Valtakunnassa vietetään hiihtolomia. Omani aloitin viikon harjoituksella Hiienvaarassa, 80km Joensuusta pohjoiseen. Tekemistä riitti aina aamusta iltaan. Useimpina aamuina herätyskello soi 03.40-04.50 välillä. Aamut alkoivat hiihtämällä ja kovat A-tarvikkeet nostivat hymyä vielä asteen ylöspäin, kokoaikaa ei sentään hymyilyttänyt. Koskaan en ole odottanut bussia niin kovasti kuin pyhänä tunnin räntäsateessa märkänä värjötellessä. Matka takaisin Onttolaan olikin lähinnä Paluu tulevaisuuteen -mallinen teleportti. Bussista vain kuljettaja taisi olla hereillä.
Keskiviikkona hiihtoloma jatkui 30km marssilla Pärnävaaran hiihtokeskukseen. Ilman ruokailua aikaa kuluin n. 4h. Inttisuksilla varusteineen hyvää vauhtia. Vauhti kasvoi jopa taitoa suuremmaksi, ja neljänkympin vauhdista lensin komeassa kaaressa hyppyristä turvalleni. Kyllä oli mukavaa kevätauringon paisteessa.
Lomat alkoivat jo torstaina, mutta perjantaina herätyskello soi vielä kuudelta. Aamupuuron keittoon ja Siilinjärven Patakukkulalle Puolustusvoimien hiihtomarssille. Toistasataa hiihtää kiersi Räsä-Ukon laturetken reittiä Patakukku-Huvikumpu-Hamula -akselilla. Aurinko paistoi jälleen, ladut olivat liukkaat ja Rissalan varusmiehet huolehtivat mehutarjoilusta. Kolmekymppiä kierrettiin pariintuntiin.
Lauantaina väsymys painoi vääjäämättä. Viikko heikoilla unilla ja ruokailuilla vaati veronsa. Lauantaina nukutti reippaat 13h. Iltaakohden piristyimme ja lähdimme huoltamaan suksia. Siklauksen ja harjauksen jälkeen lähdettiin suunnistamaan Puijon hiihtostadionille. Neulamäkeen, jääladun poikki Niuvanrantaan ja Puijolle. Jäisillä laduilla työnsin tasatyöntöä ja Satu luisteli. Matkan etenemistä hidasti opasteiden puuttuminen, pimeys laskuissa ja jatkuva teiden ylittäminen.
Puijolla kiersimme vauhdikkaan vitosenlenkin, jonka jälkeen päätimme suunnistaa takaisin Leväselle. Hämmentävää, ettemme reilun kolmenkympin aikana nähneet ensimmäistäkään hiihtäjää! Hiihtolomaa taidetaankin viettää nykyisin mutkamäessä tai after-skissä. Tälle viikolle kuitenkin jo täysi satanen hiihtoa. Blogin julkaisun jälkeen vielä viimeiselle kierrokselle...
Tänä viikonloppuna kilpaillaan myös Nuorten SM-Hallit. Vaikkakin juostaan lyhyellä radalla, niin kevyemmässä palveluspaikassa olisin ollut kärkipäässä, mitalit jaettiin 52s 400m ja 4.15 1500m. Suurin ongelma varusmiespalveluksen ja urheilun sovittamisessa on nukkuminen. Viikolla illan muutaman tunnin vapaa-aika menee iltapalalla ja punkalla maatessa.
Viikonloppulomilla voisi juosta, mutta kun viikolla kävelee ja seisoskelee, niin kyllä on raskasta lähteä juoksemaan. Hiihtäminen on mukavampaa. Lumien sulettua ja maastojuoksujen lähestyessä myös juoksukilometrejä täytyy alkaa keräämään.
-Kalle
sunnuntai 1. maaliskuuta 2015
sunnuntai 22. helmikuuta 2015
Urheilu olisi vammoitta helpompaa..
Ensi viikonloppuna kisataan SM-hallit.
Ja minähän en taaskaan viivalla ole. Pari viikkoa sitten kirjoitin
yllättäin kipeytyneestä jalkapohjasta. Uskoin epämääräisen
vaivan olevan historiaa korkeintaan viikon mittaisen huilimisen
jälkeen. Tässä sitä kuitenkin ollaan. Edelleen etenen lähinnä
nilkuttamalla, kolmatta viikkoa putkeen.
Kahteen otteeseen olen käynyt
esittelemässä koipea fysioterapeutille. Vaiva ei ilmeisesti ole
urheiluvamma, päinvastoin. Kirjoituksiin lukeminen ja jatkuva
paikallaan istuminen on pistänyt paikat aivan jumiin. Kun jumeja pääsee syntymään, on vain ajan kysymys, milloin jokin kohta
pettää, tällä kertaa jalkapohja.
Turhauttaa. Pahasti. Halu treenata
olisi kova, mutta kaikki on vaan nyt niin hankalaa. Juokseminen
koskee, hiihtäminen koskee, ulkona ei voi pyöräillä ja vähän
epäilen kuntopyöräilyn ja vesijuoksun hyödyllisyyttä.
Tilastopaja, kilpailukalenteri ja urheilijoiden blogit ovat
siirtyneet kiellettyjen sivustojen listalle
mielenterveydellisellisestä syistä. Turhauttaa vaan niin pahasti
seurata muiden urheilua sivusta.
Aivan toimettomana en kuitenkaan joudu
odottelemaan jalan toipumista. Fysioterapeutin käskystä kasaan
kyhäilty kalteva taso on päässyt ahkeraan käyttöön. Pohkeiden
ja akillesjänteiden venyvyyden lisääminen on edellytys sekä jalan
paranemiselle että sen kunnossa pysymiselle. Taas pitää kuitenkin
muistaa, että tästä on suunta vain ylöspäin. Ehkä minunkin
urheilu alkaa vielä joskus luonnistua.
Blogissa on viime aikoina vallinnut
syvä hiljaisuus. Allekirjoittaneen huomio on kiinnittynyt
koulukirjoihin sen verran tiiviisti, että Blogin kirjoittelu on
tuntunut aivan ylitsepääsemättömältä. Välillä unohtaa koko
Blogin olemassaolon. Kalle puolestaan rymyää jo toista viikkoa jossain
päin Hiienvaaran metsiä, joten hänkään ei ole kirjoituspuuhiin ehtinyt.
lauantai 14. helmikuuta 2015
Penkkarit
Torstaina vietettiin lukiotaipaleen ehkä suurinta ja odotetuinta juhlaa. Juhlaa, jonka myötä me abit "virallisesti" poistumme koulusta lukulomalle. Penkkariasujen suunnittelu aloitettiin ajoissa jo alkusyksystä. Tämänkaltaiseen kerran elämässä -tapahtumaan haluaa pukeutua harkittuun asuun, jolla on kantajalleen jotain merkitystä. Suurina Harry Potter -faneina tilasimme hyvän ystäväni kanssa kaavut suoraan Kiinasta.
Juhlapäivän aamuna asut soviteltiin huolella päälle. Koulua kohti lähdettäessä laukun kirjat korvattiin karkeilla. Koululla vastaan tuli jos jonkinlaista viipottajaa prinsessoista zombeihin. Aiemmin kuluvalla viikolla saapuneet ulkomaalaiset vieraat olivat haltioissaan. Potter-hahmot tunnistettiin, ja kohtasimme useita "would you take a picture with us?"-pyyntöjä. Tottakai suostuimme yhteiskuvaan jokaisen halukkaan kanssa.
Aamupäivä kului luokissa kierrellessä. Viiletimme vauhdikkaasti oppitunnilta toiselle kyselemään nuoremmilta opiskelijoilta toinen toistaan hölmömpiä kysymyksiä. Palkinnoksi reippaat vastaajat saivat tietenkin karkkia. Koululta jatkettiin rekkoihin, joilla tultaisiin pyörimään Kuopion keskustassa puolen tunnin ajan.
Sää suosi. Saimme ajella elohopean ollessa plussan puolella, Penkkariasussa ei paleltanut, mutta sen verran hurjaa menoa oli tarjolla, että noidanhatusta sai pitää kaksin käsin kiinni. Rekkajonon kiertäessä toria abit huusivat äänensä käheäksi. NOLLA! Teiden varsille kokoontuneet lapset saivat kärsiä paikallisista karkkisateista. Muut katsojat nauttivat niin vilkutteluista, aalloista kuin lentosuukoistakin.
Rekkojen pysäköidessä takasin Kuopion Klassillisen lukion parkkipaikalle alettiin jo suunnitella jatkoa päivälle. Suunta otettaisiin kohti Raxia, josta poikkeuksellisesti saisi masunsa täyteen hinnalla 4.90e. Muutkin olivat tarjouksen bonganneet, Jono jatkui lähes ulko-ovelle. Meillä oli kuitenkin aikaa odottaa ja lopulta pääsimme jatkamaan täysin vatsoin hyvässä seurassa kohti illan koittelemuksia.
Juhlapäivän aamuna asut soviteltiin huolella päälle. Koulua kohti lähdettäessä laukun kirjat korvattiin karkeilla. Koululla vastaan tuli jos jonkinlaista viipottajaa prinsessoista zombeihin. Aiemmin kuluvalla viikolla saapuneet ulkomaalaiset vieraat olivat haltioissaan. Potter-hahmot tunnistettiin, ja kohtasimme useita "would you take a picture with us?"-pyyntöjä. Tottakai suostuimme yhteiskuvaan jokaisen halukkaan kanssa.
Aamupäivä kului luokissa kierrellessä. Viiletimme vauhdikkaasti oppitunnilta toiselle kyselemään nuoremmilta opiskelijoilta toinen toistaan hölmömpiä kysymyksiä. Palkinnoksi reippaat vastaajat saivat tietenkin karkkia. Koululta jatkettiin rekkoihin, joilla tultaisiin pyörimään Kuopion keskustassa puolen tunnin ajan.
Sää suosi. Saimme ajella elohopean ollessa plussan puolella, Penkkariasussa ei paleltanut, mutta sen verran hurjaa menoa oli tarjolla, että noidanhatusta sai pitää kaksin käsin kiinni. Rekkajonon kiertäessä toria abit huusivat äänensä käheäksi. NOLLA! Teiden varsille kokoontuneet lapset saivat kärsiä paikallisista karkkisateista. Muut katsojat nauttivat niin vilkutteluista, aalloista kuin lentosuukoistakin.
Rekkojen pysäköidessä takasin Kuopion Klassillisen lukion parkkipaikalle alettiin jo suunnitella jatkoa päivälle. Suunta otettaisiin kohti Raxia, josta poikkeuksellisesti saisi masunsa täyteen hinnalla 4.90e. Muutkin olivat tarjouksen bonganneet, Jono jatkui lähes ulko-ovelle. Meillä oli kuitenkin aikaa odottaa ja lopulta pääsimme jatkamaan täysin vatsoin hyvässä seurassa kohti illan koittelemuksia.
perjantai 13. helmikuuta 2015
Rajajääkäri
Kuluneella viikolla mitattiin kaikkien varusmiespalveluksen aikana koulutettujen asioiden osaamista ja tositilanteisiin soveltamiskykyä. Tiistaina herätys kuudelta, ja peliliikkein aamupuuron kautta rajajääkärin perustutkintoon. Päivän ohjelma koostui erilaisista toiminnallisista rasteista, joissa kohta kohdalta arvioitiin alokkaiden toimintaa. Pimeän laskeutuessa oltiin takaisin kasarmilla ja päästiin huoltamaan itsemme ja aseemme seuraavan päivän koetokseen.
Perustutkintoon ammuttiin vielä kahdeksantoista laukauksen kilpasarja. Makuulta noustessa oli hyvä tunne. Taulun nähdessä mielessä oli enää yksi lause. Miten meni noin niinkuin omasta mielestä. Viisitoista reikää kämmenen, ilman rukkasta, kokoisena kasana taulun reunalla ja seitsemäntoista taulussa. Ensikerralla paremmalla tähtäinten kohdistuksella. Tulevan diplomi-insinöörin pitäisi pystyä kiertämään rynnäkkökivääri 95:n kolme ruuvia oikeaan momenttiin... Lopulta kaikki hyvin ja oma nimi löytyikin perustutkinnon tuloslistan kärkipäästä.
Tänään oli kuitenkin juhlapäivä. Sotilasvalan jälkeen meistä tuli rajajääkäreitä ääriään myöten täydessä Pielisensuun kirkossa. Juhlallisen tilaisuuden jälkeen siirryttiin Komppaniaan valalounaalle ja tutustumaan tiloihin&varusteisiin. Kuulemma kauniisti - tai ainakin sotilaallisesti lauloimme virsiä. Viikonloppuvapaa kotona tuntuu hyvälle.
Blogi on päivittynyt luvattoman harvakseltaan, enkä itse ole urheilullisista suorituksista päässyt kirjoittamaan, pitkien päivien jälkeen on ollut turha edes miettiä lenkillä lähtemistä. Punkalle on ollut mukava panna maaten. Huomenna ja ylihuomenna on kuitenkin aikaa ja jaksamista tehdä taas laadukkaat harjoitukset!
Perustutkintoon ammuttiin vielä kahdeksantoista laukauksen kilpasarja. Makuulta noustessa oli hyvä tunne. Taulun nähdessä mielessä oli enää yksi lause. Miten meni noin niinkuin omasta mielestä. Viisitoista reikää kämmenen, ilman rukkasta, kokoisena kasana taulun reunalla ja seitsemäntoista taulussa. Ensikerralla paremmalla tähtäinten kohdistuksella. Tulevan diplomi-insinöörin pitäisi pystyä kiertämään rynnäkkökivääri 95:n kolme ruuvia oikeaan momenttiin... Lopulta kaikki hyvin ja oma nimi löytyikin perustutkinnon tuloslistan kärkipäästä.
Tänään oli kuitenkin juhlapäivä. Sotilasvalan jälkeen meistä tuli rajajääkäreitä ääriään myöten täydessä Pielisensuun kirkossa. Juhlallisen tilaisuuden jälkeen siirryttiin Komppaniaan valalounaalle ja tutustumaan tiloihin&varusteisiin. Kuulemma kauniisti - tai ainakin sotilaallisesti lauloimme virsiä. Viikonloppuvapaa kotona tuntuu hyvälle.
Rajajääkäri Lipiäinen |
sunnuntai 8. helmikuuta 2015
Erilaiset viikot
Kulunut viikko oli tapahtumarikas
kummankin Blogin kirjoittajan osalta. Satulla riitti puuhaa koulun
kanssa ja Kalle suoriutui kunnialla ensimmäisestä metsäleiristään.
Viikonloppu käytettiin hyvin pääasiassaa nukkuen ja pyöräillen.
Satun maaliskuun loppuun kestävä
kirjoitusurakka sai alkunsa tiistaina matematiikan
preliminäärikokeella. Saliin kokoonnuttiin koko koulun abien
voimin. Satu sai täydet 5h kulutettua yhtälöitä ratkaisten,
derivoiden ja integroiden. Keskiviikkona sai vähän hengähtää
koulun puolesta. Ohjelmassa vain pakollinen kirjoitusinfo sekä
potkiaiset. Päivä vietettiin perinteen mukaan yöpuku päällä.
Torstaina oli jo tosi kyseessä. Puoli
yhdeksän aikaan alettiin valua hiljaisuuden vallitessa saliin
omille, tarkoin merkatuille paikoille. Tasan kello yhdeksän alkoi
jokikisessä Suomen lukiossa äidinkielen tekstitaidon koe.
Jokaiselle pöydälle jaettiin tehtävävihko, jonka viidestä
tehtävästä oli vastattava kolmeen. Satu palautti tehtävänsä 5h
kuluttua. Tiukan keskittymisen jälkeen kokelaat yksi toisensa
jälkeen kertoivat olevansa sekaisin kuin seinäkellot. Loppuilta
kului päätä selvitellen ja päivän urakasta toipuen.
Kysymysten peikkoaiheiset tekstit
herättivät keskustelua. Illan mittaan nettiin alkoi ilmestyä jos
jonkinlaista koetta kritisoivaa meemiä. Kun kokelaat olivat käyneet
pahoittamassa mielensä ylioppilastutkintolautakunnan
hyvänvastauksenpiirteistä, olivat kuvat ainoa syypää hymyyn.
Koulun puolesta Satu on edelleen
hengissä, mutta urheilu tarjoilee jälleen vastoinkäymisiä. Kaikki
oli taas menossa hyvin ja kunto oli kovassa nousussa.
Keskiviikkoaamun treeni päättyi kuitenkin lyhyeen. Jalkapohja sanoi
sopimuksen irti aivan varoittamatta heti alkuverryttelyn jälkeen.
Kohta neljä päivää on mennyt ilman juoksuaskelia. Mistään
vakavammasta tuskin kuitenkaan on kyse, nyt koipi alkaa pikkuhiljaa
vaikuttaa taas yhteistyökykeiseltä. Jospa tämä tästä taas.
Liikuntaa päästiin vaivasta
huolimatta harrastamaan pyörän selästä käsin. Lauantai-iltana
kierreltiin Kuopiota ristiinrastiin. Kun osoitteen lukee väärin,
voi neljän kilometrin matkalla ajaa 20km harhaan. Onni
onnettomuudessa, matkalle sattui kavereita ja myös makkaraa saatiin
maistella.
Kallen viikko oli hyvin
ulkoilmapainoitteinen, sillä intin ensimmäinen leiri oli tosiasia.
Viikko meni mukavasti, uusia taitoja oppien. Perjantaina lomille
lähti väsyneitä miehiä, vaikka itse leiri ei raskas ollutkaan.
”Loppusiirtymä” n. 10Km hiihtäen aurinkoisessa pakkaskelissä
sai suorastaan hymyn korviin. Leirin päätteeksi vielä
ulkoruokailuna hernekeittoa ja pannukakkua =).
lauantai 31. tammikuuta 2015
Hallipäivä
Vastoinkäymiset eivät ole este, ne
ovat syy soveltaa. Tänään olin Kuopiohallissa. Tarkoitus oli
juosta 4x600m. Alkuverkan puolessa välissä seurasin hölmistyneenä,
kun sählypojat kantoivat aidan keskelle etusuoraa. Aha, tänään ei
sitten vissiin juosta rataa kiertäviä vetoja. Treeni ei
kuitenkaan jäänyt väliin. Lähtö 400m lähtöpaikalta, U-käännös
300m kohdalla etusuoran alussa ja vastakarvaan takaisin.
Käännös imi kaiken vauhdin pois ja
väärinpäin juostut kaarteet osoittautuivat yllättävän
haasteellisiksi. Lopputulos oli kuitenkin halutun kaltainen. Juoksu
sujui kohtuu hyvin ja kello pysähteli oikeisiin aikoihin. Jäi hyvä
mieli.
Kuluneen kuukauden aikana piikkareita
on tullut ulkoilutettua ahkeraan, yleensä useamman kerran viikossa.
Kovempi juoksu on alkanut helpottua, ja niin pitää ollakin. Haluan
päästä jo kisakuntoon. Haluan juosta kilpaa, mielellään jo
hallissa. Edellisistä ratakisoista on vierähtänyt pitkä
tovi, ja sen huomaa. Kynnys lähteä viivalle on noussut liki
ylitsepääsemättömäksi. Varmaa on, ettei kynnys tule itsestään
laskemaan. Numerolappu on neulattava kisatoppiin, vaikka vähän
pelottaisikin. Se ei pelaa, joka pelkää.
Kaipuu viivalle sai
tänään lisää tulta alleen. Ennen omaa harjoitusta seurasin
kovatasoisia hallikilpailuja. Pari tuntia kului siivillä seuratessa
kestävyysjuoksijoiden otatuksia. Kisojen sivuvaikutuksena kuulumiset
tuttujen kanssa vaihtuivat tiuhaan. Kyllä kilpailut ovat hienoja
tapahtumia, joita minulla on kovasti ikävä.
Kun kisat oli
kisattu ja treenit treenattu, ehti vähän leikkiäkkin.
Seiväspaikalle oli jäänyt seiväs kutsuvasti. Ehkä kolmeen
vuoteen en kyseiseen urheiluvälineeseen ole koskenut, mutta nyt
halusin kokeilla. Vielä uskalsin hypätä. Kyllä vanhat
seiväshyppääjäntaidot äkkiä palaisivat, mutta ei silti taida
olla syytä lajin vaihtoon. Kaiken kaikkiaan hallissa oli taas niin
kivaa, että kyllä en voi muuta kuin todeta, että kyllä
urheilukenttä on minun paikkani.
perjantai 30. tammikuuta 2015
VLV - viikonloppuvapaa
Vauhdikas viikko on jälleen takana ja viikonlopun lepo tulee tarpeeseen. Varusmiespalvelusta on nyt takana kuukausi. Inttijuttuja on kertynyt kerrottavaksi jo enemmän kuin niitä kuunnella jaksaa. Eikä niitä ulkopuolinen ymmärtäisikään. Blogin kirjoittaminen on vaikeaa, kun elää valvottuna viikko-ohjelman mukaan.
Toisinaan on hämmentävä kuunnella tarinoita. Toinen pitää liikuntasuoritusta lähes ylitsepääsemättömänä, mutta kuunnellessa se tuntuu liikunnalliselta viikonlopulta. Vaikka pitää itseään monesti huonokuntoisena, taitaakin olla keskitason yläpuolella. Neljäkymmentä kilometria kävelyä ja vajaat 150km pyöräilyä ei olekaan #normiviikonloppu. Hyvä kunto on suhteellista niin kuin Blogissakin on monesti kirjoitettu.
Viimepyhänä kehuin Fischerin pitopohjasuksia, pitivät ja luistivat, ei raaskinut lopettaa hiihtämistä. Intissäkin hiihtäminen on hauskaa, monesti hymy on noussut korviin. Nuoskakelissä pitopohjasuksi on kuitenkin itse perkeleen keksintö. Kyllä ei hymyilyttänyt lumen jäätyessä suksen pohjaan useamman sentin kerrokseksi.
Viikolla oli jo kahdet iltalomat. Maanantaina lähdettiin keskustaan, kuka muka jäisi pois ensimmäisiltä iltavapailta. Keskiviikkona oli vielä virkeä olo, ja pyrin areenalle juoksemaan. Halleissa tuntuu olevan enemmän sääntö kuin poikkeus, että urheilemaan ei pääse. Ei hätää, sisuuntuneena juoksin vauhtileikittelyä Joensuun siltojen välillä.
Kuvaa ei ole täräyttää. Tekstinverran ponnistelin. Ensiviikon kannalta nyt on parasta levätä.
Toisinaan on hämmentävä kuunnella tarinoita. Toinen pitää liikuntasuoritusta lähes ylitsepääsemättömänä, mutta kuunnellessa se tuntuu liikunnalliselta viikonlopulta. Vaikka pitää itseään monesti huonokuntoisena, taitaakin olla keskitason yläpuolella. Neljäkymmentä kilometria kävelyä ja vajaat 150km pyöräilyä ei olekaan #normiviikonloppu. Hyvä kunto on suhteellista niin kuin Blogissakin on monesti kirjoitettu.
Viimepyhänä kehuin Fischerin pitopohjasuksia, pitivät ja luistivat, ei raaskinut lopettaa hiihtämistä. Intissäkin hiihtäminen on hauskaa, monesti hymy on noussut korviin. Nuoskakelissä pitopohjasuksi on kuitenkin itse perkeleen keksintö. Kyllä ei hymyilyttänyt lumen jäätyessä suksen pohjaan useamman sentin kerrokseksi.
Viikolla oli jo kahdet iltalomat. Maanantaina lähdettiin keskustaan, kuka muka jäisi pois ensimmäisiltä iltavapailta. Keskiviikkona oli vielä virkeä olo, ja pyrin areenalle juoksemaan. Halleissa tuntuu olevan enemmän sääntö kuin poikkeus, että urheilemaan ei pääse. Ei hätää, sisuuntuneena juoksin vauhtileikittelyä Joensuun siltojen välillä.
Kuvaa ei ole täräyttää. Tekstinverran ponnistelin. Ensiviikon kannalta nyt on parasta levätä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)