lauantai 10. tammikuuta 2015

Talvi etenee, treenit kovenee

Joululoma oli ja meni. Hidasta ja pitkää tehdessä meni. Kuluvalla viikolla sukset ovat vaihtuneet piikkareihin ja toppavaatteissa tarpominen hallijuoksuun ja vauhtikestävyyslenkkeihin.

Viime sunnuntaina juoksin ensimmäisen vk-lenkin kuukauteen. Pääsin kovemman treenini kimppuun pimenevässä Joensuun illassa. Tie oli liukas, ja lumisateen jälkeisiä aura-autoja sai väistellä. Meno oli tahmeaa, pahalta tuntui ja kello ei tykännyt. Mutta sellaista se on, kovaa oppii juoksemaan vain kovaa juoksemalla, ja alkuun on hankala päästä vauhtiin. Nopeasti se kunto lähtee taas nousemaan. Näin ainakin kuulee aina sanottavan, saa nähdä, onko väitteessä mitään perää.

Tiistaina löysin itseni Kuopiohallista. Urheilulukiolaisen etuihin kuuluu arkisin ilmainen sisäänpääsy halliin. Silloin tällöin on aiheellista hyödyntää tätä etua ja paeta sisäradoille talven liukkautta tai tässä tapauksessa pariakymmentä miinusastetta. Hyvien olosuhteiden lisäksi oikeaan treenifiilikseen pääsee, kun saa pukea lyhyet shortsit lyhythihaisen kaveriksi. Jälkeenpäin shortsien pukeminen kadutti rankasti, juoksusta nahkeat sisäreidet hankasivat toisensa vereslihalle 40 kiertämäni kierroksen aikana.

Hallissa pitkien verryttelyjen lisäksi kipitin kevyitä tonnin vetoja puolenkymmentä. Meno tuntui hivenen sunnuntaista valoisammalta. Viimeinen veto alitti tavoiteajan kirkkaasti puolella minuutilla.


Heti seuraavana aamuna koulun aamuharjoituksissa juostiin porukalla 8x300m. Rata oli tukossa, ja treeni vaati pientä sovellusta. Kartio etu-ja takasuoran puoliväliin, lähtö takasuoralta, 150m, U-käännös ja takaisin. Kiskoin piikkarit jalkaan muiden sinnitellessä lenkkareissa. Taas kärsin valinnastani jälkikäteen, pohkeet kiittävät edelleen. Jospa tämä tästä ja kevään kuluessa piikkareihin saisi hierottua syvempää tuttavuutta eivätkä jalkaparat enää niin säikkyisi kyseisiä kapistuksia.

PS. Itärajalta on kuulunut hyviä uutisia. Kalle aloitti varusmiespalveluksensa maanantaina Onttolan rajajääkärikomppanjassa, ja viimeisten tietojen mukaan on vielä täysissä ruumiin ja sielun voimissaan. Ensimmäisellä viikolla päivät ovat olleet pitkiä, herätys on joka aamu ollut säälimättömästi 6.00 . Urheilulle ei ole vielä ollut sijaa, mutta pian harjoitusvapaat astuvat kuvioihin. Tähän mennessä intin ehdoton kohokohta on ilmeisesti ollut Sotkun 0,60e, yön yli nukkuneina 0,30e, arvoiset munkit.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti