0+2 päivää

Kun ylihuomenna iltapäivällä suljemme koulun ovet perässämme, suljemme ne periaatteessa viimeistä kertaa. Lukio on koulupäivien osalta taputeltu. Takana on liki 90 kurssia ja kaksi ja puoli vuotta opiskelua. Aika on lentänyt, ja on vaikea käsittää, että kahden päivän päästä se on ohi.

Enää ei herätyskello pimputa kukonlaulun aikaan tai kukaan kirjaa menojasi Wilmaan. Enää ei kamppailla aamutunneilla väkisin kiinni painuvia luomia vastaan eikä vilkuilla kelloa iltapäivisin vapautta odotellen. Enää ei lähdetä yhdessä kuopiohalliin aamulla treenaamaan, syödä koulun herkkuruokia tai päästä tasokkaiden ruokapöytä- ja välituntikeskustelujen ääreen.

Usein kuulee sanottavan, että lukio on ihmisen parasta aikaa. Jos näin on, millaisia ovat olleet minun elämäni parhaat vuodet. Mitä lukio on antanut minulle?

Pari syksyä sitten olin pikkukylän tyttö, joka oli lähdössä ”suureen kaupunkiin” opiskelemaan. Uusi koulu jännitti kovasti, varsinkin kun en tuntenut sieltä ketään. Vähitellen oma paikka alkoi löytyä, ja kaveripiiri alkoi laajeta urheilijatutuista myös normipuolen lukiolaisiin. Hyvät ystävät ovat olleet syy, miksi kaikkein kurjimpinakin aamuina on ollut ihan siedettävää lähteä koulunpenkille. Kiitokset kaikille kavereille, jotka ovat jakaneet lukiotaipaleen. Toivottavasti yhteydenpito jatkuu.

Jotkut päivät eivät unohdu koskaan. Viimekeväiset Wanhojen tanssit puhututtivat kauan etukäteen ja puhututtavat edelleen. Ikimuistoinen kokemus. Tänä vuonna on edessä vielä Wanhojen tansseja edeltävänä päivänä järjestettävät penkkarit. Puku kyseistä päivää varten on roikkunut huoneen nurkassa jo useamman kuukauden ja nerokkaita ideoita tapahtumaa varten kehitellään jatkuvasti.

Urheilulukiolaisille tarjotaan mahdollisuus ohjattuihin aamuharjoituksiin kolme kertaa viikossa. Itse en niistä ole saanut parasta hyötyä irti, sillä vaikeudet ovat sävyttäneet urheiluani aina lukion alusta alkaen. Ison osan aamuista olen lillunut uima-altaassa vain vesijuoksuvyö seuranani. Välillä olen kuitenkin päässyt halliin kaltaisteni, eli yleisurheilijoiden ryhmän, joukkoon. Treenien haasteena on ollut sovittaa harjoitukset yhtäaikaa sopiviksi niin heittäjille kuin kestävyysjuoksijoille. Toisaalta tämä on ollut rikkaus. Koskaan ei tiedä päätykö pikajuoksijoiden kanssa punttisalille vaiko lenkille kestävyysjuoksijoiden kesken. Joka aamu hallille mennessä kohtaa iloisia ilmeitä, kuulumisia vaihdetaan ja lähdetään hyvillä mielin jatkamaan koulupäivää.

Kavereiden ja treenien lisäksi ikävä tulee myös kouluruokaa. Kohtaamistaan moitteestaan huolimatta itse olen sitä mieltä, ettei parempaa olekaan. Aina on saanut masun täyteen kuunnellen samalla täpötäyden ruokapöydän tarinointia.

Jospa palataan vielä kuitenkin faktoihin. Minulla on lukuloman aikana vielä kaksi roikkumaan jäänyttä kurssia suoritettavana. Koululla on siis muistettava vierailla vielä muutama tunti viikossa kuuden viikon ajan. On myös turha kuvitella, että vapaus olisi koittanut. Kirjoitukset vaanivat pahaenteisesti vajaan parin kuukauden päässä. Luettavaa on paljon, ja lukumotivaatio korkealla. Tulevaisuuden tähtäin on asetettu kohti Lappeenrannan Teknillistieteellistä yliopistoa ja energiatekniikkaa.

Kursseista ja lukemisesta huolimatta lukuloma helpottaa elämää. Jo tavaksi tullut matalalento ehkä rauhoittuu hieman, ja aikaa jää niin treenaamiselle kuin nukkumisellekkin. Vallitsevassa tilanteessa kun ei ehdi kuin treenata, opiskella, treenata, opiskella ja nukkua liian lyhyet yöunet. On tosiasia, että tällaista ei enää pitkään jaksaisi, mutta ei onneksi tarvitsekkaan jaksaa.

Varusmiespalveluksen alku

Blogissa on ollut hiljaista. Aloitin varusmiespalveluksen Onttolan Rajajääkärikomppaniassa 5.1.2015. Ensimmäiset kaksi viikkoa ovat nyt takana, ja taistelija on pidennetyllä viikonloppuvapaalla kotona. Ensimmäiset päivät olivat pitkiä kuin nälkävuosi, mutta rytmiin päästessä aika on kulunut nopeasti. Herätys on aamulla kuudelta, ja kahdeksan minuutin päästä herätyksestä lähdetään aamulenkille. Rajajääkärikomppaniassa on tiukka sotilaskuri, mutta reilu henki.

Ensimmäiset päivät opeteltiin käytännön asioita, kuten vuoteen petaamista ja päiväpeiton taittelua pinkaksi. Ruokaa on tarjolla kolme tai neljä kertaa päivässä, ja ruoka vetää lähes vertoja Ylioppilastalon lihapadoille jälkiruokineen. Sotilaskuriin kuuluu suora ja välitön palaute, ei ikinä enää!, mutta hyvistä suorituksista jaetaan kehuja lämpimään sävyyn, aina näin!

Pinkka ja punkka

Perjantaina illaohjelmassa alkoi vapaa-aika. Varusmiesten käytössä on liikutasali, jossa on tähän mennessä järjestetty mm. koripallopelejä. Suuntasimme kuitenkin punttisalille. Komppanian alueen välittömästä läheisyydestä löytyy asillinen sali, jossa myös Kaisa Mäkäräinen harjoittelee. Takaseinältä löytyy maailmancupin numerolappu saatekirjeineen ja nimikirjoituksineen.

Juoksumattoa lukuunottamatta kaikki varusteet löytyvät, joskin nostolava on liian pieni, eikä vapaata tilaa lattialla ole juurikaan. Rautaa on kuitenkin riittävästi, osa jopa Leokon tuotteita! Musiikki soi vaihtelevasti NRJ:n popista raskaaseen metalliin. Hyvä fiilis treenata! Ulkomaastoihin ei vielä ole lenkille saanut lähteä, ei ole koulutettu.

Varusmiesten sali - penkki, kyykkyteline ja rautaa

Lomille lähti taistelijan alku baretissaan. Loma tuli tarpeeseen. Viisi viikkoa olen ollut poissa kotonta. Tänä aamuna olin lähdössä suihkuun vain hammasharja kädessäni. Tupakaverini huomattivat släbärit jalkaan, panin jalkaan ja kaappi kiinni, seuraavaksi huomauttivat pyyhe kaulaan. Kolmannella yrityksellä taistelija oli valmis, aamulenkin jälkeen oli minuutti aikaa vaihtaa suihkuvarustus kolmen minuutin ohjattuja aamutoimia varten. Taistelija selvisi.

Lomapuvussa särmänä rajakarhu baretissa

Talvi etenee, treenit kovenee

Joululoma oli ja meni. Hidasta ja pitkää tehdessä meni. Kuluvalla viikolla sukset ovat vaihtuneet piikkareihin ja toppavaatteissa tarpominen hallijuoksuun ja vauhtikestävyyslenkkeihin.

Viime sunnuntaina juoksin ensimmäisen vk-lenkin kuukauteen. Pääsin kovemman treenini kimppuun pimenevässä Joensuun illassa. Tie oli liukas, ja lumisateen jälkeisiä aura-autoja sai väistellä. Meno oli tahmeaa, pahalta tuntui ja kello ei tykännyt. Mutta sellaista se on, kovaa oppii juoksemaan vain kovaa juoksemalla, ja alkuun on hankala päästä vauhtiin. Nopeasti se kunto lähtee taas nousemaan. Näin ainakin kuulee aina sanottavan, saa nähdä, onko väitteessä mitään perää.

Tiistaina löysin itseni Kuopiohallista. Urheilulukiolaisen etuihin kuuluu arkisin ilmainen sisäänpääsy halliin. Silloin tällöin on aiheellista hyödyntää tätä etua ja paeta sisäradoille talven liukkautta tai tässä tapauksessa pariakymmentä miinusastetta. Hyvien olosuhteiden lisäksi oikeaan treenifiilikseen pääsee, kun saa pukea lyhyet shortsit lyhythihaisen kaveriksi. Jälkeenpäin shortsien pukeminen kadutti rankasti, juoksusta nahkeat sisäreidet hankasivat toisensa vereslihalle 40 kiertämäni kierroksen aikana.

Hallissa pitkien verryttelyjen lisäksi kipitin kevyitä tonnin vetoja puolenkymmentä. Meno tuntui hivenen sunnuntaista valoisammalta. Viimeinen veto alitti tavoiteajan kirkkaasti puolella minuutilla.

Heti seuraavana aamuna koulun aamuharjoituksissa juostiin porukalla 8x300m. Rata oli tukossa, ja treeni vaati pientä sovellusta. Kartio etu-ja takasuoran puoliväliin, lähtö takasuoralta, 150m, U-käännös ja takaisin. Kiskoin piikkarit jalkaan muiden sinnitellessä lenkkareissa. Taas kärsin valinnastani jälkikäteen, pohkeet kiittävät edelleen. Jospa tämä tästä ja kevään kuluessa piikkareihin saisi hierottua syvempää tuttavuutta eivätkä jalkaparat enää niin säikkyisi kyseisiä kapistuksia.

PS. Itärajalta on kuulunut hyviä uutisia. Kalle aloitti varusmiespalveluksensa maanantaina Onttolan rajajääkärikomppanjassa, ja viimeisten tietojen mukaan on vielä täysissä ruumiin ja sielun voimissaan. Ensimmäisellä viikolla päivät ovat olleet pitkiä, herätys on joka aamu ollut säälimättömästi 6.00 . Urheilulle ei ole vielä ollut sijaa, mutta pian harjoitusvapaat astuvat kuvioihin. Tähän mennessä intin ehdoton kohokohta on ilmeisesti ollut Sotkun 0,60e, yön yli nukkuneina 0,30e, arvoiset munkit.

Vuodenvaihde

Tasan viikko sitten Blogin kaksikko muutti majansa Kuopiosta Siilinjärvelle. Pohjoisenleiri käynnistyi hiihtäen. Muutama päivä aiemmin tehtiin tuttavuutta Kuopion Rauhanlahden latuihin, nyt päästiin Siilinjärven Patakukkulalle. Latukone ei ollut vielä paikalle ehtinyt, mutta siitä huolimatta hiihdettävää baanaa riitti toistakymmentä kilometriä pitkään lenkkiin. Vajaaseen kolmeen tuntiin sukset etenivät kolmenkymmenen kilometrin verran. Vauhti ei kynnöspeltomaisella alustalla päätä huimannut. Treeni oli kuitenkin ajallisesti pätevä, mikä on vauhtia ja kilometrejä merkityksellisempää.

Vaikka hiihtäminen ihan kivaa onkin, sai varsinikin Satu siitä vähäksi aikaa ihan tarpeekseen. Loppu viikoksi palattiin taas asian ytimeen, juoksemiseen. Juoksu ei rajoittunut pelkkään omaan lenkkeilyyn. Uudenvuoden aattona kaksikkoa kaivattaisiin kiperästi Maaningan Uudenvuodenjuoksun toimitsijoiksi. Kilpailua edeltävänä päivänä taisteltiin ruosteisten hakaneulojen kanssa. Numerolaput piti saada kisakuntoon. Seuraavana iltana hullut numeroitaisiin.

Vuoden viimeisen illan koittaessa Maaningalla ei ollut ilmassa pelkästään urheilujuhlan tuntua. Urheilutalo parveili väkeä, samaan aikaan juhlittiin Kuopion ja Maaningan kuntaliitosta. Tapahtuman johdosta kaikille oli tarjolla sekä makkaraa että kakkukahvit.

Sää suosi kilpailua. Lämpötila keikkui nollan paikkeilla, ja tämä näkyi osallistujamäärissä. Ennätykselliset 62 juoksijaa lapsista veteraaneihin lähtivät juhlistamaan vuosiluvun vaihtumista joko 3km tai 5km reitille. Satu hoiteli niin osallistumisia kuin tulospalveluakin Kallen avustuksella, ja aika ajoin kiire ja härdelli saivat stressitasot kohoamaan. Työntäyteisen illan päätteeksi tulokset saatiin äkkiä sähköisesti eteenpäin, ja myös Satun ja Kallen oli aika lähteä jatkamaan matkaa. Harmitus kiireen takia nauttimatta jääneistä kakkukahveista haihtui illalla Kuopion ilotulitteita ihastellessa.

Vuosi 2015 alkoi järkyttävällä nälällä. Oli lähdettävä ruuanhankintareissulle. Äkkiä selvisi, että on helpommin sanottu kuin tehty löytää uudenvuodenpäivänä yhtään auki olevaa kauppaa. Liki kymmenen kilometrin vaelluksen jälkeen mukaan oli tarttunut ABC-asemalta lenkkimakkaraa, aamupalajuustoa sekä kaurahiutaleita. Masut täyttyivät herkkuruualla, kun juusto sotkettiin makaroonien sekaan. Makkarat saivat kylkeensä mustaa Turun sinappia, jota kaksikko kahden viikon aikana kulutti lähes kolme tuubillista.

Kun oli päästy kävelyn makuun, jatkettiin samalla linjalla vielä seuraavana päivänä. Mieli teki keskustaan syömään. Pyörät olisivat olleet tarjolla, mutta Satu halusi kävellä. Matkan taittuessa Kallen mieli ei enää pysynyt riemukkaana, kun Satun oikoreitti pidensi jo muutenkin tuskaista matkaa. 7km jälkeen kaksikko pääsi kiinalaisten lihapatojen ääreen räntäsateen jäljiltä läpimärkinä. Masun täytyttyä oli edessä vielä kotimatka, nyt ilman oikotietä.

Kaikki hyvä loppuu aikanaan. Niin myös joululoma mallia 2014. Lauantaina koitti Kallen aika lähteä Joensuun kautta Imatralle. Satu lähti mukaan jäädäkseen Joensuussa mummolaan. Siirtyminen Kuopion majapaikasta bussiasemalle oli hurja. "Kuvittele, että joutuisit kantamaan vasikkaa 7km aamulla kukonlaulun aikaan", kuului vertaus matkastamme. Herätyskello pirisi tasan 7.00, ja pian alkoi taival kohti asemaa, jalan tietenkin.

Satulla oli mukanaan kaksi laukkua ja Kallella yksi, jonka painoksi mitattiin 17kg. Matkan kruunasi auraamattomat, vetisen loskan verhoamat kadut. Puolentoista tunnin kuluttua bussissa istui kaksi märkäkenkäistä matkailijaa. Jälkiviisaana on helppo pohtia, että olisi ollut ehkä ihan hyvä ajatus istua bussissa myös asemalle siirtyessä..

Jouluna kestävyysurheilija kerryttää liikuntaa

Jouluaaton pitkänlenkin jälkeen hiljennyttiin joulurauhan aikaan syömällä ja saunomalla. Joulupäivänä lähdettiin Puijonlaaksoon viettämään aktiivista lepopäivää. Blogin kaksikko otti vielä kaverin mukaan ja päätyi Puijonmäen portaisiin. Vappuna juostiin kilpaa ylös, nyt rauhallisesti kävellen. Pakkasessa kiersimme Puijoa puolitoistatuntia ennen glögin lämmittämistä ja konvehtirasian avaamista.

Tapaninpäivänä pujotettiin monot jalkaan. Edellispäivien pakkanen oli lauhtunut, ja suksi luisti Rauhanlahden hiihtobaanoilla. Latu kiersi seitsemän kilometrin kierroksen. Auringon laskettua ei tullut enää edes tuttuja vastaan. Kiersimme mukavasti neljäkierrosta, eli n. 30km. Pimeydessä eheydyttiin.

Puijon rappuset.

Hiihtolenkin päälle oltiin laitettu linjat kuumiksi ja yhteislenkistä sovittu. Heti seuraavana aamuna alettiin varhain aamupuuron keittoon. Tasan kello yhdeksän sidottiin tossunnauhat ja suunnattiin tapaamispaikalle. Etelä- ja Pohjois-Savon maajoukkuetytöt moikkasivat jo kaukaa. Hyvää vauhtia pidettiin, mutta kuulumiset vaihtuivat vielä lennokkaammin. Paljon oli ehtinyt tapahtua.

Nylkkynelikko olikin pian Niuvassa, mielisairaalan pihamailla. Täältä kuulemma pitkää kevyttä lenkkiä juostaan, enkä ihmettele yhtään. Kaunista talvista maisemaa mutkittelevalla ja auratulla tiellä. Hirveän kivaa. Takaisin tullessa kohdattiin vielä Reippaan ilopilleri Mikko Hirvonen aamupäivälenkillään.

Niuvan mielisairaala.

Kun Siilinjärvi-Kuopio -väli oli juostu, tarkoitti se että pyöräretki oli vielä tekemättä. Vahinko otettiin takaisin. Talvikeli poissulki maantiepyörät, mutta kaksikko ei ollut neuvoton. Tallin uumenista kaivettiin menevät kaupunkipyörät ja asennetta. Meillä oli käytössä kaksi vaihdetta, toisessa pyörässä pieni ja toisessa iso. Kaveriksi olimme jälleen saaneet urheilijatytön hiilikuituisella 29er maasturilla.

Lauantai-iltana oltiin liikkeellä retkeilymielellä, tarkoittamatta tietenkään vauhdin puutetta. Savonmaassa pyöräilyyn saa aivan toisen ulottuvuuden ylämäkien tuodessa haastetta ja alamäkien jättäessä kilometrejä taakse. Urbaanilla maastopyörälenkillä toisinaan jopa talutettiin tai kannettiin pyöriä. Taas oli hauskaa ja parissa tunnissa ehti pitkälle. Aerobinenpohja rakentuu jouluna.

Kallansilloilla kannettiin pyöriä.

Purjehtija Lindasta löytyi heti kestävyysurheilijan asenne. Linda kainosti tunnusti jopa maantiefillarin kiinnostavan. Kevään koittaessa lupasimme tutustuttaa pyöräilyyn. Mikäli kilometrejä kertyy, harkitsemme Lindan mukaanottamista oikealle maantielenkille. Kirjoittajien mieltä lämmittää erityisesti se, että kestävyysurheilu kiinnostaa muitakin nuoria!

Pyöräilyryhmää nauratti Kuopion yössä.

Urheilullinen joulu

Kalle selvisi lauantaina Savoon kuusituntisen matkustuksen jälkeen. Vielä samana iltana ehdittiin lenkille, jonka jälkeen rauhoituttiin Team Varpikkaiden pikkujoulujen viettoon. Juhlat jatkuivat vielä seuraavana iltana kaverien kesken vietetyissä pikkujouluissa. Maanantaiaamuna otettiin suunta Kuopioon. Satulla oli vuoden viimeinen koulupäivä ja Kalle sai luvan osallistua matikan tunneille vaihto-oppilaana. Päivä päättyi koulun joulujuhiin.

Epäonnistuneen hallitreenin jälkeen vaihdettiin tehokkaampiin treenimuotoihin. Latukone teki hyvää työtä ja otsalanpun valossa takapihan pellolle syntyi mallikelpoinen luistelu-ura. Takareidet ja vatsalihakset tykkäsivät.

Latukone ja Rocky-harjoittelua.

Aattoaamun koittaessa Blogikaksikko heräsi aamupuurolle. Varustauduttiin yli kahdenkymmenen asteen pakkaseen ja valmistauduttiin taittamaan matkaa Siilinjärveltä Kuopioon. Ennakkoluulottomasti lähdimme taittamaan matkaa kevyellä, mutta reippaalla tahdilla. Satun GPS-mittariin kertyi kilometrejä toisensa jälkeen. Maamerkkejä ohitettiin huomaamatta, juoksu luonnistui molemmmilla.

Kova pakkanen alkoi tuntua pistelynä poskissa ja reisissä. Kymmenen ensimmäistä kilometriä taittuivat kuin itsestään, mutta posket alkoivat olla jäässä. Pakkanen lauhtui Kuopion lähestyessä ja kaikki kuluneen syksyn hetkellisen epätoivon ajatukset olivat haihtuneet mielestä.

Lähdössä matkaan.

Kallansilloilla on perinteisesti kuvattu pyöräilyryhmää. Juoksukuvakin oli ikuistettava. Kuvaa ottaessa GPS vilkutti 18km, ja juoksijat alkoivat olla kuuran peitossa. Aurinko paistoi ja Puijontornin näkyessä tietää olevansa jo melkein Kuopiossa. Kohta alattaisiin raapia Kallen pitkänlenkin ennätyksiä. Kahteenkymmeneenviiteen kilometriin vauhti pidettiin selkeästi alle 5.30min/km. Kallen maileriaskel alkoi painaa, mutta epätoivo ei juoksijan mieltä vallannut, ei varsinkaan jouluna.

