Talvi etenee, treenit kovenee

Joululoma oli ja meni. Hidasta ja pitkää tehdessä meni. Kuluvalla viikolla sukset ovat vaihtuneet piikkareihin ja toppavaatteissa tarpominen hallijuoksuun ja vauhtikestävyyslenkkeihin.

Viime sunnuntaina juoksin ensimmäisen vk-lenkin kuukauteen. Pääsin kovemman treenini kimppuun pimenevässä Joensuun illassa. Tie oli liukas, ja lumisateen jälkeisiä aura-autoja sai väistellä. Meno oli tahmeaa, pahalta tuntui ja kello ei tykännyt. Mutta sellaista se on, kovaa oppii juoksemaan vain kovaa juoksemalla, ja alkuun on hankala päästä vauhtiin. Nopeasti se kunto lähtee taas nousemaan. Näin ainakin kuulee aina sanottavan, saa nähdä, onko väitteessä mitään perää.

Tiistaina löysin itseni Kuopiohallista. Urheilulukiolaisen etuihin kuuluu arkisin ilmainen sisäänpääsy halliin. Silloin tällöin on aiheellista hyödyntää tätä etua ja paeta sisäradoille talven liukkautta tai tässä tapauksessa pariakymmentä miinusastetta. Hyvien olosuhteiden lisäksi oikeaan treenifiilikseen pääsee, kun saa pukea lyhyet shortsit lyhythihaisen kaveriksi. Jälkeenpäin shortsien pukeminen kadutti rankasti, juoksusta nahkeat sisäreidet hankasivat toisensa vereslihalle 40 kiertämäni kierroksen aikana.

Hallissa pitkien verryttelyjen lisäksi kipitin kevyitä tonnin vetoja puolenkymmentä. Meno tuntui hivenen sunnuntaista valoisammalta. Viimeinen veto alitti tavoiteajan kirkkaasti puolella minuutilla.

Heti seuraavana aamuna koulun aamuharjoituksissa juostiin porukalla 8x300m. Rata oli tukossa, ja treeni vaati pientä sovellusta. Kartio etu-ja takasuoran puoliväliin, lähtö takasuoralta, 150m, U-käännös ja takaisin. Kiskoin piikkarit jalkaan muiden sinnitellessä lenkkareissa. Taas kärsin valinnastani jälkikäteen, pohkeet kiittävät edelleen. Jospa tämä tästä ja kevään kuluessa piikkareihin saisi hierottua syvempää tuttavuutta eivätkä jalkaparat enää niin säikkyisi kyseisiä kapistuksia.

PS. Itärajalta on kuulunut hyviä uutisia. Kalle aloitti varusmiespalveluksensa maanantaina Onttolan rajajääkärikomppanjassa, ja viimeisten tietojen mukaan on vielä täysissä ruumiin ja sielun voimissaan. Ensimmäisellä viikolla päivät ovat olleet pitkiä, herätys on joka aamu ollut säälimättömästi 6.00 . Urheilulle ei ole vielä ollut sijaa, mutta pian harjoitusvapaat astuvat kuvioihin. Tähän mennessä intin ehdoton kohokohta on ilmeisesti ollut Sotkun 0,60e, yön yli nukkuneina 0,30e, arvoiset munkit.

Vuodenvaihde

Tasan viikko sitten Blogin kaksikko muutti majansa Kuopiosta Siilinjärvelle. Pohjoisenleiri käynnistyi hiihtäen. Muutama päivä aiemmin tehtiin tuttavuutta Kuopion Rauhanlahden latuihin, nyt päästiin Siilinjärven Patakukkulalle. Latukone ei ollut vielä paikalle ehtinyt, mutta siitä huolimatta hiihdettävää baanaa riitti toistakymmentä kilometriä pitkään lenkkiin. Vajaaseen kolmeen tuntiin sukset etenivät kolmenkymmenen kilometrin verran. Vauhti ei kynnöspeltomaisella alustalla päätä huimannut. Treeni oli kuitenkin ajallisesti pätevä, mikä on vauhtia ja kilometrejä merkityksellisempää.

Vaikka hiihtäminen ihan kivaa onkin, sai varsinikin Satu siitä vähäksi aikaa ihan tarpeekseen. Loppu viikoksi palattiin taas asian ytimeen, juoksemiseen. Juoksu ei rajoittunut pelkkään omaan lenkkeilyyn. Uudenvuoden aattona kaksikkoa kaivattaisiin kiperästi Maaningan Uudenvuodenjuoksun toimitsijoiksi. Kilpailua edeltävänä päivänä taisteltiin ruosteisten hakaneulojen kanssa. Numerolaput piti saada kisakuntoon. Seuraavana iltana hullut numeroitaisiin.

Vuoden viimeisen illan koittaessa Maaningalla ei ollut ilmassa pelkästään urheilujuhlan tuntua. Urheilutalo parveili väkeä, samaan aikaan juhlittiin Kuopion ja Maaningan kuntaliitosta. Tapahtuman johdosta kaikille oli tarjolla sekä makkaraa että kakkukahvit.

Sää suosi kilpailua. Lämpötila keikkui nollan paikkeilla, ja tämä näkyi osallistujamäärissä. Ennätykselliset 62 juoksijaa lapsista veteraaneihin lähtivät juhlistamaan vuosiluvun vaihtumista joko 3km tai 5km reitille. Satu hoiteli niin osallistumisia kuin tulospalveluakin Kallen avustuksella, ja aika ajoin kiire ja härdelli saivat stressitasot kohoamaan. Työntäyteisen illan päätteeksi tulokset saatiin äkkiä sähköisesti eteenpäin, ja myös Satun ja Kallen oli aika lähteä jatkamaan matkaa. Harmitus kiireen takia nauttimatta jääneistä kakkukahveista haihtui illalla Kuopion ilotulitteita ihastellessa.

Vuosi 2015 alkoi järkyttävällä nälällä. Oli lähdettävä ruuanhankintareissulle. Äkkiä selvisi, että on helpommin sanottu kuin tehty löytää uudenvuodenpäivänä yhtään auki olevaa kauppaa. Liki kymmenen kilometrin vaelluksen jälkeen mukaan oli tarttunut ABC-asemalta lenkkimakkaraa, aamupalajuustoa sekä kaurahiutaleita. Masut täyttyivät herkkuruualla, kun juusto sotkettiin makaroonien sekaan. Makkarat saivat kylkeensä mustaa Turun sinappia, jota kaksikko kahden viikon aikana kulutti lähes kolme tuubillista.

Kun oli päästy kävelyn makuun, jatkettiin samalla linjalla vielä seuraavana päivänä. Mieli teki keskustaan syömään. Pyörät olisivat olleet tarjolla, mutta Satu halusi kävellä. Matkan taittuessa Kallen mieli ei enää pysynyt riemukkaana, kun Satun oikoreitti pidensi jo muutenkin tuskaista matkaa. 7km jälkeen kaksikko pääsi kiinalaisten lihapatojen ääreen räntäsateen jäljiltä läpimärkinä. Masun täytyttyä oli edessä vielä kotimatka, nyt ilman oikotietä.

Kaikki hyvä loppuu aikanaan. Niin myös joululoma mallia 2014. Lauantaina koitti Kallen aika lähteä Joensuun kautta Imatralle. Satu lähti mukaan jäädäkseen Joensuussa mummolaan. Siirtyminen Kuopion majapaikasta bussiasemalle oli hurja. "Kuvittele, että joutuisit kantamaan vasikkaa 7km aamulla kukonlaulun aikaan", kuului vertaus matkastamme. Herätyskello pirisi tasan 7.00, ja pian alkoi taival kohti asemaa, jalan tietenkin.

Satulla oli mukanaan kaksi laukkua ja Kallella yksi, jonka painoksi mitattiin 17kg. Matkan kruunasi auraamattomat, vetisen loskan verhoamat kadut. Puolentoista tunnin kuluttua bussissa istui kaksi märkäkenkäistä matkailijaa. Jälkiviisaana on helppo pohtia, että olisi ollut ehkä ihan hyvä ajatus istua bussissa myös asemalle siirtyessä..

Jouluna kestävyysurheilija kerryttää liikuntaa

Jouluaaton pitkänlenkin jälkeen hiljennyttiin joulurauhan aikaan syömällä ja saunomalla. Joulupäivänä lähdettiin Puijonlaaksoon viettämään aktiivista lepopäivää. Blogin kaksikko otti vielä kaverin mukaan ja päätyi Puijonmäen portaisiin. Vappuna juostiin kilpaa ylös, nyt rauhallisesti kävellen. Pakkasessa kiersimme Puijoa puolitoistatuntia ennen glögin lämmittämistä ja konvehtirasian avaamista.

Tapaninpäivänä pujotettiin monot jalkaan. Edellispäivien pakkanen oli lauhtunut, ja suksi luisti Rauhanlahden hiihtobaanoilla. Latu kiersi seitsemän kilometrin kierroksen. Auringon laskettua ei tullut enää edes tuttuja vastaan. Kiersimme mukavasti neljäkierrosta, eli n. 30km. Pimeydessä eheydyttiin.

Puijon rappuset.

Hiihtolenkin päälle oltiin laitettu linjat kuumiksi ja yhteislenkistä sovittu. Heti seuraavana aamuna alettiin varhain aamupuuron keittoon. Tasan kello yhdeksän sidottiin tossunnauhat ja suunnattiin tapaamispaikalle. Etelä- ja Pohjois-Savon maajoukkuetytöt moikkasivat jo kaukaa. Hyvää vauhtia pidettiin, mutta kuulumiset vaihtuivat vielä lennokkaammin. Paljon oli ehtinyt tapahtua.

Nylkkynelikko olikin pian Niuvassa, mielisairaalan pihamailla. Täältä kuulemma pitkää kevyttä lenkkiä juostaan, enkä ihmettele yhtään. Kaunista talvista maisemaa mutkittelevalla ja auratulla tiellä. Hirveän kivaa. Takaisin tullessa kohdattiin vielä Reippaan ilopilleri Mikko Hirvonen aamupäivälenkillään.

Niuvan mielisairaala.

Kun Siilinjärvi-Kuopio -väli oli juostu, tarkoitti se että pyöräretki oli vielä tekemättä. Vahinko otettiin takaisin. Talvikeli poissulki maantiepyörät, mutta kaksikko ei ollut neuvoton. Tallin uumenista kaivettiin menevät kaupunkipyörät ja asennetta. Meillä oli käytössä kaksi vaihdetta, toisessa pyörässä pieni ja toisessa iso. Kaveriksi olimme jälleen saaneet urheilijatytön hiilikuituisella 29er maasturilla.

Lauantai-iltana oltiin liikkeellä retkeilymielellä, tarkoittamatta tietenkään vauhdin puutetta. Savonmaassa pyöräilyyn saa aivan toisen ulottuvuuden ylämäkien tuodessa haastetta ja alamäkien jättäessä kilometrejä taakse. Urbaanilla maastopyörälenkillä toisinaan jopa talutettiin tai kannettiin pyöriä. Taas oli hauskaa ja parissa tunnissa ehti pitkälle. Aerobinenpohja rakentuu jouluna.

Kallansilloilla kannettiin pyöriä.

Purjehtija Lindasta löytyi heti kestävyysurheilijan asenne. Linda kainosti tunnusti jopa maantiefillarin kiinnostavan. Kevään koittaessa lupasimme tutustuttaa pyöräilyyn. Mikäli kilometrejä kertyy, harkitsemme Lindan mukaanottamista oikealle maantielenkille. Kirjoittajien mieltä lämmittää erityisesti se, että kestävyysurheilu kiinnostaa muitakin nuoria!

Pyöräilyryhmää nauratti Kuopion yössä.

Urheilullinen joulu

Kalle selvisi lauantaina Savoon kuusituntisen matkustuksen jälkeen. Vielä samana iltana ehdittiin lenkille, jonka jälkeen rauhoituttiin Team Varpikkaiden pikkujoulujen viettoon. Juhlat jatkuivat vielä seuraavana iltana kaverien kesken vietetyissä pikkujouluissa. Maanantaiaamuna otettiin suunta Kuopioon. Satulla oli vuoden viimeinen koulupäivä ja Kalle sai luvan osallistua matikan tunneille vaihto-oppilaana. Päivä päättyi koulun joulujuhiin.

Epäonnistuneen hallitreenin jälkeen vaihdettiin tehokkaampiin treenimuotoihin. Latukone teki hyvää työtä ja otsalanpun valossa takapihan pellolle syntyi mallikelpoinen luistelu-ura. Takareidet ja vatsalihakset tykkäsivät.

Latukone ja Rocky-harjoittelua.

Aattoaamun koittaessa Blogikaksikko heräsi aamupuurolle. Varustauduttiin yli kahdenkymmenen asteen pakkaseen ja valmistauduttiin taittamaan matkaa Siilinjärveltä Kuopioon. Ennakkoluulottomasti lähdimme taittamaan matkaa kevyellä, mutta reippaalla tahdilla. Satun GPS-mittariin kertyi kilometrejä toisensa jälkeen. Maamerkkejä ohitettiin huomaamatta, juoksu luonnistui molemmmilla.

Kova pakkanen alkoi tuntua pistelynä poskissa ja reisissä. Kymmenen ensimmäistä kilometriä taittuivat kuin itsestään, mutta posket alkoivat olla jäässä. Pakkanen lauhtui Kuopion lähestyessä ja kaikki kuluneen syksyn hetkellisen epätoivon ajatukset olivat haihtuneet mielestä.

Lähdössä matkaan.

Kallansilloilla on perinteisesti kuvattu pyöräilyryhmää. Juoksukuvakin oli ikuistettava. Kuvaa ottaessa GPS vilkutti 18km, ja juoksijat alkoivat olla kuuran peitossa. Aurinko paistoi ja Puijontornin näkyessä tietää olevansa jo melkein Kuopiossa. Kohta alattaisiin raapia Kallen pitkänlenkin ennätyksiä. Kahteenkymmeneenviiteen kilometriin vauhti pidettiin selkeästi alle 5.30min/km. Kallen maileriaskel alkoi painaa, mutta epätoivo ei juoksijan mieltä vallannut, ei varsinkaan jouluna.

Kalle oli 200km pyöräilyssä Satua vahvempi. Aaton pitkällä juoksulenkillä asetelma kääntyi toisinpäin. Kalle piti vauhtia matkalla, mutta satun juoksu parani kolmenkympin lähestyessä. Viimeisten kilometrien vauhti tippui kuuteenminuuttiin, mutta päämäärä lähestyi jokaisella askeleella.

Kallansilloilla reilusti yli puolenmatkan.

GPS nakutti aina 31km asti ja aikaa käytettiin yhteensä kelloja kertaakaan pysäyttämättä 2.52. Satu olisi halunnut jatkaa maratonin täyteen, mutta tyytyi terävään loppukiriin. Kalle ei edes yrittänyt enää vastata. Pakkasen kylmettämät juoksijat pääsivät suoraan joulusaunaan ja eheytyivät.

Molemmille pisin juoksulenkki.

Joulun odotetuin vieras, joulupukki itseoikeutetusti, vieraili. Tontut olivat hyvin tietoisia kilttien lapsien harrastuksista. Satulle pukki toi kovasti pyöräilyvaatteita. Blogi täyttää kohta vuoden, ja on saanut paljon hyvää palautetta. Haluamme toivottaa kaikille lukijoillemme hyvää joulua!

Tontut ja joulukuusi.

Lomalla viimeinkin

Pajulahden viikonloppuna maa sai lumipeitteen. Maanantaina kävin lepopäivänä tekemässä kaksi tenttiä yliopistolla. Leirin rasituksetkin painoivat jaloissa. Tiistaina kävin iltapäivästä pyörähtämässä Karhumäellä, hiihtäjät kiersivät ensilumenlatua, mutta maastoon oli ajettu moottorikelkoilla pohjat laduille. Kotona voitelin sukset. Sinisellä Rexillä tietysti.

Iltaa kohden pakasti ja ladut kovettuivat. Ensimmäisillä hiihtokerroilla suurin energia menee pystyssä pysymiseen. Baanaa riitti n. 8km kierrokseen. Ensimmäisen kierroksen lopussa väistämätön tapahtui, alamäen pompusta paino karkasi taakse ja pyllähdin. Ensimmäisenä tarkastin, ettei kukaan nähnyt ja seuraavaksi välineiden olevan kunnossa. Lenkki jatkui, vaikka kaatuminen henkisesti kolahtikin.

En ollut metsässä yksin, ja pohjat olivatkin suhteellisen hyvät.

Tiistaina parituntia kierrettyäni pakkasin sukset autoon. Keskiviikkona palasin, hiihdin vielä puolitoistatuntia. Torstaiksi olikin sovittu yhteislenkki Alisan kanssa. Tentin jälkeen kävimme kevyesti Lappeenrantaa kiertämässä. Hiihtäessä mietin, että hiihto on todella hauska harrastus, mutta ikävää olisi kilpailla. Harvoin on hyvä, useimmiten ei ole lunta, on vesikeli, kilpailut perutaan pakkasen takia, ladulla on hiekkaa tai muuta ikävää.

Eilen perjantaina vielä viimeinen, ohjelmoinnin tentti. Kun kaikki syksyn kurssit arvostellaan, ja merkitään suoritetuiksi kertyy opintopisteitä vajaa neljäkymmentä. Lappeenrannassa opiskelu on ollut pitkiä päiviä, matematiikkaa, fysiikkaa, statiikkaa, metalleja, piirustuksia, jyrsintää ja kaikkein työläimpänä tietokoneohjelmointia. Ohjelmointi vaatii omanlaisensa ajatusmaailman, muttei laatikon ulkopuolisen ajattelun avauduttua ole mahdotonta.

Jopa vessanpöntön käyttöohjeet on esitetty Matlab-kielellä.

Blogia kirjoitan junassa matkalla Joensuuhun, josta vaihdan Kuopion bussiin. Lomalla viimeinkin. Illalla on kuulemma Team Varpikkaiden pikkujoulut. En kuitenkaan rakasta Olmoa pääse ulkoiluttamaan keskellä talvea. Maratontossut ja piikkarit sensijaan ovat mukana. Kuopiosta todennäköisesti löytyy vauhdikkaita treenikavereitakin.

Maisema vaihtuu kun junat kulkevat parhaimmillaan 200km/h

Syksy 2014

Vuosi alkaa olla taputeltu ja on ehkä syytä tehdä pieni katsaus kuluneeseen syksyyn. Siihen kuului..

...ikimuistoisia tapahtumia ja tempauksia

Katson syksyn alkaneen elokuun lopulla ajetusta 200km pyörälenkistä. Olin tempauksen aikaan hieman flunssainen ja muutenkin ajo oli välillä tuskaisen epätoivoista. Kaikesta huolimatta se oli ehkä parasta, mitä olen koskaan tehnyt. Tähän voi aina palata muistoissaan tai sitten toisten kanssa jaettavina tarinoina.

Kului viikko pyöräilystä ja olin jo Kuopion maratonilla jäniksen toimessa. Oli mukavaa päästä osallistumaan tapahtumaan, vaikka en vielä tuntenut olevani valmis kilpailemaan. Juoksin puolikkaan ”2.00”-tekstillä koristettu ilmapallo selässäni. Onnistuin pitämään tasaisen vauhdin ja matkaa taittaessa koitin myös kannustaa kilpailijoita. Kovasti sain kiitosta maalissa.

Syyslomalla jäniksen pesti vaihtui päinvastaiseksi. Olin Imatralla X-runilla jälkijuoksijana. Taapersin Kallen kanssa 23km mittaisen raskaan maastolenkin peränpitäjänä kuluttaen aikaa piirun verran yli kolme tuntia. Tapahtuma oli hieno, mutta juoksu takkusi jälleen, tällä kertaa korvatulehduksen takia.

...treenaamista

Harjoituspäiväkirja ammottaa tyhjyyttään viime kesän osalta. Syksyllä sivut ovat alkaneet saada mustaa valkoiselle. Alkusyksystä lenkit olivat lyhyitä, kolmen kilometrin luokkaa. Pian määrät alkoivat kasvaa ja loppusyksystä. Syyskuun 40km viikot olivat muuttuneet lokakuun puolivälissä parhaimmillaan jo yli 80km mittaisiksi. Syksyn treenaamisesta jäi aika tahmea ja hajanainen mielikuva. Ajoittain kulki hyvinkin, mutta valtaosa lenkeistä oli väkisin puurtamista, harjoituksia, jotka olisi suosiolla pitänyt jättää väliin.

...kisoja

Tein paluun ”kilparadoille” pitkän tauon päätteeksi. Syys-lokakuussa Kuopiossa järjestettiin neliosainen polkujuoksusarja, Trail Cup. Olin mukana kolmessa osakilpailussa. Kerran kisasin tosissani, kahdesti juoksin vauhtikestävyysharjoituksen. Vähän jäi paha maku näistäkin. Kisareitit olivat hyvin mäkisiä, ja juoksu meni vielä tavallistakin pahemmaksi lyllerrykseksi.

Pohjois-Savon maakuntaviestijuoksussa olin mukana perhesarjan ensimmäisen osuuden viestinviejänä. Matkana oli kilometri, ja juoksu oli jäykkää. En saanut itsestäni irti mitään. Syytän tästä kovien treenien puutetta. ”Team Aerobinenpohja” otti kisassa kuitenkin pronssia.

Marraskuun alussa starttasin Leppävirran lumisille kaduille 5,4km matka edessä. Vieläkään en saanut mitään irti. Juoksu oli tasaista hölkyttelyä, pahalta ei tuntunut, kovempaa ei päässyt. Kisasta jäi tosi paha maku ja fiilis oli epätoivoinen.

...sairastelua

Ehkä suurin kompastuskiveni on ollut jatkuva sairastelu. Vajaan neljän kuukauden aikana olen ollut telakalla liki kuukauden päivät. Kaksi flunssaa ja yksi korvatulehdus ovat kaikki olleet sitkeitä ja verottaneet voimia jo kauan ennen ja jälkeen varsinaista tautia. En tiedä, saanko kiittää vain huonoa onnea, vai olenko jotenkin altistanut itseni kalastamaan joka ikisen pöpön. Vaikka taudit olisivat vain surkeiden sattumusten sarja, saan syyttää vain itseäni siitä, että olen treenannut sairaana ja toipilaana. Valoisalta näyttäneet harjoitusjaksot pirstoutuivat usein juurikin sairastumisen ansiosta.

Löysin hyvin osuvan kuvan. Kyllä minäkin kuvittelin kesän lopulla syksyn hyvinkin erilaiseksi. Treenien piti sujua nousujohteisesti, ja jouluun mennessä oletin olevani jo varsin hyvässä kunnossa. Nyt kuitenkin tunnen olevani lähes lähtöpisteessä. En tiedä, missä kohden kuvan nuolen kiemuroita tällä hetkellä kuljen, mutta toivon, että suurimmat kiemurtelut ovat takana ja tie tasoittuu taas lähitulevaisuudessa.

Pajulahden leiri

Viikonloppu meni Pajulahden urheiluopistolla jo perinteiseksi muodostuneella Imatran Urheilijoiden leirillä (olimme ensimmäisten joukossa uudessa hallissa). Perjantai iltana majoittauduimme ja lähdimme verryttelemään kohti Pajulahtihallia. Nyt ei seinä tulisi nopeusharjoituksessa vastaan.

Porukassa juoksimme hyvän ja yksinkertaisen harjoituksen 100m ja 150m vetoina, vauhti kovasta aina maksimaaliseen. Kuiva halli-ilma puhallutti, mutta jalat rullasivat vauhdikkaasti. Vaikkei olekaan tähtäämässä hallikisoihin, on silti hyvä ainakin pitää yllä nopeusreserviä.

Lauantaina seitsemän jälkeen aamulenkille, aamupalalle ja lepäilemään leirin pääharjoitusta varten. Nuorten maajoukkue piti leiriään samalla ja myös meitä pyydettiin letkaan mukaan. He juoksivat 6x1000m/2' jokainen omien kykyjen mukaista, nousevaa vauhtia. Ensimmäiset aloittivat 4.00 valojäniksellä, josta vauhti kiihtyi kuuden sekunnin portailla aina 3.16 vauhtiin, jonka jälkeen kiristettiin valojänistä neljän sekunnin portaittain. Eli toteutuksena esimerkiksi 3.40-3.12 tonnit. Kenialaismaileri Samu ja Joonas juoksivat kylmästi 3.10-2.40. Kovaa menivät Kekin ja Espoon Borzan vielä jatkaessa.

Perjantain treenin jälkeen hymyilytti jälleen

En uskaltanut lähteä mukaan, sillä en tiennyt mihin asti jaksan kiihdyttää vauhtia. Sen sijaan juoksimme jälleen omassa letkassamme 3x1000m, 2x500m ja 4x200m, hieman vauhdikkaamman ja vapaamman harjoituksen. Ensimmäisen tonnin kellotin 3.16 ja juoksu tuntui taas hyvälle. Seuraavat kaksi samaan. Vaihdoimme lähtöpaikkaa ja kiihdytimme vauhtia. Nyt viisisataset lennokkaasti jo alle kolmen minuutin vauhtia.

Piikkarit jalkaan ja vielä viimeisen sarjan kimppuun. Otin keulapaikan ja pidin vauhtia, kolme ensimmäistä 30s molemmin puolin. Toiseksi viimeisessä treenikaveri alkoi jo uhitella tullen rinnalle ja vielä kiihdyttäen ennen maaliviivaa. Kehotin lähtemään viimeiseen edellä. Seurasin kaarteen perässä ja iskin suoralle kaarrettaessa rytminvaihtoon mailerin raivolla ja laskettelin maaliin loppukiriä tapaillen. Ei jäänyt epäselvää, 27.2s kellossa ja mies taas kunnossa. Piti uskaltaa ja malttaa keventää.

Iltapäivän harjoituksena kiersimme reilun kympin ja suuntasimme punttisalille. Lihaskunnon omaisesti kahdeksan liikettä kolmena sarjana. Keskivartaloa, ylätaljaa, penkkiä, yhdenjalan jalkaprässiä ja rinnallevetoa. Kovimmat raudat saivat jäädä telineisiin jalkojen ollessa jo riittävän kipeät. Kyllä punttisalilla treenaaminen on hauskaa, tietysti suuremmilla raudoilla vielä hauskempaa!

Raaka tekniikka, raakaa voimaa

Pyhänä kiersimme Nastolaa vielä puolimaratonin edestä. Huhun mukaan maailman kärkitytön pitkä lenkki on kokonainen maraton. Kuudenkympin viikonloppu riitti meille ja jatkoimmekin suihkun kautta lihapatojen ääreen ennen kotimatkaa. Ensiviikolla suunta Savoon. Ehkä hallikeikalla uskaltaa alkaa työstämään tonneja...