Hallipäivä

Vastoinkäymiset eivät ole este, ne ovat syy soveltaa. Tänään olin Kuopiohallissa. Tarkoitus oli juosta 4x600m. Alkuverkan puolessa välissä seurasin hölmistyneenä, kun sählypojat kantoivat aidan keskelle etusuoraa. Aha, tänään ei sitten vissiin juosta rataa kiertäviä vetoja. Treeni ei kuitenkaan jäänyt väliin. Lähtö 400m lähtöpaikalta, U-käännös 300m kohdalla etusuoran alussa ja vastakarvaan takaisin.

Käännös imi kaiken vauhdin pois ja väärinpäin juostut kaarteet osoittautuivat yllättävän haasteellisiksi. Lopputulos oli kuitenkin halutun kaltainen. Juoksu sujui kohtuu hyvin ja kello pysähteli oikeisiin aikoihin. Jäi hyvä mieli.

Kuluneen kuukauden aikana piikkareita on tullut ulkoilutettua ahkeraan, yleensä useamman kerran viikossa. Kovempi juoksu on alkanut helpottua, ja niin pitää ollakin. Haluan päästä jo kisakuntoon. Haluan juosta kilpaa, mielellään jo hallissa. Edellisistä ratakisoista on vierähtänyt pitkä tovi, ja sen huomaa. Kynnys lähteä viivalle on noussut liki ylitsepääsemättömäksi. Varmaa on, ettei kynnys tule itsestään laskemaan. Numerolappu on neulattava kisatoppiin, vaikka vähän pelottaisikin. Se ei pelaa, joka pelkää.

Kaipuu viivalle sai tänään lisää tulta alleen. Ennen omaa harjoitusta seurasin kovatasoisia hallikilpailuja. Pari tuntia kului siivillä seuratessa kestävyysjuoksijoiden otatuksia. Kisojen sivuvaikutuksena kuulumiset tuttujen kanssa vaihtuivat tiuhaan. Kyllä kilpailut ovat hienoja tapahtumia, joita minulla on kovasti ikävä.

Kun kisat oli kisattu ja treenit treenattu, ehti vähän leikkiäkkin. Seiväspaikalle oli jäänyt seiväs kutsuvasti. Ehkä kolmeen vuoteen en kyseiseen urheiluvälineeseen ole koskenut, mutta nyt halusin kokeilla. Vielä uskalsin hypätä. Kyllä vanhat seiväshyppääjäntaidot äkkiä palaisivat, mutta ei silti taida olla syytä lajin vaihtoon. Kaiken kaikkiaan hallissa oli taas niin kivaa, että kyllä en voi muuta kuin todeta, että kyllä urheilukenttä on minun paikkani.