Asiaa elokuvasta ja urheilusta

Katsoin hiljattain Pantani:The Accidental Death Of a Cyclist -elokuvan. Tarina nousi uudelleen mieleeni Zurichin EM-kisoista ja Satun kirjoituksesta. Mielestäni on surullista kuinka urheilun kauneus on unohdettu. Harmistutaan suomalaisten urheilijoiden suorituksista ja julistetaan pettymyksen antaessa periksi urheilu kuolleeksi. Suuri yleisö on erkaantunut urheilun maailmasta, ja samalla käsitykset ovat vääristyneet.

Pantani voitti urallaan Giro d' Italian ja Tour de Francen samana vuonna 1998. Yksi urheilun suurimmista mahdollisista saavutuksista. Häntä ei kuitenkaan muisteta uransa epäilemättä suurimmasta voitosta. Pantanista puhuessa tuodaan esiin hänen periksiantamaton luonteensa, uskomattomasta kyvystä nousta vuoria ja ennen kaikkea elävistä suorituksistaan.

Hein Ciere CC

Elokuvassa tuodaan esille vastakkainasettelu tunteen ja laskelmien välillä. Urheilun kuuluu olla täynnä tunnetta. Halu voittaa on vahvempi, kuin loppuunsa hiottu tekniikka. Pantani eli vain yhden asian tähden. Hän halusi voittaan pahimman kilpakumppaninsa, oman parhaan kaverinsa. Taistelu itseään vastaan teki hänestä maailman ylivoimaisimman urheilijan.

Ylivoimaisuus, kuten Zurichissä, loi voittajaa vihaavia ihmisiä. Pantanilta, kuten myös Mekhissiltä, riistettiin mahdollisuus voittaa. Pantani menetti elämänsä ainoan tarkoituksen. Hän sulkeutui yksin huoneeseensa päällään likaiset vaatteet ja jalassaan vain toinen aamutohveli. Eräänä päivänä hän veti ylleen keltaisen pyöräilypaitansa ja lähti kuin auringonnousu harjoituslenkille uutta intoa täynnä. Hyvin nopeasti Pantani tuli takaisin ja istui itkien talonsa rappusille. Ohiajaneista autoista huudettiin mene kotiisi.

Pantani tuli vielä takaisin. Henkisesti murskattu ihminen ei kuitenkaan ollut enää entisensä. Marco oli hyväksynyt kohtalonsa. Hän kertoi kuinka jokaisella ihmisellä on suuri mahdollisuus vaikuttaa kohtaloonsa, mutta jos omat toiveemme eivät kohtaa muiden toiveiden kanssa, löytyy aina ihmisiä ketkä haluavat satuttaa.

Toistaiseksi tuntemattomasta syystä Marco Pantani kuoli yksin hotellihuoneeseensa ystävänpäivänä 2004. Ystävänpäivän aamuna läheisen ravintolan yrittäjä oli vienyt Pantanille ruokaa. Yrittäjä totesi tämä ei tule päättymään hyvin, hänen silmissään ei ollut enää valoa.

Elokuvaa on hieno ja samalla surullinen kertomus hienosta urheilijasta. Uskon katsomisen olevan täysin erilainen kokemus kuin arvokisamenestyksen seuraaminen. Näkemys urheiluun avartuu. Kehotan samalla jokaista Teistä ajattelemaan hetken urheilua ympärillämme ennen  suomalaisen urheilun kuolleeksi julistamista.

Blogiin on nyt kirjotettu 117 urheilun täyteistä tekstiä erilaisista tapahtumista. Nähdäkseen urheilun iloa on mentävä paikanpäälle. Urheilukentille, kilpailuihin, vain pysähtyminen pyörätienvarteen saattaa riittää.