Koneen viritys

Kesä etenee, ja illat alkavat jo pimentyä. Välittömänä seurauksena urheilun saralla tämä tarkoittaa viimeisten sekuntien ja kymmenyksien viilaamista alkukesän kilpailullisista suoritteista. Käytönnössä alkukesänä kilpaillaan kaikki matkat, aina niin kauvan kunnes tulos ei enää parane. Heinäkuun alussa haetaan uutta vauhtia lenkkipoluilta.

Entiset piirinmestaruus- nykyiset aluemestaruuskilpailut kutsuvat takaisin radoille ja kilpailukunnon viilaus aloitetaan. Nyt viikkoon juoksin kolme 400m kilpailua, joiden välissä tein vielä peruslenkkiä. Alle olen koostanut viimeaikaisia lenkkimaisemia.

Mellonlahti auringonlaskun aikaan

Vuoksen valli - täällä teen raastavimmat harjoitukset

Pietarintietä reunustaa pelto molemmin puolin

Ratapiha oikaisee pahimmat nousut

Imatra on kaunis kaupunki hienoine lenkkimaisemineen ja -polkuineen. Säännöllisesti ihmetellään miksen ole halukas lähtemään etelään harjoittelemaan, viimeeksi tänään. Kaikki auringon alla on kuulemma niin hienoa. Blogin seuraajien pitäisi jo ymmärtää. Täällä on kaikki mitä kestävyysjuoksija yksinäisyydessään tarvitsee, kun hän rakentaa kuntoaan, jonka virittää kuukausien päästä äärimmilleen.

Urheilullinen matka jatkui lenkkipoluilta takaisin urheilukentälle

Torstain ratakierroksen ennätysjuoksu osoitti puutteen maksimaalisessa nopeudessa. Väliajat olivat lähes tasoissa. Launtaina juostiin kovalla rytmillä, haettiin rentoutta kovaan juoksuun nopeuden kautta. Tänään pyhänä virittelin itse mailerikonetta. Yksinkertainen ja nopea harjoitus; 1000m - 300m - 200m. Pitkä veto eurooppalaisen mailin rytmillä ja lyhyemmät kahden ratakierroksen fiilistä tapaillen. Ao. kuvan virneestä voi päätellä harjoituksen onnistumisen.

Kuvaajakin ikuisteettiin lopulta

Kilpailukalenteri selatessa paljastui ongelma. Joensuun jälkeen, ja ennen omia SM-kilpailuja ei innokas juoksija pääse lähtölaukauksesta vapauttamaan itseään radalle. Kilpailuja ei ole. Tarkistin harjoituspäiväkirjaa, selasin 2012 elokuuhun ja tähän asti parhaaseen SM-kilpailuuni.

Puolitoista viikkoa ennen kisaviikonloppua olin juossut testijuoksun 2x600m/10min. Ensimmäinen rennosti ja toinen aivan täysillä omalla vedolla; 1.37 ja 1.27. Terävääkin terävämpi kuntohuippu osui juuri oikeaan. Paransin ennätystäni vielä kolme sekuntia juosten itseni finaaliin M17 sarjassa.

Kun taas palattiin vanhoihin, niin mennään samalla juoksu-uran alkuun. Samat kuussataset juoksin P9 sarjassa kun jahtasin silloinkin kahdenminuutin alitusta. Molemmat vedot pysäyttivät kellon 2.15 aikaan. Onnistuin harjoituksella herättämään pahennusta, mutten enää loppukaudesta alle kahdenminuutin.

Huomenna hyvät lukijat saatte mitä todennäköisimmin lukea odotettua Taika Nummen haastattelua.

Ei tän taas ihan näi pitäny mennä!

Elämä on arvaamatonta.  Joskus menee hyvin, joskus huonosti, ja aina tulee yllättäviä käänteitä. Viime lauantaina vielä onnistuneesta treenistä onnessani sain huomata tien muuttuneen yllättäen kiviseksi, onneksi vain hyvin väliaikaisesti.

Lauantaina lenkin jälkeen pää tuntui tokkuraiselta ja vähän huimasi. Ajattelin tämän johtuvan lenkistä. Vaiva ei kuitenkaan mennyt ohi, ja illalla saunaan mennessäni tekstasinkin pelkääväni tajun lähtevän. Blogiakaan en meinannut saada kirjoitettua käsien vapistessa rajusti.

Sunnuntai-aamun sarastaessa olin vielä vahvasti uskossa, että kyllä se siitä. Lähdin Iso-Kuruun vaeltamaan. Olossa ei ollut kehumista, mutta pahasti se alkoi heikentyä vasta illan lähestyessä .Päässä heitti niin rankasti, että kävelin kirjaimellisesti pitkin seiniä. Illalla tuli ensimmäisen kerran mieleen kuumeen mittaaminen. Kyseisellä toimenpiteellä löytyi saman tien syy huimaukseen ja höpöön oloon. Lukemat olivat liki 38 astetta, mikä on minulle tosi paljon.  Yö meni täysin valvoessa ja miettiessä aamulla alkavaa 600km mittaista kotimatkaa.

Vaellusfiilis huipussaan!

Aamulla mittarissa oli ennätykselliset 39 astetta. Ei auttanut kuin pakkautua autoon. Buranan voimalla matka oli kuitenkin liki siedettävä, ja pian pääsin kotia sairastamaan. Sairastinkin sitten kerralla kunnolla. Kaikki alkuviikon suunnitelmat saivat vaihtua kotona makaamiseen. Väliin jäivät niin seuran treenien ja kisojen pito, autokoulu kuin kauan odotetut Lapinlahden Tonnit. Kuumetta oli yhteensä viitenä päivänä, ja useaan otteeseen pelottavan paljon. Huimaus oli kuitenkin edelleen kuumetta ilkeämpi vaiva.

Oikeastaan vasta tänä aamuna alkoi tuntua, että elämä voittaa. Nyt kuume on poissa samoin kuin huimaus. Ehkäpä tämä tästä, parin päivän sisään uskaltaa varmasti jo taas lenkille lähteä.

Vaikka itselläni ei nyt ihan halutulla tavalla menekään, onneksi toisaalta kuuluu hyviä uutisia. Kuluvana iltana Kalle on ollut tositoimissa starttipistoolin vapauttaessa juoksijat tällä kertaa aitaamattomalle ratakierrokselle. 

Toisin kuin kahdessa aiemmassa tällä kaudella Imatralla järjestetyssä kilpailussa, tämänpäiväisessä koitoksessa sää suosi urheilijoita. Kaakkoisen alueen aluemestaruuksista kamppailtiin täysin tyynessä illassa auringon laskiessa kauniilla Karhumäen urheilupyhätöllä. 

400m kilpailu alkoi sisempien ratojen puhtaiden sprinttereiden ajaessa Kallen kiinni. Loppuveto oli kuitenkin Blogin juoksijalla ollut paras ikinä. Treenijakson jälkeen loppuaika 52,65 lohkaisee edellisestä ennätyksestä lähes sekunnin, ja lupaa hyvää tuleviin kahden ratakierroksen koitoksiin. Onnea Kalle!

Aidattu ratakierros - uusi elämys

Lappeenrannassa taisteltiin Etelä-Karjala - Kymeenlaakso - Lahti aluemestaruuksista yleisissä sarjoissa. Koskaan aikaisemmin kilpailut eivät ole omalla suorituksellani alkaneet, ennemmin kun stadion on jo tyhjentynyt. Tänään kuitenkin miehestä otettiin mittaa aidatulla ratakierroksella.

Kuvaan ei ole muokattu puhekuplia, mutta tilanne on helppo kuvitella; "eikö sinua Kalle pelota?" ja vastaan "kyllä pelottaa..." Pelon edessä ei kuitenkaan kannata nöyrtyä, vaan antaa kaikkensa.

Ensimmäinen aita on vaikein. Lähtökiihdytys kovaan vauhtiin, katse aidalle ja toive ilmoille askeleen sattumisesta. Jouduin lyhentämään askelta ensimmäiselle aidalla, mutta pääsin rytmiin kiinni. Takasuora eteni, ja jopa kaadoin aidan. Kahdensadanmetrin väliaika oli todella kova 28,5s.

Harjoituksissa (kolme kertaa ennen kilpailua) en ollut aitonut koskaan neljättä aitaa pidemmälle. Kuvittelin kasin pohjilla kestävyyden riittävän. Vesiesteellä hapot iskivät. Vähäisinkin tekniikka unohtui ja juoksu muuttui selviytymistaisteluksi. Kilpakumppani kiritti vieressä, ja oli pakko jaksaa.Neljänkymmenen metrin loppusileä tuntui ikuisuudelta. Pidemmältä kuin kertaakaan aikaisemmin, vaikka kasilla on tunnetusti hitsannut liian usein.

Maalissa puhaltelin, ja vähäiset ajatukset tiivistyivät yhteen sanaan - uudestaan! Aika painui lukemiin 62,02, joka jää harmillisesti kaksi sadasosaa omasta A-luokasta. Ensikerralla kovempaa ja toivottavasti tyynemmissä olosuhteissa. Kunnialla maaliin selvittyäni kenttäkuuluttaja huomio blogin ja suositteli meitä urheiluyleisölle!

Takana on nyt harjoittelua kunnon ylläpitämiseen. Edessä ylihuomenna sileä tulikuuma ratakierros kotikentällä vastaavissa kilpailuissa. Viikon perästä matka jatkuu isoihin ympyröihin Joensuun stadionille. Ensimmäisistä miesten eliittikisoista tulee tosiasia ahkeran nuorten kisasarjan kiertämisen jälkeen.

Ehdottomasti paras nuorten eliittikisamuisto on Janakkalasta 2011. Suomen kärki oli kokoontunut kasille. Lähdin roikkumaan porukan mukana, ja ensimmäisen kierroksen väliajaksi huudettiin uskomaton 59s. Jatkoin täysillä painamista pimentyneessä illassa.

Vielä moukarihäkin kohdalla askel toi eteenpäin, vaikka hyytyminen oli väistämätöntä. Tulin otatuksessa neljänneksi, harmittavasti en saanut Mentos-pastilleja palkinnoksi. Palkinnoksi sen sijaan juoksin ennätykseni 2.05,39. Olin saanut itsestäni kaiken irti, oksensin vielä puolituntia kilpailun jälkeen.

Terkut vuorostaan Pyhältä!

Tiedotus toimii, hetki sitten Pyhän rinteille kaikui tieto hurjasta suomalaissuorituksesta. Suoritus ansaitsee erityismaininnan heti tämän tekstin alkuun. Eli tänäiltana tapahtui kummia Glasgow’ssa Timanttiliigan osakilpailun merkeissä. Kauden selkeästi kovatasoisimmassa 3000m estejuoksussa oli liekeissä myös Suomen Sandra Erikson. Sandra pisti romukoppaan vanhan Suomenennätyksen lohkaisten edellisestä, jo omissa nimissään olleesta, ajasta yli 10s. Samalla Sandra kiilasi itsensä toiseksi Euroopan tilastoissa ajallaan 9.24,70. Tietää epäilemättä hyvää ajatellen loppukesästä kisattavia Zurichin EM-kisoja. Hienoa nähdä, että suomalainenkin kestävyysjuoksija voi juosta oikeasti lujaa! Hyvä Sandra!

Itse huitelen tällä hetkellä Pyhällä. Ruka ja rastiviikot jäivät taakse tänään puolenpäivän aikoihin. Huomiseen päättyvä viikko on ollut jälleen liikunnan- ja välillä jopa urheiluntäyteinen. Tuntureita on tullut valloiteltua ihan urakalla, Pieni Karhunkierros kierretty ja jokunen juoksutreeni treenailtu. Lepääminen huikeissa treeniolosuhteissa on tosiaan osoittautunut hiukan hankalaksi, mutta saan olla ylpeä itsestäni onnistuttuani pitämään yhden kokonaisen lepopäivän!

Pieni Karhunkierros, 12km, läpäistiin tavallisuudesta poiketen juoksujalkaa. Useat rappuset sekä koskia ylittävät riippusillat sekä pakollinen valokuvaus hidastivat kulkua, mutta silti reissu oli suoritettu reiluun puoleentoista tuntiin. Vaikka Karhunkierros onkin Suomen suosituin vaellusreitti, mielestäni se osoittautui pettymykseksi. Muutamaa kallioista koskinäkymää lukuun ottamatta olisin voinut kuvitella olevani ihan tavallisella lenkillä Siilinjärven metsissä. Ihan kivaa kuitenkin oli, ja retki osoitti ainakin kilpailuviettini olevan tallella. Vaellus päättyi rajuun loppukiriin, joka päättyi voittooni! Matkalla kypsyi suunnitelmia myös Ison Karhunkierroksen varalle, mutta ne olkoot ajankohtaisempia joskus tulevaisuudessa.

Mitä varsinaiseen juoksuun tulee, lenkillä on tullut käytyä lähes päivittäin. Tiistaina olin jänistämässä suunnistusporukan leikkimielistä Cooperin-testiä, torstaina tein tuttavuutta Kuusamon urheilukenttään ja tänään juoksin tyhmyyksissäni ihan turhan kovaa. On vaikea malttaa, kun taon jälkeen epähuomiossa koittaa itselleen todistaa olevansa edes jonkinlaisessa kunnossa.

Kuusamon urheilukenttä oli yksi hienoimmista näkemistäni kentistä. Vaikka jaloista huomasi edeltävänä päivänä tarponeensa mäkisen karhunkierroksen sekä kavunneensa Ruka-tunturin huipulle, oli piikkareiden jalkaan sovittaminen kivaa. Sataset saivat seurakseen muutaman aidan, jotka ylittyivät edelleen kohtuu nätisti.

Tänä iltana kävin valloittamassa Pyhä-tunturin. Huipulle kulki vähän tylsästi autollakin selvitettävä hiekkatie. Näkymissä ei kuitenkaan ollut moittimista. Ennen kuin lähdin ”vuorelta” hurjaa syöksylaskurinnettä laskeutumaan pääsin ottamaan juoksukisan poron kanssa. Ikävä kyllä poro vei voiton, tällä kertaa.

Timanttiliigan tuulahdus

SM-viestien pettymyksen jälkeen keskityin muutamaksi päiväksi treenaamaan. Kesän ensimmäinen pitkälenkki pyhänä ja vauhtikestävyysvetoja kilometrin ja kahden pätkissä. Tiistain aitatreenistä hain vielä nopeutta kolmen päivän treenirupeaman päätteeksi.

Eilen torstaina Aluemestaruuskisoissa Kuusankoskella verryttelin ratakierrokselle. Ensimmäisessä aukivedossa pääsin hädin tuskin kasin vauhtiin. Lihaksiin kolotti kokonaisvaltaisesti ympäri kehoa. Lähtölistojen ulkopuoleta Tuomo Salonen veti piikkarit jalkaan. Totesin kilpakumppaneilleni pääsevämme kovaan kyytiin, eivät olleet itse tunnistaneet.

Takasuoralla oli ilkeä vastatuuli. Puolimatkaa meni rytmiä hakiessa. Ei helpottanut yhtään, että vierestä lähti Espoon Borza, timanttiliiga-urheilija, ja vielä oman sarjan ratakierrosspesialisti, joka kellotti 200m väliajaksi 24,1s.   

Vesiesteellä aloin saada rytmiä askeleeseen. Matka loppui kuitenkin kesken, ja jäin kolmanneksi ajalla 53,52. Pidempi matka ei tosin olisi tällä kertaa kärkijuoksijan kiinniottamiseen auttanut. Tuomo Salonen on kellottanut kasin kuluvalla kaudella jo ennätykseensä 1.49,66. Ihmetyksekseni yleisö, tai saati kuuluttaja ei häntä tunnistanut.

Hienoa kuitenkin lähteä Suomen kärkimailerin vierestä, vaikkei vielä pystynytkään täysiverisesti kilpailemaan kipeillä jaloilla reippaampien treenien jälkeen. Kilpailukaudelle täytyy kuitenkin huolehtia myös peruskunnosta, etenkin kun herkisteli viikon Jämsään.

