Olen pyöräillyt nyt tasan kaksiviikkoa, forthnight kansainvälisellä termistöllä. Lenkit ovat olleet vaihtelevia niin tempoltaan kuin pituudeltaankin. Kaksi kertaa matkaa on kertynyt satanen, jälkimmäiselle lenkille mahtui jopa ruokatauko Lappeenrannan McDonaldsissa. Toisaalta takana on kova vauhtikestävyyslenkki otsalampun valaistessa kaupungin autioita katuja. Yhteensä kammet ovat pyörineet n. 600km. Täysin tunteen, kelin ja aikataulujen mukaan.
Mobiilisovelluksen tarjouksella - ilmeinen juoma ja kaksi hampurilaista yhden hintaan
Energiat loppuivat salakavalasti. Keskiviikkona pidin täyden lepopäivän, lähinnä makasin ja söin. Torstaina kevyesti 45km ja tänään samanverran reippaasti hakien välillä temporytmiä. Kotona mittari ehdotti keskinopeudeksi 28.5 km/h. Pyöräily alkaa siis luonnistua vähitellen. Ahaa-elämykset droppitangon otteista ovat tuoneet lisää vauhtia. Mies jopa hetkellisesti taipuu pyöränpäällä oikeaan asentoo kädet koukussa joko kahvoilta tai alaotteelta.
Pyöräilykulttuuri tulee vähitellen tutuksi ryhmäajon perusteista vaaranpaikkoihin. Pyörätiellä risteykset näkee huonosti, eivätkä muut tienkäyttäjät osaa arvioida pyöräilijän nopeutta. Ajoradalla pyöräilijää puolestaan katsotaan kuin toisenluokan kansalaista. Valitettavan usein unohtuu tasavertaisuus. Nopeusrajoituksen tai tilanteenmukainen vauhti ei riitä, eikä oikealta tulevaa pyöräilijää väistetä, vaikka huomiovärisessä paidassa hänet varmasti näkee. On oltava erityisen tarkkana.
Kunnon kasvaessa edes lieveilmiöt eivät pyyhi hymyä huulilta. Pyöräkin toimii ajatuksen lailla. Runko on 56cm vaakaputkella täsmälleen oikeankokoinen. Vaihdevipujen suunta iskostuu lihasmuistiin ja ketju siirtyy Ultegra-vaihtajilla välittömästi oikealle rattaalle. Kun edessä on 46-36 ja takana 12-30 välitykset, niin huonokuntoinenkin saa nauttia vauhdista. Etupyörän ollessa takapyörää korkeammalla löytyy aina tarpeeksi pieni välitys, toisaalta jo kolmessakympissä saa käyttöönsä ison keskiön ja vauhti kiihtyy.
Italialaisessa kaunottaressa Olmossa on sitä oikeaa fiilistä. Uuden pyörän valinta on erittäin onnistunut, sillä Feltillä pääsee samaan tunteeseen. Harrastusvälineiden hyvyys piilee hauskuudessa ja innostavuudessa, jota ei kuitenkaansaavuteta toimintavarmuuden kustannuksella. Ketju pyörii hyvillä mielin.
Syksy on saapunut. Kaikki on niin kuin
lähes joka syksy. Koulu on alkanut aamutreeneineen ja tuoden
mukanaan ikävän syysflunssan.
Urheilu on siis taas hetkellisesti
flunssan takia jäissä. Viime päivien teema on ollut lähinnä
”kuumallamehullakuntoon”.Taktiikka on kyllä selvästi toiminut,
ja ehkä tässä kohta ollaan taas elävien kirjoissa, hyvä niin.
Ehkä nyt joutaa vähän sairastamaan. Viime viikko sujui harjoituksellisesti
hyvin. Kilometrejä kertyi edeltäviin viikkoihin nähden selkeästi
nousujohteisesti, mutta kuitenkin maltillisesti. Pari reippaampaakin
treeniä sain mukavasti tehtyä.
Alku viikosta juoksu tuntui tosi
hyvälle. Viikonlopun koittaessa voimat olivat loppu ja olo kurja.
Vähän jo ehdin pelästyä, mutta helpotuksekseni pian nousi kuume.
Kaikki johtuikin vain flunssasta. Nyt rauhassa tauti pois ja uuteen
nousuun!
Posti toi maanantaina mukanaan kivan
yllätyksen. Blogin hengessä tilatut urheilupaidat saavuttivat
omistajansa. Paitatilausta suunnitellessa paitojen väri oli saman
tien selvillä, pakko olla neonkeltaiset. Rintaan haluttiin Blogin
nimestä juurensa juontanut teksti, "Running is a mentalsport #INSANE" Nyt kelpaa Blogin kaksikon sekä
muutaman muun onnellisen treenailla uusissa paidoissa!
Katsoin hiljattain Pantani:The Accidental Death Of a Cyclist -elokuvan. Tarina nousi uudelleen mieleeni Zurichin EM-kisoista ja Satun kirjoituksesta. Mielestäni on surullista kuinka urheilun kauneus on unohdettu. Harmistutaan suomalaisten urheilijoiden suorituksista ja julistetaan pettymyksen antaessa periksi urheilu kuolleeksi. Suuri yleisö on erkaantunut urheilun maailmasta, ja samalla käsitykset ovat vääristyneet.
Pantani voitti urallaan Giro d' Italian ja Tour de Francen samana vuonna 1998. Yksi urheilun suurimmista mahdollisista saavutuksista. Häntä ei kuitenkaan muisteta uransa epäilemättä suurimmasta voitosta. Pantanista puhuessa tuodaan esiin hänen periksiantamaton luonteensa, uskomattomasta kyvystä nousta vuoria ja ennen kaikkea elävistä suorituksistaan.
Hein Ciere CC
Elokuvassa tuodaan esille vastakkainasettelu tunteen ja laskelmien välillä. Urheilun kuuluu olla täynnä tunnetta. Halu voittaa on vahvempi, kuin loppuunsa hiottu tekniikka. Pantani eli vain yhden asian tähden. Hän halusi voittaan pahimman kilpakumppaninsa, oman parhaan kaverinsa. Taistelu itseään vastaan teki hänestä maailman ylivoimaisimman urheilijan.
Ylivoimaisuus, kuten Zurichissä, loi voittajaa vihaavia ihmisiä. Pantanilta, kuten myös Mekhissiltä, riistettiin mahdollisuus voittaa. Pantani menetti elämänsä ainoan tarkoituksen. Hän sulkeutui yksin huoneeseensa päällään likaiset vaatteet ja jalassaan vain toinen aamutohveli. Eräänä päivänä hän veti ylleen keltaisen pyöräilypaitansa ja lähti kuin auringonnousu harjoituslenkille uutta intoa täynnä. Hyvin nopeasti Pantani tuli takaisin ja istui itkien talonsa rappusille. Ohiajaneista autoista huudettiin mene kotiisi.
Pantani tuli vielä takaisin. Henkisesti murskattu ihminen ei kuitenkaan ollut enää entisensä. Marco oli hyväksynyt kohtalonsa. Hän kertoi kuinka jokaisella ihmisellä on suuri mahdollisuus vaikuttaa kohtaloonsa, mutta jos omat toiveemme eivät kohtaa muiden toiveiden kanssa, löytyy aina ihmisiä ketkä haluavat satuttaa.
Toistaiseksi tuntemattomasta syystä Marco Pantani kuoli yksin hotellihuoneeseensa ystävänpäivänä 2004. Ystävänpäivän aamuna läheisen ravintolan yrittäjä oli vienyt Pantanille ruokaa. Yrittäjä totesi tämä ei tule päättymään hyvin, hänen silmissään ei ollut enää valoa.
Elokuvaa on hieno ja samalla surullinen kertomus hienosta urheilijasta. Uskon katsomisen olevan täysin erilainen kokemus kuin arvokisamenestyksen seuraaminen. Näkemys urheiluun avartuu. Kehotan samalla jokaista Teistä ajattelemaan hetken urheilua ympärillämme ennen suomalaisen urheilun kuolleeksi julistamista.
Blogiin on nyt kirjotettu 117 urheilun täyteistä tekstiä erilaisista tapahtumista. Nähdäkseen urheilun iloa on mentävä paikanpäälle. Urheilukentille, kilpailuihin, vain pysähtyminen pyörätienvarteen saattaa riittää.
Kuusipäiväisistä EM-kisoista on vielä lähes puolet jäljellä. Silti voi melkein sanoa, että näiden kisojen suurin skandaali koetiin eilen torstaina. Miesten 3000m estejuoksun jännitysnäytelmä huipentui, kun ylivoimaiselta Euroopan mestarilta riistettiin ansaittu kulta.
Loppusuoran auetessa voittonsa jo käytännössä varmistanut Ranskan
Mahiedine Mekhissi-Benabbad päätti ottaa tulevasta mestaruudestaan
kaiken ilon irti. Juoksija riisui tyylillä kisapaitansa täydestä
vauhdista. Viimeinen este ylittyi riskillä edustusasu hampaiden välissä.
Yleisö oli haltijoissaan. Maalissa sankaria odotti kuitenkin tylysti
varoitus, keltainen kortti.
Syyksi keltaiseen korttiin nimettiin epäurheilijamainen käytös. Niin mitenkä oli? Urheilu on suuria tunteita, hauskanpitoa, totista touhua, mutta silti vaan ”leikki”, kansan huvia. Eikö tämän mukaan urheilijamainen käytös ole juuri näiden tunteiden näyttämistä, itsensäilmaisemista ja hauskanpitoa? Eikö urheilijalla ole oikeus tarjota katsojille ikimuistoinen show, jota he ovat tulleet katsomaan? Eikö paidan riisuminen riemuissaan maalin häämöttäessä ole kaikkea tätä -siis urheilijamaista käytöstä?
Mekhissin käytös leimattiin epäurheilijamaisuuden lisäksi ylimieliseksi. Mies itse selittää käytöstään The Telegraph:in verkkosivuilla seuraavasti:"I celebrated my victory as a football player-there was no arrogance towards my opponents or the public. I have too much respect for my rivals and too much love for my sport to behave unsporting way." Juhlin voittoani kuin jalkapalloilija- siinä ei ollut ylimielisyyttä kanssakilpailijoita tai yleisöä kohtaan. Kunnioitan vastustajiani ja rakastan lajiani liikaa käyttäytyäkseni epäurheilijamaisesti.
”Jos on noin ylivoimainen minun puolestani voi heittää vaikka housut pois”. Näin kuului Jukka Keskisalon kommentti aamun Savon Sanomissa. Toteamuksesta käy aika napakasti ilmi, että kanssakilpailijoita ei Mestarin käytös häirinnyt. Miksi olisi häirinnyt? Voittajan tempaus ei vaikuttanut muiden juoksijoiden suoritukseen haitallisesti saatikka sitten häntä itseään hyödyttävästi. Eikä oman riemunsa paljastaminen ole mielestäni missään määrinvastustajien väheksymistä, vaikka näinkin kuulee väitettävän.
Peruste hylkäykselle oli se, että numerolaputta juokseminen kielletään säännöissä. Toisaalta on ymmärrettävää, että sääntöjä on noudatettava poikkeuksetta. Tulkinnanvaraa ei voi jättää, kaikille pitää olla samat säännöt. Silti aina pitäisi muistaa käyttää tervettä järkeä, mestaruus kuului kiistatta Mekhissille ylittipä hän maaliviivan sitten paidan kanssa tai ilman. Tämän tiesivät myös kyseisen juoksun mitalistit noustessaan seuraavana päivänä palkintopallille. Korkeinta koroketta vieroksuttiin eikä kukaan oikein tiennyt paikkaansa. Kaikki kokivat olevansa vääryydellä yhtä sijaa ansaittua ylempänä.
Urheilu vaatii toimiakseen urheilijoiden lisäksi urheilusta kiinnostunutta kansaa, yleisöä, talkooväkeä, sponsoreita. Jotta urheilu jaksaisi kiinnostaa ihmisiä, tarvitaan yllättäviä käänteitä, draamaa ja ennen kaikkea omalaatuisia sankareita ja todellisia persoonia. Urheilu ei voi olla kaavamaista, persoonattomien, robottimaisten ihmisten laimeaa kisailua. Mekhissi on hyvä esimerkki persoonasta, jonka tekemisiä ihmiset haluavat seurata. Ei ole kenenkään edun mukaista tukahduttaa omalaatuista, ketään haittaamatonta, toimintaa.
En tiedä, mitä tällä hylkäämisratkaisulla saavutettiin. Kiitettävän paljon kohua kuitenkin yhdellä päätöksellä aiheutettiin. Paha mieli saatiin niin yleisölle kuin kanssakilpaililijoille ja hallaa tehtiin koko urheilulle. Joskus pitäisi osata käyttää järkeä ja harkintaa, ei se yhteiskunta sillä tavalla pyöri, että aina noudatetaan sokeasti sääntöjä ja ohjeita. Onneksi se on kuitenkin varmaa, että vaikka Mekhissi mitalitta jäikin, kaikki tietävät hänet moraalisiksi voittajaksi. Hänet ja hänen suorituksensa tullaan takuulla muistamaan siinä missä monet muut mestarit eivät edes saavuta suuren yleisön tietoisuutta.
Alkuviikosta otin rauhallisesti. Tiistai iltana säädin pyörästä vaihteet kohdalleen tarkoituksena kilpailla keskiviikkona seuran viikkotempo -kisoissa. Menin työpäivän jälkeen hyvissä ajoissa paikalle Jäppilänniementien alkupäässä sijaitsevalle lähtöpaikalle.
Viikonloppna ajettavan Imatra MTB:n vuoksi osanottajia oli tavallista vähemmän. Ensikertalainen otettiin kuitenkin hyvin vastaan. Apua oli heti saatavilla kun tarvitsinkin "kymppimillin lenkkiavainta" etujarrun säätämiseen.
Lähtöpuomi otettiin esiin ja puomille muodostui jono. Vapaassa järjestyksellä matkaan minuutin välein alkaen klo 19.00. Sain itse jaoston puheenjohtajalta viimehetken vinkit reitille, ja varmistettiin vielä minun tietävän 5km kääntöpaikan. Vastasin maalattu keltainen piste, tiedän.
Valmiina... Aja! Kello tuli tasan 19.03. Kiihdytin matkaan ja tasaisella otin 40km/h mittariin cyclocross-pyörällä matalalta alaotteelta. Alku oli helppo, vaikka vauhtia oli reipaasti. Puolimatkassa kääntöpaikalle hyvä vauhti törmäsi lähes seinään. Aloin mäen kiipeämisen, ketju putosi pienelle keskiölle ja yhä suuremmalle rattaalle takana.
Jäppilänniemen Tempon reittikartta ja -profiili
Google Earthin korkeuskäyrä antaa nousun jyrkimmiksi kohdiksi yli 10%. Oli pakko nousta ajamaan putkelta. Loppunoususta jälkeeni lähtenyt pyöräilijä ohitti, mutta tiesin kääntöpaian olevan jo lähellä. Kääntyminen oli epävarmaa kapealla tiellä. Kellossa oli tasan yhdeksän minuuttia, tavoittelin 18min alitusta.
Heti alamäkeen kiihdyttäen kovaan vauhtiin. Pienen nousun jälkeen pitkässä ja jyrkässä mäessä lähes kuuttakymppiä. Kun ylämäet ovat pitkä ja alamäissä mennään 50-60km/h sekä sivutuuli puhaltaa, tuntuu kuin ajaisi kokoajan ylämäkeen ja vastatuuleen.
Selvisin metsän suojiin ja viimeinen kilometri alkoi. Tiesin jaksavani maaliin ja mittarissa oli taas 40km/h tasaisella. Maaliviiva lähestyi ja pelasti väsyneen kestävyysurheilijan. Aikani oli tasan 18.00, eli keskinopeudeksi muodostuu kympillä 33.3km/h. Jäin voittajasta reippaat kolme minuuttia, mutta väärän lajin välineistä voidaan antaa minuutin moraalinen hyvitys. Jokainen kilpailee omaa parasta kaveriaan vastaan ja olin tyytyväinen. Hyvässä porukassa kävimme kiertämässä reitin vielä uudelleen loppuverryttelynä.
Tällä kertaa en kirjoittele vain
yhden vaan kahden ruudun takaa. Kirjoittaminen sujuu hitaasti.
Keskittyminen ei ole juuri nyt blogitekstin parissa vaan isommassa
ruudussa pyörivissä Euroopan mestaruuskilpailuissa. Muutenkin päivä
on kulunut pääasiasssa kannat katossa TV:n ääressä, ja ihan
oikeutetusti. Tänään oli ansaittu lepopäivä.
Viimeiseen neljään päivään on
kertynyt treeniä ihan mukavasti. Tälle ajalle on tullut
juoksulenkkejä kolme kappaletta. Lisäksi pyörä on liikkunut
pitkälti toistasataa kilometriä.
Treenimäärien kasvun lisäksi viime
päivinä on menty muutenki kovasti kohti ”oikeaa” harjoittelua.
Sunnuntaina sykemittari teki paluun kuvioihin. Huomasi, ettei sitä
ollut vähään aikaan tullut käyttäneeksi. Meni liki tunti
kaivella jokainen kodin kolo ja piilo mittarin löytääkseen.
Lopulta pääsin metsään kellolla ja pannalla rengastettuna.
Vähän lähtiessä pelkäsin,
mitenköhän hurjia lukemia mittarissa tulisi seisomaan. Pelko
osoittautui turhaksi. Tottakai sykkeet olivat jonkin verran koholla
verrattuna lukemiin, joita hyvässä kunnossa ollessani olin
mitannut. Tämä oli odotettavissa. Uskon, että kun saan vaan lisää
juoksua alle, niin sykkeetkin tulevat äkkiä alas.
Eilen sykemittarin kaveriksi
harjoittelun tueksi palasi harjoituspäiväkirja. Kirjan sivut ovat
pysyneet autioina neljän kuukauden ajan. Nyt tuntui hyvältä
hetkeltä alkaa lisätä mustaa valkoiselle, kilometrejä, aikoja,
tuntemuksia, sykkeitä. Luovuin perinteisestä Juoksija-lehden harjoituspäiväkirjasta. Kyseisessä vihkosessa jokaiselle päivälle varattu tila on niin pieni, että aina saa olla taiteilemassa, kuinka saisi asiansa siihen mahtumaan. Tilalle tuli ihan perinteinen ruutuvihko, joskin tosihienolla avaruusteemalla varustettuna. Mielestäni on kiva, että tehdyt asiat
olennaisine tietoineen ovat tallessa kansien välissä. Merkintöihin
tulee pystyä palaamaan aina tarpeen tullen tai ihan vaan huvin
vuoksi.
Toivon, että lepo on palauttanut
tänään raskailta ja tyhjiltä tuntuneet jalat. Huomena haluaisin
pystyä juoksemaan pitkän lenkin. Sykemittarin kanssa ja jälkeenpäin
harjoituspäiväkirjaan kirjoitellen.
Huittisten SM-kisareissun peruunnuttua en jäänyt laakereilleni makaamaan. Perjantaina matka vei suureen maailmaan Pelastakaa Lasten pääkonttoriin. Minut oli kutsuttu jakamaan omaa osaamista ja kokemuksiani eteenpäin. Mielenkiintoinen tilaisuus, ehkä ainutkertainen.
Navigaattori ilmoitti: "Olet saapunut määränpäähän." Sisääntulo ja koko konttori yleisesti oli todella vaikuttava. Mietin, jotta kannattaa lähteä mahdollisuuksiin mukaan. Oli todella hienoa, kun ihmiset ympäri maata olivat kiinnostuneita juuri siitä mitä minulla on sanottavaa. Tilaisuuden jälkeen kovasti vielä kiiteltiin.
Ohjelmaan oli mahdutettu toiminnallinen luento aiheesta osallisuus ja onnistuminen. Koemme onnistumisen tunteita hyvin eritavoin, mutta jokaiselle ne ovat yhtä tärkeitä. On aina mielenkiintoista tietää perusteet omien tunteiden takaa. Maailma avautuu uudella tavalla.
Pyhäpäivänä on asiallista tehdä pitkä lenkki. Eilen lauantaina pistimme maajoukkuepyöräilijä Hännisen Jaakon kanssa linjat kuumiksi ja sovimme yhteislenkin heti aamuksi. Tankkasin pastalla, täytin juomapullon ja lähdin rauhassa matkaan sovitulle tapaamispaikalle 10km kotonta.
Tein reippaan 40km lenkin perjantaina, lepäsin lauantain. Vauhti kiihtyi kun pääsimme pois kaupungista pyöräilijöiden suosimalle osuudelle, parhaimmillaan 7% alamäkeen mittarissa oli yli 70km/h. Jalat tuntuivat ensimmäisen 40km jälkeen niin hyviltä, että rohkenin jatkaa toiselle puolelle kaupunkia. Kilometrit rullasivat ja vauhti pysyi hyvänä.
Viimeisellä 15km pätkällä myötätuuleen hymy venyi korviin asti isolla keskiöllä pyörittäessä. Kolme tuntia kului sananmukaisesti vauhdikkaasti. Reitti Urheilutalo - Kaukopää (Stora Enso) - Jäppilänniementie - Mustalampi - Korvenkylä - Aholantie - Urheilutalo kierrätti kampia 80km edestä. Mäkiselläkin reitillä keskinopeus ylitti 26km/h.
Maajoukkuepaita keräsi huomiota ja yhden ryhmän ohittaessa jyrkkään ja pitkään ylämäkeen Jaakko päättikin tanssia irti satulasta. Ajoin itsekin kovaa ryhmän ohi, mutta vauhdinlisäys oli jotain käsittämätöntä. Mies katosi hetkessä pieneksi pisteeksi horisonttiin. Puoliammattilaisen ja harrastajan ero.
