maanantai 9. kesäkuuta 2014

Back in Finland!

Nyt on sitten palattu länsinaapurimme maaperältä takaisin kotisuomeen. Takana on huikea ja tapahtumarikas reissu. Matkan varrelle mahtui matkustuskilometrejä toisensa perään, hyvää ruokaa ja seuraa sekä kymmenittäin Tukholman katujen tallaamiseen käytettyjä tunteja. Kaikki sujui niin sanotusti kuin strömsössä, aina viimeiseen iltaan asti. Tuliaistenostoreissu huipentui puhelimen sekä pankkikortin päätymiseen paikallisten rikollisten taskuun. Tästäkin kuitenkin selvittiin. Mukaan tarttui myös kantapään kautta opittu kullanarvoinen oppi; kehenkään ei voi luottaa, varsinkaan ulkomailla.

Jos matkaa pitäsi kuvata yhdellä sanalla, olisi se joko raskas tai liikunnantäyteinen. Ensimmäinen yö kului lentokentällä, reilun tunnin yöunilla kovalla penkillä. Seuraava päivä piti kuitenkin jaksaa, ja hyvin jaksettiinkin. Kävelyä kertyi päivälle suurin piirtein 20km. Seuraavina päivinä kävelymäärät vaan kasvoivat, ja liikkeessä oltiin käytännössä 12h yhdellä ruokatauolla. Neljän päivän kokonaiskävelymäärä ei hirveästi sadasta kilometristä heitä. Välillä turnauskestävyys meinasi pettää, ja nukahtamisen kanssa ei ollut todellakaan hankaluuksia, kuten kuvatkin antavat ehkä ymmärtää.


 

Syömisen suhteen koko matka sujui kahden ruokailun taktiikalla. Pettämättömällä hotelliaamupalalla jaksettiin kävellä liki kahdeksan tuntia, jonka jälkeen etsittiin kiva ruokapaikka, jonka pöperöillä jaksettiin taas seuraavaan aamuun. Ruoka oli hyvää, niin kuin aina.


Eläinpatsaat. Niitä Tukholmassa riitti. Ja jokaisen kanssa oli tottakai pakko päästä kuvaan, turisteja kun oltiin. Otoksista tuli toinen toistaan hämmentävämpiä, mutta ei se mitään.


Kun katsoo Tukholman katukuvaa, ei voi olla huomaamatta, että sitä hallitsevat suurelta osin isot, kauniit kirkot sekä museot. Kuten useassa mainoksessa muistettiin mainita, on Tukholmassa 85 museota. Turistin tehtäväksi koituu vierailla näistä mahdollisimman monessa, ihan vaan sen takia, että saa kotona kertoa käyneensä. Meidän reitillemme mahtui muutamia kirkkoja, joissa kävimme kuuntelemassa hiljaisuutta ja ihan muuten vaan ihmettelemässä. Hienoja ja isoja olivat, kannatti käydä. Museoita kierrettiin tasan kymmenen: AquariaItäaasialainen museoModernintaiteen museoSkanssenKeskiaikamuseoVälimeren museoHistoriallinen museoArkkitehtuurimuseoVasa-museo sekä Pohjoismainen museo . Ihan tosi hienoja kaikki, vaikkei mielenkiinto enää jaksanutkaan riittää, varsinkaan kun oli kiertänyt seitsämän näyttelyä peräkanaa. Aquaria ja Skanssen olivat aidosti kiinnostavia paikkoja, ja varsinkin Skanssenissa suosittelen käymään, jos joskus sattuu Tukholmaan päin olemaan menossa.



Kuten seuraavista kuvista näkyy, matkaan mahtui myös vakavia lapsetuskohtauksia ja harmitonta hölömöilyä. Välillä meidän sähellykset keräsivät roppakaupalla huvittuneita katseita kanssaturisteilta sekä paikalliseltakin väestöltä, mutta ei sitä aina tarvitse niin hillittyä esittää. Kaiken kaikkiaan ei voi sanoa muuta kuin että oli todellakin kokomusrikas ja varmasti unohtumaton matka. Suurkiitos vielä parhaalle matkaseuralle!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti