0+2 päivää

Kun ylihuomenna iltapäivällä suljemme koulun ovet perässämme, suljemme ne periaatteessa viimeistä kertaa. Lukio on koulupäivien osalta taputeltu. Takana on liki 90 kurssia ja kaksi ja puoli vuotta opiskelua. Aika on lentänyt, ja on vaikea käsittää, että kahden päivän päästä se on ohi.

Enää ei herätyskello pimputa kukonlaulun aikaan tai kukaan kirjaa menojasi Wilmaan. Enää ei kamppailla aamutunneilla väkisin kiinni painuvia luomia vastaan eikä vilkuilla kelloa iltapäivisin vapautta odotellen. Enää ei lähdetä yhdessä kuopiohalliin aamulla treenaamaan, syödä koulun herkkuruokia tai päästä tasokkaiden ruokapöytä- ja välituntikeskustelujen ääreen.

Usein kuulee sanottavan, että lukio on ihmisen parasta aikaa. Jos näin on, millaisia ovat olleet minun elämäni parhaat vuodet. Mitä lukio on antanut minulle?

Pari syksyä sitten olin pikkukylän tyttö, joka oli lähdössä ”suureen kaupunkiin” opiskelemaan. Uusi koulu jännitti kovasti, varsinkin kun en tuntenut sieltä ketään. Vähitellen oma paikka alkoi löytyä, ja kaveripiiri alkoi laajeta urheilijatutuista myös normipuolen lukiolaisiin. Hyvät ystävät ovat olleet syy, miksi kaikkein kurjimpinakin aamuina on ollut ihan siedettävää lähteä koulunpenkille. Kiitokset kaikille kavereille, jotka ovat jakaneet lukiotaipaleen. Toivottavasti yhteydenpito jatkuu.

Jotkut päivät eivät unohdu koskaan. Viimekeväiset Wanhojen tanssit puhututtivat kauan etukäteen ja puhututtavat edelleen. Ikimuistoinen kokemus. Tänä vuonna on edessä vielä Wanhojen tansseja edeltävänä päivänä järjestettävät penkkarit. Puku kyseistä päivää varten on roikkunut huoneen nurkassa jo useamman kuukauden ja nerokkaita ideoita tapahtumaa varten kehitellään jatkuvasti.

Urheilulukiolaisille tarjotaan mahdollisuus ohjattuihin aamuharjoituksiin kolme kertaa viikossa. Itse en niistä ole saanut parasta hyötyä irti, sillä vaikeudet ovat sävyttäneet urheiluani aina lukion alusta alkaen. Ison osan aamuista olen lillunut uima-altaassa vain vesijuoksuvyö seuranani. Välillä olen kuitenkin päässyt halliin kaltaisteni, eli yleisurheilijoiden ryhmän, joukkoon. Treenien haasteena on ollut sovittaa harjoitukset yhtäaikaa sopiviksi niin heittäjille kuin kestävyysjuoksijoille. Toisaalta tämä on ollut rikkaus. Koskaan ei tiedä päätykö pikajuoksijoiden kanssa punttisalille vaiko lenkille kestävyysjuoksijoiden kesken. Joka aamu hallille mennessä kohtaa iloisia ilmeitä, kuulumisia vaihdetaan ja lähdetään hyvillä mielin jatkamaan koulupäivää.

Kavereiden ja treenien lisäksi ikävä tulee myös kouluruokaa. Kohtaamistaan moitteestaan huolimatta itse olen sitä mieltä, ettei parempaa olekaan. Aina on saanut masun täyteen kuunnellen samalla täpötäyden ruokapöydän tarinointia.

Jospa palataan vielä kuitenkin faktoihin. Minulla on lukuloman aikana vielä kaksi roikkumaan jäänyttä kurssia suoritettavana. Koululla on siis muistettava vierailla vielä muutama tunti viikossa kuuden viikon ajan. On myös turha kuvitella, että vapaus olisi koittanut. Kirjoitukset vaanivat pahaenteisesti vajaan parin kuukauden päässä. Luettavaa on paljon, ja lukumotivaatio korkealla. Tulevaisuuden tähtäin on asetettu kohti Lappeenrannan Teknillistieteellistä yliopistoa ja energiatekniikkaa.

Kursseista ja lukemisesta huolimatta lukuloma helpottaa elämää. Jo tavaksi tullut matalalento ehkä rauhoittuu hieman, ja aikaa jää niin treenaamiselle kuin nukkumisellekkin. Vallitsevassa tilanteessa kun ei ehdi kuin treenata, opiskella, treenata, opiskella ja nukkua liian lyhyet yöunet. On tosiasia, että tällaista ei enää pitkään jaksaisi, mutta ei onneksi tarvitsekkaan jaksaa.