Pian Espoon Tapioiden kävelijä huusi kadun toiselta puolen ja auto kaartoi Tiukula-talon parkkipaikalle. Hyppäsin kyytiin, suunta kehätielle ja länteen. Pian olimme perillä, ja vaihdoin lenkkivaatteet. Taika lähti pyörällä mukaan ja kymmenen kilometrin verran kiersimme Westendiä.
Pääovista puhumaan |
Kouluaamuihin herätään puoli seitsemän, sain kuitenkin nukkua seitsemään, heräsin Taikanomaisesti ja sanoimme heihei. Edellinen ilta oli kulunut niin nopeasti, ettei edes kameran kenno ollut ehtinyt tallentaa korviin venyvää hymyä. Aamulla otettiin vahinko takaisin. Viimeisen, Taikalle varatun, Blogipaidan unohdin toimittaa, mutta kyllä en laita postiin! Henkilökohtaisesti huolehdin perille.
#selfie kuvaa vierailua paremmin kuin teksti, kyllin hyvin on mahdoton kirjoittaa |
Rantaraitin loputtomat ja risteävät hiekkatiet vievät analogisesti kelloa katsomatta vain pidemmälle ja pidemmälle. Kun ymmärtää kääntyä pois on seuraavan vaaran edessä. Kääntyykö pois rannasta toinen toistaan houkuttelevammalle lenkkipolulle, ja miksei juoksisi vähän vielä toiseen suuntaan. Vielä vähän. Täällä kasvaa suomenmestareita.
Seuraavan retken suuntaan Savoon! |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti