Lappu rinnassa, joskin vähän erilaisissa merkeissä!

Joitain asioita on vaikea kuvitella kokematta niitä ensin itse. Aina voi toki yrittää. Kuvitelkaa siis aluksi ympärillenne puolijoukkueteltta ja kymmenkunta ihmistä. Teltassa on pakkasta kolmen asteen verran. Koitatte saada nukuttua allanne ainoastaan muhkurainen pelto ja yllänne ohuen ohut makuupussi. Teitä väsyttää, mutta joudutte kuitenkin koko ajan liikehtimään levottomasti saadaksenne tuntoa jäätymispisteessä oleviin varpaisiinne. Ajoittain onnistutte melkein vaipumaan kevyeen horrokseen, mutta tajuntaanne tunkeutuu vähän väliä tieto, kuka vie parhailaan Kalevan Rastin viestiä, monennettako osuutta mennään, erilaisia väliaikoja sekä kaikkea muuta nukkumisen kannalta erittäin olennaista. Viimein nukkumatti saapuu teidänkin luoksenne, mutta niin saapuu joku muukin. Teidät tökitään hereillä ja aikanne selviteltyä tokkuraista päätänne ymmärrätte, että nyt on sitten lähdettävä metsään. Kello on 04.30. Väsyttää ja paleltaa. Nyt voitte miettiä, mikä on fiilis kyseisellä hetkellä. Niin, tämä on suunnistajien fiilis Jukolan viesti aamun vähitellen sarastaessa.

Viime viikonloppu kului siis tällaisissa merkeissä. Sain muutama päivä sitten kuulla joutuvani juoksemaan Jukolan viestissä Kuopion Kaupunkiympäristön Palvelualueen joukkueessa. Otin tehtävän vastaan, ja perjantaina oltiinkin jo teltan pystytyksessä. Kisapaikalle tullessa paniikki alkoi kasautua. Olin liki varma, etten metsästä tule selviämään, sen verran onneton suunnistushommissa olen. Perjantai vietettiin kuitenkin vielä illan ja yön osalta ihan sivistyksen parissa ennen kuin lauantaiaamuna siirryttiin telttamajoitukseen.

Lauantai alkoi Venlojen viestillä. Keli ei varsinaisesti kisoja suosinut. Pakolliseen varustukseen kuului kumpparit sekä toppatakki. Oli kylmä ja kisapaikalla tallustellessa kuraa oli yli nilkan. Tästä huolimatta sekä katsojaa että kisaajaa oli paljon, ihan oikeasti PALJON. Suunnistajia oli ilmoittautunut mukaan 16 324 ja katsojia arvioitiin paikalla olevan 30 000. Vähän eri määriä kuin mihin on kestävyysjuoksupiireissä tottunut. Ihmismäärän käsitti todella kun näki kaikkien lähialueen peltojen täyttyvän päivän mittaan eri kokoisista ja näköisistä teltoista.

Venlojen päättyessä kunnialla, alettiin odottaa varsinaisen Jukolan viestin lähtölaukausta, joka kajahtaisi ilmoille 23.00. H-hetken lähestyessä kilpailukeskus ympästöineen alkoi parveilla ihmistä. Oli turha kuvitellakkaan löytävänsä paikkaa, josta kykenisi lähdön kunnolla näkemään. Vaikka näköhavainnoilta jäikin paitsi, ei lähtöä voinut olla ainakaan kuulematta. En tiedä millä laukaus ammuttiin, mutta ääni oli sitä luokkaa, että puolet katsojista hyppäsi säikähdyksestä ilmaan. Lisäksi lähtöä saatteli hienosti ajoitettu hornetin ylilento. Tämän jälkeen aloimme valua teltoille tavoitteena saada edes vähän unta ennen omaa starttia.

Kuten tekstin alusta ehkä käy ilmi, ei yö ollut mitään suuren suurta nautintoa. Ei ollut kivaa, mutta näin jälkeen päin ajateltuna tosi hieno kokemus. Yö onneksi loppui lyhyeen ja metsäänlähtemisen aika koitti. Varmuuden vuoksi leimasin itseni sisään vaihtoalueelle turhan aikaiseen ja siinä sitten sain nojailla lähtöpuomiin yli 1,5h. Odotellessa sain seurata viestin voittajan, Kalevan Rastin, maaliintuloa. Hurja on kärkijoukkueiden tahti, heillä oli kaikki seitsämän osuutta selätettynä minun lähtiessä suorittamaan nelososuutta.

Viesti ei alkanut osaltani halutulla tavalla. Tarkoituksena oli tinkiä juoksemisesta ja keskittyä karttaan. Alkumatka sujui kuitenkin turhan innokkaasti karttaa edes avaamatta. Koko matkan suurimmat ongelmat sainkin kokea heti ykkösrastilla. Juoksin summassa melkein kilometrin, jonka jälkeen palasin takaisin selvittämään missä olen. Vartin harhailtua epätoivon hiipiessä tajuntaani, osuin kuin osuinkin rastille. Voittajafiilis, teki mieli tuulettaa. Seuraavat rastit jatkuivat mukavammissa merkeissä muutettuani taktiikkaa ja hylätessäni kartan. Aiempien osuuksien juoksijat olivat edetessään tallonee urat, joita pitkin pääsi joka ikiselle rastille. Suunnistajan tehtäväksi jäi ainoastaan valita oikea polku. Onnistui jopa minulta. Jos polkujen seuraaminen ei tuntunut hyvältä ratkaisuna, pystyin aina liittymään jononjatkoksi ”etsintäpartioon”. Samalle rastille menijät taittoivat matkaa usein yksissä tuumin ja toisia autettiin muutenkin ihan reilusti. Karttaa tarvitsi käytännössä ainoastaan tarkistaakseen, onko rastissa omaan karttaan täsmäävä koodi.

Suunnistuksellinen osuus sujui siis mallikkaasti, mutta vaikeakulkuisessa maastossa juoksentelu sisälsi vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Nilkka pyörähti pari kertaa, luulin jo nivelsiteiden hajonneen, kahdesti upposin vyötäröä myöden suohon ja puihinkin tuli törmäiltyä. Hengissä kuitenkin selvisin, ja mielestäni vieläpä ihan kunnialla. 7,7km rataan käytin aikaa 1.51 ja gps:n mukaan kuljettua matkaa kertyi noin 9km verran. Joukkueen sijoitusta nostin 43:lla sijalla. Lopputuloksessa joukkueemme nimi komeilee sijalla 1274.

Parasta koko kisassa ja ihan koko viikonlopussa oli viitoitettu loppusuora, jonka sain juosta ihan juoksemalla. Kovasti sain kannustusta sekä viikonlopun parhaan kommentin, jonka mukaan juoksu näytti jopa hyvältä. Vaikka juoksuvauhti ei varmaan huimaa ollutkaan, en voi olla olematta onnellinen, että jaksoin kuitenkin lähen kaksi tuntia juosta. Ehkä se juoksijan ura tästä vielä urkenee.

Imatra suunnistuksen MC - Sprinttiviesti

Keskiviikkona kilpailtiin TV:stä tutut Nuorten Eliittikisat Jyväskylässä. Kisat on välitetty valtamediassa, joten blogin ei tarvitse enää niihin pureutua. M19 800m tulikuuma erä löytyy videolta n. 1.13 kohdalta.

Innostuksissani lähdin seuraamaan väärää porukkaa jääden hankalaan rakoon, ensimmäinen kierros 57s ja 600m 1.27,5 olivat hyvää, jopa liian hurjaa vauhtia. Lopussa hitsasi ja loppuaika painui lukemiin 2.01,16

Vakiolukija Kiminkiselle taas kiitos kuvasta

Kuva on hauskempi kuin tuhat apinaa. Imatralla kilpailtiin tänään suunnistuksen MC sprinttiviesti. Alla kuvina hieman valtamediasta poikkeavalla lähestymistavalla kilpailujen kulku.

Ensimmäisen osuuden juoksijat saivat astua päivänvaloon parkkihallista varttia ennen lähtöä. Kilpailijat esittäytyivät yleisölle ja jatkoivat lähtöpaikalle.

Virheellisen reitinvalinnan seurauksena kaksi suunnistajaa juoksi vastakarvaan. Kaupunkiympäristössä jo muutaman sekunnin pummi reitinvalinnassa tiputtaa sijoitusta merkittävästi. Mahtoi inhottaa kun leimaamisen jälkeen portaisiin uudestaan, ylöspäin.

Vaihdoissa oli säpinää. Oma kartta roskiin ja seuraavan osuuden juoksijalle uusi, omaa numeroa vastaava, kartta vaihtokapulana käteen.

Mårten Boström juoksi hyvin ollen osuusajoissa hienosti kolmas +12 sekuntia nopeimmalle jääden. Valitettavasti Suomen ykkösjoukkue oli jäänyt jo liian kauas ehtiäkseen mitalitaistoon.
  

Venla Niemi toi Suomen kunniakkaasti maaliin . Suomi sijoittui lopullisissa tuloksissa kuudenneksi, eroa kärkeen +1.58.

Maailman Cup- osakilpailu oli vetänyt runsaasti yleisöä kilpailuareenalle. Kokemuksena ensiluokkainen; TV kuva screenillä, mutta samalla näki vaihdot, väliaikarastin ja maaliintulon. Kisatunnelmaa unohtamatta!

Osa loppuverryttely Wattbikellä pyörittäen, toiset hölkkäsivät kilpailumaastoja vielä viimeisen kerran.

Kilpailujärjestäjä palkitsi sprinttiviestin mitalijoukkueet vaijeriliu'ulla. Kaikki 12 suunnistajaa lähtivät ennakkoluulottomasti pukemaan valjaita.

Ruotsalaiset suunnistajatytöt ilmottautuivat välittömästi ensimmäisiksi pääalaspäin laskijoiksi.

Miehet seurasivat perässä. Suunnistajat nauttivat täysillä erityiskohtelustaan.

Imatrankosken voima vapautettiin ensimmäistä kertaa kuluvana kesänä. Kilpailut saatiin käytyä aurinkoisessa säässä, vaikka taivas alkoikin vaikuttaa uhkaavan harmaalta. Hienot kisat, vaikka paikanpäällä ei makkaraa tarjoiltukaan.

Back in Finland!

Nyt on sitten palattu länsinaapurimme maaperältä takaisin kotisuomeen. Takana on huikea ja tapahtumarikas reissu. Matkan varrelle mahtui matkustuskilometrejä toisensa perään, hyvää ruokaa ja seuraa sekä kymmenittäin Tukholman katujen tallaamiseen käytettyjä tunteja. Kaikki sujui niin sanotusti kuin strömsössä, aina viimeiseen iltaan asti. Tuliaistenostoreissu huipentui puhelimen sekä pankkikortin päätymiseen paikallisten rikollisten taskuun. Tästäkin kuitenkin selvittiin. Mukaan tarttui myös kantapään kautta opittu kullanarvoinen oppi; kehenkään ei voi luottaa, varsinkaan ulkomailla.

Jos matkaa pitäsi kuvata yhdellä sanalla, olisi se joko raskas tai liikunnantäyteinen. Ensimmäinen yö kului lentokentällä, reilun tunnin yöunilla kovalla penkillä. Seuraava päivä piti kuitenkin jaksaa, ja hyvin jaksettiinkin. Kävelyä kertyi päivälle suurin piirtein 20km. Seuraavina päivinä kävelymäärät vaan kasvoivat, ja liikkeessä oltiin käytännössä 12h yhdellä ruokatauolla. Neljän päivän kokonaiskävelymäärä ei hirveästi sadasta kilometristä heitä. Välillä turnauskestävyys meinasi pettää, ja nukahtamisen kanssa ei ollut todellakaan hankaluuksia, kuten kuvatkin antavat ehkä ymmärtää.

 

Syömisen suhteen koko matka sujui kahden ruokailun taktiikalla. Pettämättömällä hotelliaamupalalla jaksettiin kävellä liki kahdeksan tuntia, jonka jälkeen etsittiin kiva ruokapaikka, jonka pöperöillä jaksettiin taas seuraavaan aamuun. Ruoka oli hyvää, niin kuin aina.

Eläinpatsaat. Niitä Tukholmassa riitti. Ja jokaisen kanssa oli tottakai pakko päästä kuvaan, turisteja kun oltiin. Otoksista tuli toinen toistaan hämmentävämpiä, mutta ei se mitään.

Kun katsoo Tukholman katukuvaa, ei voi olla huomaamatta, että sitä hallitsevat suurelta osin isot, kauniit kirkot sekä museot. Kuten useassa mainoksessa muistettiin mainita, on Tukholmassa 85 museota. Turistin tehtäväksi koituu vierailla näistä mahdollisimman monessa, ihan vaan sen takia, että saa kotona kertoa käyneensä. Meidän reitillemme mahtui muutamia kirkkoja, joissa kävimme kuuntelemassa hiljaisuutta ja ihan muuten vaan ihmettelemässä. Hienoja ja isoja olivat, kannatti käydä. Museoita kierrettiin tasan kymmenen: Aquaria, Itäaasialainen museo, Modernintaiteen museo, Skanssen, Keskiaikamuseo, Välimeren museo, Historiallinen museo, Arkkitehtuurimuseo, Vasa-museo sekä Pohjoismainen museo . Ihan tosi hienoja kaikki, vaikkei mielenkiinto enää jaksanutkaan riittää, varsinkaan kun oli kiertänyt seitsämän näyttelyä peräkanaa. Aquaria ja Skanssen olivat aidosti kiinnostavia paikkoja, ja varsinkin Skanssenissa suosittelen käymään, jos joskus sattuu Tukholmaan päin olemaan menossa.

Kuten seuraavista kuvista näkyy, matkaan mahtui myös vakavia lapsetuskohtauksia ja harmitonta hölömöilyä. Välillä meidän sähellykset keräsivät roppakaupalla huvittuneita katseita kanssaturisteilta sekä paikalliseltakin väestöltä, mutta ei sitä aina tarvitse niin hillittyä esittää. Kaiken kaikkiaan ei voi sanoa muuta kuin että oli todellakin kokomusrikas ja varmasti unohtumaton matka. Suurkiitos vielä parhaalle matkaseuralle!

Iloista ilmettä

Aamulla verryttelin urheilukoulua ohjatessa. Tänään olisi kisapäivä, urheilijan juhlapäivä. Auton keula kohti Kimpistä rennolla fiiliksellä. Valmistautuminen kilpailuun ymmärrettävästi oli mitä yo-juhlien jälkeen. Ajattelin, että kun kerran karkasi lapasesta, niin turha enää on yrittii paikata tilannetta. Lukion tärkeintä antia olikin äidinkielen opettajan elämänohje - Mielummin överit kuin vajarit. Olen noudattanut huolella.

Paikalle oli saapunut ilahduttavasti paljon urheilukansaa seuraamaan Ruuskasen ja Pitkämäen keihästaistoa. Miehet heittivätkin toinen toisensa jälkeen kauden kärkitulokset päätyen 83m lukemiin. Yleisö sai mitä halusi.

Verryttelin helteessä kevyesti, en tienny yhtään mitä odottaa juoksulta. Paukusta liikkeelle, ja ennakkoon tuntematon radantäyttävä juoksijajoukko matkaan. Takasuoralla otin paikan välittömästi tuulenhalkojan takaa. Kierros täyttyi, kun kenttäkellossa oli 1.02. Vauhti oli hidasta, mutta juoksu tuntui lennokkaalta.  

Peesaan harkitusti, isken harkitsematta. Kuuluu vakiokirjoittajan allekirjoitus urheilufoorumilla. Samaa taktiikkaa noudatin itsekin tänään 470m kohdalla ja tulin suoralle kärkipaikalla. Muut eivät enää kyenneet vastaamaan vauhtiin. Väliaika 600m kohdalla oli 1.32 ja annoin jalkojen viedä vielä kiihtyvällä rytmillä. Viimeisellä 50m matkalla aloin kangistua pitkään kiriin, mutta vauhti ei kuitenkaan merkittävästi hyytynyt. Loppuaika 2.02,18

Maalissa kädet ilmaan. Vaikeudet tuntuvat olevan takana, ja Jyväskylän nuorten-eliittikisoihin lähdetään jo tulostavoitteet mielessä. Kuten olen sanonut, pitää tavoitteiden olla selviä. 1.56,xx on jo mustaa valkoisella Parikkalan-Rautjärven Sanomien sivuilla. Hyvät kisat ja kuuluttajaltakin maaliintullessa onnittelut valkolakista.

Till Sverige!

I morgon ska vi börjar vår resa till Sverige. Först måste vi ta toget till Helsingfors. Vi ska vara i flygplats klockan ett på natten. Vi kan sover sex timmar där innan vår flyg på onsdag morgon. Sedan vi flygar till Stockholm. Vi ska stanna där fem dagar och dessutom gå vi tillbaka till Kuopio på söndag. Förhoppningvis har vi en rolig och urminnes vecka. Jag tror att det ska vi ha!

I går sprang jag fyra kilometer. Det går helt okej.

Hejdå, vi ses på nåsta vecka!

Ylioppilas

Abiturientti... Ei vaan ylioppilas! Paikallislehden toimittajalle oli sattunut pahanlaatuinen virhe kirjoittaessaan juttua lakkiaisista. Pahoittelut voi osoittaa henkilökohtaisesti. 

Paikalle oli kuulemma saapunut lähes tuhatlukuinen yleisö ja osa juhlaväestä joutui seuraamaan tilaisuutta ruokalan puolelta joko videoscreeniltä tai oviaukosta kurkistaen. Lukion kuoro esitti tulkintansa kappaleista Veden Alla ja If I Die Young.

En tahdo piiloon mä juosta
En aina takertua, päästän irti nyt
Aion karata

The sharp knife of a short life, oh well
I've had just enough time

Hyvin tilaisuuteen osuvat sanat. Sanon aina, että pitää elää nauttien hetkestä kuitenkin ajatellen omaa tulevaisuuttaan, mutta suunnittelematta liikaa. Tärkeintä on nauttia elämästä, ja antaa mennä! Kyllä jälkikäteen voi, ja pitääkin pysähtyä miettimään onko suunta oikea, vai vaaditaanko korjausliikkeitä. Ylimääräinen varominen on turhaa, kunhan ei ota tyhmiä riskejä. Pieniä vahinkoja tai kolhuja ei pidä pelätä!   

Juhla jatkui lakkien painamisella päähän ja jääkiekkomaalivahti, oman koulun ylioppilas, Jussi Markkanen piti juhlapuheen. Hän puhui kovasta yrittämisestä, tahdosta ja rohkeudesta. Jussi kertoi hänellä olleen unelma; ammattilaisjääkiekkoilija. Hilpeästi naureskeltiin. Ensi syksynä käynnistyy kuitenkin 22. kausi jääkiekkoammattilaisena ja ura on vienyt aina New Yorkista Moskovaan.

Puhe jatkui ja eteni keinoihin saavuttaa unelma. Unelmat vaativat työtä ja sitoutumista. Elämässä tärkeintä on kuitenkin yrittää. Epäonnistumiset pitää ajatella vain välietappeina matkalla unelmaan. Kun ihmisellä on palava halu onnistua, mutta hän ei pelkää epäonnistumisia, lähenee unelma ja parhaassa tapauksessa realisoituu todeksi.

Jussin puheen jälkeen rima oli korkealla. Astelin puhujanpönttöön yleisön eteen. Sain yleisön nauramaan jo alussa: "Suhteellisuusteorian mennessä ohi ymmärryksen keskityimme nauramaan opettajan valonnopeutta kulkevalle Toyota Corollalle." Tiesin onnistuvani. Päätin puheeni paikallislehteenkin painettuihin sanoihin "huominen on huomenna!" ja sain suuret suosionosoitukset. Kyllä minä mieleni ilahdutin kun puolitutut ja tuntemattomatkin tulivat kädestäpitäen kehumaan.

Aamulla pois kävellessä oli jo valoisaa

tulevaisuusdiagnoosini

Kokeilua

Kävin äsken taas vähän kokeilemassa juoksentelua, sillä en nähnyt siihen mitään estettä. Eilisiltaiset sykemittailut vaikuttivat kaikinpuolin normaaleilta ja olo oli muutenkin moitteeton. Päätin pukea sykemittarin ihan lenkillekkin, pitkästä aikaa. Pelkästään tämä toimenpide tuotti vaikeuksia. Panta ei suostunut millään asettumaan, ja paikallaan sain sen pysymään vasta tehtyäni useamman solmun. No, selvisin tästä kuitenkin aikani tuskailtua ja suuntasin lenkkikengitetyt jalkani sateeseen.

Lenkki hämmensi jo sadan metrin kohdalla, kun sykemittarin näytössä oli lukemat 182. Pysähdyin, jolloin mittarissa näkyi 00. Lähdin juoksemaan. 178. Pysähdyin. 00. Juoksin. 202. Tosi kiva juttu. Jotkut jaksaa väittää, että ihminen on käynyt kuussa, mutta toimivaa sykemittaria ei taideta silti olla vielä keksitty. Juoksin kotiin ja vaihdoin toiseen pantaan. Se onneksi vaikutti toimivan, ainakin vähän sinne päin. Loppuun sain sykkeen nostettua lähes sataanyhdeksäänkymmeneen, mikä on hyvä merkki, sillä pahimmassa ylikunnossa se ei 160 päälle oikein noussut. Voi kuulostaa oudolta, miksi menin riehumaan kokeilulenkillä, mutta se oli välttämätöntä rasitusastman poissulkevien testien suorittamiseksi. Tulin tulokseen, ettei minulla astmaa ole, missään muodossa.

Lenkkikokeilun lisäksi päivä oli muutenkin urheilupainotteinen. Aamupäivä kului järjestellessä Forte Sport-maantiejuoksuja. Kiva olisi ollut itsekin juosta, mutta kyllä tykkään aina yhtä paljon olla myös ihan vaan järjestäjänroolissa. Tällä(kin) kertaa otin vastaan ilmoittautujia, kirjoitin lähtölistat ja tulokset sekä olin mukana säheltämässä myös palkintojenjaossa.

Ja mitä urheilun ulkopuolisiin asioihin tulee, koulu on nyt tältä keväältä muutamien papereiden hakemista vaille paketissa. Senpä kunniaksi varasimmekin eilen kuuden päivän matkan Ruotsiin. Matkamme on aiheuttanut pientä epäluuloisuutta, ja näin ”tylsän” matkakohteen valitseminen kyseinalaistamista. Tämä on kuitenkin juuri sellainen matka kuin itse haluamme, ja tiedän, että tulee olemaan huippua. Alun perin tarkoituksena oli lähteä ihan vaan”seikkailemaan”, ilman etukäteissuunnitelmia. Tänään kuitenkin sorruin suunnitteleen ja listasin ihan paperille asioita, joita on ehdottomasti tehtävä. Listasta tuli pelottavan pitkä, mutta ei se mitään. Juna kohti Helsinki-Vantaan lentokenttää lähtee heti tiistaina, eli tänne bloginkin puolelle on odotettavissa matkakertomusta.