Nyt on vierähtänyt kuukausi päätöksestäni "iskeä piikkarit naulaan". Ratkaisun ei ollut tarkoitus olla lopullinen, olisin kentiltä pois juuri niin kauan kuin homma maistuu puulta. Kuten olettaa saattoi, pitkään en malttanut pysytellä poissa.
Viimeisen kolmen viikon aikana piikkarit ovat olleet tosi toimissa seitsemän kertaa, ja takana on myös muutama hyvä treeni maantien puoleltakin. Pienen välimatkan ottaminen kilpaurheiluun teki hyvää -niin henkisesti kuin fyysisestikin. Tauon aikana ymmärsin, että tätä ei ole pakko tehdä, minun ei ole pakko juosta. Juoksen, koska haluan ja koska se on kivaa.
Kyseinen oivallus on näkynyt myös kellossa. En tiedä kiittääkkö kadonneen kivuuden löytymistä vai jotain muuta, mutta juokseminen on tuntunut aivan erilaiselta. Lenkkivauhdit meinaavat karata, 10km pk-lenkeillä saan kellottaa kilometriaikoja, jotka reilu kuukausi sitten tuottivat tuskaa yli puolta lyhyemmissä vk-treeneissä. Enää ei hämärrä päässä tai itketä.
Tämä kesä on ollut edeltäjiensä tavoin melkoinen floppi. Kauden isoimmat ja tärkeimmät kisat ovat kuitenkin vielä edessä. Ehkä jotain on vielä pelastettavissa. Olen ruksaillut kilpailukalenterista tälle kesälle vielä kahdet ratakisat, kaiken kaikkiaan 2-4 starttia. Tavoitteet ovat maltillisia, SB:t uusiksi. Myöskin harjoittelun on tarkoitus pysyä maltillisena, nyt on aivan turha väsyttää itseään. Olen tehnyt itseni kanssa ajoittain hankalalta tuntuvan sopimuksen, en solmi lenkkareita jalkaani kuin korkeintaan kerran päivässä.
Päivittäinen liikunta-annos ei ole kuitenkaan rajoittunut yhteen treenikertaan. Kun viime viikon alussa kotiuduin Imatralta, pääsin erään lemppariharrastukseni pariin. Hedelmien ja marjojen suurkuluttajana on ollut hienoa päästä hakemaan mustikoita 5min kävelymatkan päästä. Koskaan en ole niin paljon sinisiä marjoja nähnyt kuin tänä vuonna. Se on näkynyt ruokavaliossa. Mustikoita on päätynyt perinteisesti rahkaan ja puuroon, mutta myös mm kanan ja riisin kaveriksi. Sain jututtaa puolen kylän mummot, kun kävelin kotiin mukanani sankollinen marjoja ja pussillinen kanttarelleja.
Eilen illalla olo oli väsynyt. Juoksulenkki korvautui ruuanhankintareissulla, jolla tällä kertaa oli onneksi vähän vähemmän itikoita. Matkaa Lidliin ja takaisin kertyi kävellen mukavasti 8km. Mukaan tarttui omena, greippi ja oliivitanko, joista kyhätty jättimäinen iltapala oli omiaan tekemään muuten ei-niin-hyvästä päivästä paljon paremman.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti