maanantai 13. tammikuuta 2014

Aloitus

Moikka, täällä kirjoittaa Pohjois-Savolainen ylikunnosta toipumassa oleva 18v kestävyysjuoksijatyttö. Vihdoin selviydyin nyt ihan ”oikean” blogin puolelle kirjoittelemaan, entisiä kirjoituksiani pääsee lukemaan osoitteesta http://teamvarpikkaat.sporttisaitti.com/jasenten-blogit/satu/

Urheilua on tullut harrastettua suunnilleen 7-vuotiaasta lähtien, lajeina vähän kaikkea hiihdon, juoksun ja seiväshypyn väliltä. Näistä selkeäksi päälajiksi valikoitui jo aikaisin kestävyysjuoksu, mutta kaikkea muutakin tulee kyllä sen lisäksi puuhasteltua. SM-mitaleita on vuosien varrella palkintokaappiin kertynyt kahdeksan kappaletta, kaikki yleisurheilun puolelta. Tässä linkki, josta saa aika hyvän kuvan yleisurheiluhistoriastani http://www.tilastopaja.org/db/fi/atw.php?ID=14202 .

Tällä hetkellä olen juuri saanut lusittua lähes kolmen kuukauden liikuntakiellon ylikunnon taltuttamiseksi. Voin sanoa, että kun on kymmenen vuotta treenannut käytännössä päivittäin, tällainen totaalilepo ei ole helppo paikka, vaikka toisaalta myös opettavainen. Nyt olen treenaamista aloitellut kevyillä lenkeillä.Vähän tuntuu huonolta ja sykkeet huitelevat pilvissä, mutta ei kai sitä voi muuta odottaakkaan!

Kun tässä nyt mennään tammikuun puoltaväliä, olisi pikkuhiljaa kiva päästä myös hiihtämään. Vaikka toisaalta en mikään lumen ja pakkasen ystävä olekaan, kyllä hiihto kuuluu talveen ja tuo mukavaa vaihtelua harjoitteluun! Toisaalta ovathan sulat metsäpolut olleet pelkkää plussaa lenkkeilyn kannalta ja harvoin sitä tammikuussa pystyy takapihalle juoksemaan estetreenin piikkarit jalassa. Tämäkin tuli viikonloppuna koettua, ja voin sanoa, että hauskaa oli!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti