Ensi viikonloppuna kisataan SM-hallit.
Ja minähän en taaskaan viivalla ole. Pari viikkoa sitten kirjoitin
yllättäin kipeytyneestä jalkapohjasta. Uskoin epämääräisen
vaivan olevan historiaa korkeintaan viikon mittaisen huilimisen
jälkeen. Tässä sitä kuitenkin ollaan. Edelleen etenen lähinnä
nilkuttamalla, kolmatta viikkoa putkeen.
Kahteen otteeseen olen käynyt
esittelemässä koipea fysioterapeutille. Vaiva ei ilmeisesti ole
urheiluvamma, päinvastoin. Kirjoituksiin lukeminen ja jatkuva
paikallaan istuminen on pistänyt paikat aivan jumiin. Kun jumeja pääsee syntymään, on vain ajan kysymys, milloin jokin kohta
pettää, tällä kertaa jalkapohja.
Turhauttaa. Pahasti. Halu treenata
olisi kova, mutta kaikki on vaan nyt niin hankalaa. Juokseminen
koskee, hiihtäminen koskee, ulkona ei voi pyöräillä ja vähän
epäilen kuntopyöräilyn ja vesijuoksun hyödyllisyyttä.
Tilastopaja, kilpailukalenteri ja urheilijoiden blogit ovat
siirtyneet kiellettyjen sivustojen listalle
mielenterveydellisellisestä syistä. Turhauttaa vaan niin pahasti
seurata muiden urheilua sivusta.
.png)
Aivan toimettomana en kuitenkaan joudu
odottelemaan jalan toipumista. Fysioterapeutin käskystä kasaan
kyhäilty kalteva taso on päässyt ahkeraan käyttöön. Pohkeiden
ja akillesjänteiden venyvyyden lisääminen on edellytys sekä jalan
paranemiselle että sen kunnossa pysymiselle. Taas pitää kuitenkin
muistaa, että tästä on suunta vain ylöspäin. Ehkä minunkin
urheilu alkaa vielä joskus luonnistua.
Blogissa on viime aikoina vallinnut
syvä hiljaisuus. Allekirjoittaneen huomio on kiinnittynyt
koulukirjoihin sen verran tiiviisti, että Blogin kirjoittelu on
tuntunut aivan ylitsepääsemättömältä. Välillä unohtaa koko
Blogin olemassaolon. Kalle puolestaan rymyää jo toista viikkoa jossain
päin Hiienvaaran metsiä, joten hänkään ei ole kirjoituspuuhiin ehtinyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti