytyäkseen, vaikka siellä olen usemapaan kertaan vieraillut. Kiersimme pientä kaupunkia toistakymmentä minuuttia ennen määränpään löytymistä. Kello näytti hieman yli yhtätoista auton pysähtyessä.

Lauantain sää ei ollut paras urheilukilpailujen seuraamisen kannalta. Tuuli oli todella kova ja äkkiä tuli ikävä naulakkoon unohtunutta toppatakkia. Pienestä vilusta huolimatta veteraanisarjat katsottiin loppuun asti tuttuja bongaillen ja silmäillen rataa, mikä olisi seuraavana aamuna itselläänkin kierrettävänä. Juniorisarjojen alkaessa suoritimme varikkopysähdyksen ABC:llä ja palasimme masut täynnä seuraamaan kisat loppuun saakka.

Hotelli löytyi kisakeskusta mutkattomammin. Sinne päästyä oli aika alkaa sovitella lenkkivaatteita päälle verkkalenkkiä varten. Juoksu oli vähän tahmeaa, mutta sitä se monesti on kilpailua edeltävänä iltana. Edeltävät päivät on levätty ja juoksutuntuma on hukassa. Verkan jälkeen jäin laiturille ihailemaan kohta laskevaa, vielä kirkkaalta taivaalta paistavaa aurinkoa. Keräsin katseita kääriessäni lahkeet seisoakseni järvessä. Kävelin takaisin hotellille avojaloin.

Hotellihuoneessa oli kuuma ja tuleva kisa pyöri mielessä. Uni ei meinannut ottaa tullakseen. Saatuani unenpäästä kiinni nukuin kuitenkin sikeästi aamuun asti. Aamulla normaali SM-kisajännitys oli laimeaa. Kun ei ole realistisia mahdollisuuksia menestyä ja tiedostaa olevansa huonossa kunnossa, ei ole juurikaan syytä hermoiluun. Numerolapun kiinnityksen jälkeen suunnattiin aamupalalle.

Aamupalan jälkeen alkoi tavaroiden keräily. Vaikka starttini olikin vasta puolenpäivän jälkeen, halusin olla kisapaikalla hyvissä ajoin. Sää suosi sunnuntai päivää aivan erilailla kuin lauantaita. Tuuli oli tyyntynyt, aurinko paistoi ja rohkeimmat katsojat istuivat lyhythihaisissa heti aamusta. Verryttelemään lähtöä oli mukava odotella kauniissa säässä ja tuttuja nähden.

Kiersin kisareitin ensimmäistä kertaa verrytellessäni. Puheet äärimmäisen rankasta radasta olivat mielestäni hieman liioiteltuja. Muutama jyrkkä, mutta onneksi lyhyt, nousu radalle mahtui, mutta viimeviikkoisen aluemestaruusmaastoreitin jälkeen rata oli suorastaan miellyttävä. Verryttely jatkui kivasti porukalla, kun juoksin kiinni jo kaukaa tunnistamani, toista vuotta sitten viimeksi nähneeni, juoksukaverit.

Yleensä juoksu alkaa aueta verrytellessä, mutta nyt niin ei ikävä kyllä käynyt. Jalat tuntuivat raskailta ja aukaisuvetoja tehdessä huomasin kimmoisuuden kadonneen jonnekkin. Ajatus "mitäköhän tästäkin kisasta taas tulee" piti työntää sivuun useampaa otteeseen. Nyt olisi vain juostava niin hyvä juoksu kuin senhetkisillä jaloilla ja kunnolla suinkin kykenee. Muutamien poisjääntien jälkeen lähtöviivalle asettui noin 25 tyttöä.

Lähtölaukauksen pamahtaessa sännättiin nurmikentälle. Alkukiihdytyksen aikana tunnistin Robinin "Kipinän hetken" soivan. Tämä oli jäänyt muilta huomaamatta. Lähtösuoran jälkeen tultiin radan vaativimpaan kohtaan. Jyrkkä nousu imi vauhdin pois kokonaan, ja huonona ylämäkijuoksijana olin vaikeuksissa yrittäessä selvitä kunnialla huipulle asti. Mäen päällä tuli vastaan henkisesti raskas paikka. Kun on ennen kamppaillut SM-maastoissa kärkisijoista, on musertavaa huomata tosi asia, että häntäpään vauhti on vähintäänkin riittävää.

Puolenkilometrin juoksun jälkeen vakiinnutin paikkani hieman puolenvälin huonommalla puolen. Jäin yksin ja loppumatka ei ollut enää juurikaan kilpajuoksua. Vallitseva ajatus juostessa oli pitää oma sijoitus ja selvitä maaliin säilyttäen oma vauhti, olla hyytymättä täysin. Tavoite täyttyi, ja pieni loppukirikin irtosi.

Suoritus jäi kaiken kaikkiaan vähän latteaksi, ja eroa kärkeen kertyi luvattoman paljon. Tiedostin ja tiedostan olevani heikossa kunnossa, joten ero kärkeen ei sinänsä hätkäytä. Vaivaamaan jäi se, etten saanut juoksua tuntumaan tarpeeksi pahalta. Mäet ja pehmeä alusta lyövät minulta pohkeet ja reidet aivat tukkoon ennen kuin loppu elimistö ehtii toimia täysillä. En ole varsinaisesti pettynyt, ennemminkin ehkä vähän surillinen. On kurjaa olla näin pohjalla. Ymmärrän kyllä, että tullakseen paremmaksi on ensin aloitettava jostain.

En kuitenkaan negatiivisista tuntemuksista huolimatta kadu kisaan lähtemistä. Tapahtuma oli hieno ja useat "tervetuloa takaisin" ja "kiva, kun olet täällä"-kommentit lämmittävät mieltä kummasti. Kyllä vielä joskus saan myös toivottaa itseni tervetulleeksi tasolle, jolla haluan olla. Minusta tulee vielä juoksija.