Kalle oli 200km pyöräilyssä Satua vahvempi. Aaton pitkällä juoksulenkillä asetelma kääntyi toisinpäin. Kalle piti vauhtia matkalla, mutta satun juoksu parani kolmenkympin lähestyessä. Viimeisten kilometrien vauhti tippui kuuteenminuuttiin, mutta päämäärä lähestyi jokaisella askeleella.

Kallansilloilla reilusti yli puolenmatkan.

GPS nakutti aina 31km asti ja aikaa käytettiin yhteensä kelloja kertaakaan pysäyttämättä 2.52. Satu olisi halunnut jatkaa maratonin täyteen, mutta tyytyi terävään loppukiriin. Kalle ei edes yrittänyt enää vastata. Pakkasen kylmettämät juoksijat pääsivät suoraan joulusaunaan ja eheytyivät.

Molemmille pisin juoksulenkki.

Joulun odotetuin vieras, joulupukki itseoikeutetusti, vieraili. Tontut olivat hyvin tietoisia kilttien lapsien harrastuksista. Satulle pukki toi kovasti pyöräilyvaatteita. Blogi täyttää kohta vuoden, ja on saanut paljon hyvää palautetta. Haluamme toivottaa kaikille lukijoillemme hyvää joulua!

Tontut ja joulukuusi.

Lomalla viimeinkin

Pajulahden viikonloppuna maa sai lumipeitteen. Maanantaina kävin lepopäivänä tekemässä kaksi tenttiä yliopistolla. Leirin rasituksetkin painoivat jaloissa. Tiistaina kävin iltapäivästä pyörähtämässä Karhumäellä, hiihtäjät kiersivät ensilumenlatua, mutta maastoon oli ajettu moottorikelkoilla pohjat laduille. Kotona voitelin sukset. Sinisellä Rexillä tietysti.

Iltaa kohden pakasti ja ladut kovettuivat. Ensimmäisillä hiihtokerroilla suurin energia menee pystyssä pysymiseen. Baanaa riitti n. 8km kierrokseen. Ensimmäisen kierroksen lopussa väistämätön tapahtui, alamäen pompusta paino karkasi taakse ja pyllähdin. Ensimmäisenä tarkastin, ettei kukaan nähnyt ja seuraavaksi välineiden olevan kunnossa. Lenkki jatkui, vaikka kaatuminen henkisesti kolahtikin.

En ollut metsässä yksin, ja pohjat olivatkin suhteellisen hyvät.

Tiistaina parituntia kierrettyäni pakkasin sukset autoon. Keskiviikkona palasin, hiihdin vielä puolitoistatuntia. Torstaiksi olikin sovittu yhteislenkki Alisan kanssa. Tentin jälkeen kävimme kevyesti Lappeenrantaa kiertämässä. Hiihtäessä mietin, että hiihto on todella hauska harrastus, mutta ikävää olisi kilpailla. Harvoin on hyvä, useimmiten ei ole lunta, on vesikeli, kilpailut perutaan pakkasen takia, ladulla on hiekkaa tai muuta ikävää.

Eilen perjantaina vielä viimeinen, ohjelmoinnin tentti. Kun kaikki syksyn kurssit arvostellaan, ja merkitään suoritetuiksi kertyy opintopisteitä vajaa neljäkymmentä. Lappeenrannassa opiskelu on ollut pitkiä päiviä, matematiikkaa, fysiikkaa, statiikkaa, metalleja, piirustuksia, jyrsintää ja kaikkein työläimpänä tietokoneohjelmointia. Ohjelmointi vaatii omanlaisensa ajatusmaailman, muttei laatikon ulkopuolisen ajattelun avauduttua ole mahdotonta.

Jopa vessanpöntön käyttöohjeet on esitetty Matlab-kielellä.

Blogia kirjoitan junassa matkalla Joensuuhun, josta vaihdan Kuopion bussiin. Lomalla viimeinkin. Illalla on kuulemma Team Varpikkaiden pikkujoulut. En kuitenkaan rakasta Olmoa pääse ulkoiluttamaan keskellä talvea. Maratontossut ja piikkarit sensijaan ovat mukana. Kuopiosta todennäköisesti löytyy vauhdikkaita treenikavereitakin.

Maisema vaihtuu kun junat kulkevat parhaimmillaan 200km/h