Palataan samalla ajassa taaksepäin SM-viesteihin. En mahtunut enää valtamedian kuvavirtaan, joten alla on oma ankkuriosuus valokuvina. Takasuoralla kannattaa ottaa huomioon välimatkan supistuminen Espoon Tapioiden ankkuriin, joka paljastui hänkin kahdenminuutinmieheksi.

Eikä kuva huomioi edes ensimmäistä satasta, jolla en kauvaa viipynyt. Viimeiseen kaarteeseen tultaessa eroa oli kuitenkin vielä liikaa, ja jouduin tyytymään osaani viimeisenä maaliintulijana.

100th Edition

Hyvät lukijat,

On tullut sadannen kirjoituksen aika. Olette ottaneet Blogin omaksenne ja seuranneet tiiviisti tekemisiämme tammikuusta lähtien. Hyvän palautteen saaminen on lämmittänyt mieltä. Jämsän Karnevaaleilla moni kestävyysjuoksupiireistä tunnisti kirjoittakaksikon ja yllättävät ihmiset ovat olleet kiinnostuneita meistä. 

Jiri kommentoi blogia seuraavasti: "Kannattaa seurata -- antaa rennolla tavalla hyvää tietoa siitä mitä juoksu on kilpaurheiluna ja millaista elämä sen ulkopuolella." Tämä on ollut tavoitteemme. Olemme myös halunneet osaltamme herättää syvempää kiinnostusta urheiluun omien kokemustemme kautta. 

Helposti ajattelee urheilussa vain tuloksia. Tulosten takana on kuitenkin elämäntapa. Blogissa on avattu elämäntapaa itse kilparatojen takana. Toisinaan jopa yön pimeiden tuntien tapahtumista. Maantiepyörälenkki keskellä yötä pakkasessa tai vauhtikestävyysharjoitus 12h työpäivän jälkeen ja katuvalojen sammuttua.

Suuret tunteet kuuluvat urheiluun lajista riippumatta. Kestävyysurheilussa ihmisten ja urheilijoiden reaktiot ovat läsnä ja osa urheilua. Pettymyksen hetkellä voimasanat väreilevät ilmassa, ja onnistuessa hymyilyttää vielä seuraavanakin päivänä. Kuulemma blogin kirjoituksetkin ovat vuodattaneet kyyneliä, lukijat ovat liikuttuneet.

Blogin kirjoittamista tullaan jatkamaan entistä moniulotteisimmin. Toivomme Teidän kommentoivan rohkeasti, tietysti hyvän maun mukaisesti. Tunnistaessaan meidät urheilukentillä saa tulla moikkaamaan!

Terveisin Kalle ja Satu

Toimitus haastaa kaikki ylittämään itsensä urheilusuorituksessa. Kokeilemaan jotain uutta tai petraamaan vanhaa. Tunne on parhaimmillaan uskomattoman hyvä.

Kiitos kuvaajalle jps68fi

Ylempänä on kuvattuna Kallen treeniä tältä päivältä. Loppua kohden alkoi parantua. Viimeisessä vedossa jo neljä 91cm aitaa alkusileällä. Kellokin tykkäsi, 21,8s. Alemmalla videolla on Jämsän ennätysjuoksu. Tätä on urheilu.

"Korkeanpaikanleiri!"

Terkkuja Rukalta! Täällä on päättymässä jo kolmas päivä mökkielämän merkeissä. Syy, miksi täällä olen, on jälleen jokseenkin hämmentävä, Fin5-rastiviikko. Kaksi viikon kaikkiaan viidestä osakilpailusta on kisattu, ja itseäni en ainakaan vielä ole metsästä kartta kädessä löytänyt. Saa kuitenkin nähdä, mitä kuluva viikko tuo tullessaan, vieläkö suunnistamaan intoudun.

Eilen olin kisapaikalla pällistelemässä tapahtumien kulkua. Tapahtuman suuruus alkoi selvitä, kun sai todeta kisapaikalle olevan bussikuljetus parkkialueilta. Kisapaikalla oli noussut seuratelttoja vieri viereen, eikä ihme, sillä suunnistajia eilen oli metsässä yli 5000. Kuntosuunnistukseen sai ilmoittautua vielä kisapäivänä, ja ilmoittautumistelttojen eteen kasautuvat jonot venyivätkin valehtelematta satojen metrien mittaisiksi. Tapahtuma on selkeästi suuren porukan suosiossa, mutta itse joudun myöntämään kärsineeni pitkästä ajasta. Suunnistusta kun on niin vaikea seuratakin livenä. Kiva oli kuitenkin käydä katsastamassa tämäkin urheilutapahtuma. Tänään jätin kisat väliin ja keskityin omaan urheiluun.

Aamulla herätys tapahtui seitsämän aikoihin. Heti aamupuuron jälkeen lähdin kipuamaan kohti Ruka-tunturin huippua, sauvat kädessä. "Vuoren" huippu oli saavutettu jo parin kilometrin kulkemisen jälkeen majoituspaikalta. Lenkin kohokohta oli ehdottomasti bongaamani poro, joka oli niin kesy, että pääsen sen kanssa poseeraamaan ihan kosketusetäisyydelle. Tunturinlaelle oli rakennettu jännä kesäliukumäki, ja tottakai minua rupesi heti aamutuimaan sen verran lapsettamaan, että piti päästä testaamaan. Kyllä ei ilman kelkkaa luistanut mihinkään, höh.

Rukan jälkeen matka jatkui ruokatauon kautta Riisitunturille. Lähtöhässäkkässä syntyi pieni episodi ainoiden avainten jäädessä sisään lukkojen taakse. Sain murtautua omaan mökkiimme. Kaikeksi onneksi yksi ikkuna oli jäänyt raolleen ja pääsin kohtuu nätisti pujahtamaan sitä kautta sisään. Mielenkiintoinen kokemus kieltämättä tämäkin..

Sähläyksestä huolimatta pääsin siis viilettämään pienen ja matalan Riisitunturin polkuja pitkin ihan juoksujalkaa. Olin ottanut gps:n mukaan, ja se esittelikin kivoja lukemia. En ole varmaan maaliskuun jälkeen niin kovaa juossut kuin nyt vaikeakulkuisessa maastossa ja ihan vahingossa. Missään nimessä ei ollut tarkoitus mennä kovaa, ja välillä pitikin rauhoittaa ihan varmuuden vuoksi. Juoksu on kyllä jo pitemmän aikaa tuntunut paremmalta ja paremmalta, mutta nyt se tuntui oikeasti hyvältä! Majailen täällä pohjoisessa vielä lähes viikon verran huikeitten lenkkimaastojen äärellä, ja nyt suurimmaksi haasteeksi taitaa nousta jälleen kerran malttaminen. Vaikka nyt tuntuu hyvältä, ei pidä silti rueta riehumaa. En halua mistään hinnasta päätyä takaisin ylikunnon puolelle.

Iltapäivän koittaessa palasin vielä toistamiseen Rukan rinteille. Frisbeegolfia oli tarkoitus kevyesti pelailla, mutta rata osoittautuikin aika hurjaksi ja eksoottiseksi. Väyliä oli täydet 18, ja ne sahasivat rinnettä ylös alas. Harvoin frisbeen kulku tyssää sen osuessa hiihtohissiin! Hieno rata joka tapauksessa oli, vaikkakin tosi haastava.

Eilis-ilta huipentui uusien lenkkareiden ostoon, pitkästä aikaa. Mukaan tarttuivat ihan uusinta mallia olevat Asicsin DS-Treinerit. Olen juossut aina kyseisillä kengillä, mutta tämä malli on selkeästi tähän mennessä paras! Ennen olen vähän nurissut treinerien painavuudesta ja kömpelyydestä, mutta näistä nuo ongelmat ovat poistuneet. Vaikka kenkä onkin lenkkikenkä,se on jollainlailla vetokenkämäinen ja sillä on tosi hyvä juosta vaikka vähän kovempaakin. Kaiken lisäksi värityskin on tässä mallissa tosi ovela. Suosittelen!