tiistai 29. heinäkuuta 2014

Kuvien kautta

Urheilullisista edesottamuksista ei Eliittikisaraportin jälkeen ole ollut merkittävää kerrottavaa. Viikko takaperin kävin muistelemassa legendaarista Haapasaaren tunnelmaa seuran perinteikkään kesäleirin ohjaajana. Yhtä hauskaa oli kuin aina ennenkin. Leiriläisillä varmasti vielä hauskempaa, ainakin leirin edetessä!

Mikään muu urheilutapahtuma ei yllä vastaavaan - Leiristä liikkuu yhä hurjempia tarinoita aina vuoden ympäri. Viikon aikana oppii lähes kaiken elämässä tarvittavan, ainakin kun takana on riittävän monta leiriviikkoa. Päiväohjelmaan kuuluu mm. jalka- ja lentopalloa, viestejä, tietokilpailuja, vihjesuunnistus, kädentaitojen harjoittamista, saunan lämmitys ja leiriolympialaiset ratkaisevat onki-, räiskäleenpaisto- ja saarenympärisoutukilpailu.

Virallisen ohjelman lisäksi keksitään vielä omaa ohjelmaa. Huolestuneet vanhemmat raportoivat lasten heränneen vasta lauantaiaamuna 15h unien jälkeen. Nykyajan trendin vastaisesti kukaan ei edes muista puhelimen olemassaoloa, ei muuten kun tulee aika soittaa tarvitsevansa lisää karkkia. Viimeiset täysin omakohtaisesta kokemuksesta ja tarinoita riittää edelleen kerrottavaksi.

Haapasaaren jalkapallokenttä

Nuotio tulille ja makkaraa tikun nokkaan!

My Heart Will Go On on aina ollut discon "viimeinen hidas"
Pohjois-Karjalan ja Savon reissusta on kotiuduttu. Täytyy taas antaa kehuja Raxin lounaalle. Nälkäinen kestävyysurheilija aloittaa tietysti alkukeitolla, siirtyy kukkurallisen salaattilautasen kimppuun ja mikäli ei ole vieläkään täynnä jatkaa itse lämpimien ruokien pariin.

Heti kotia päästyäni aloin suunnitella Huittisten SM-kilpailureissua. Majoitus on nyt varattu Tampereelta ja mies ilmoittautunut tulikuumaan kahden ratakierroksen kilpailuun!


Tänään jouduimme antamaa olosuhteille periksi ensimmäistä kertaa ikinä. Kentän päällä salamoi, satoi aivan kaatamalla ja tuuli parhaimmillaan yli 10 m/s. Jatkoimme pilkkopimeään halliin ja saimme treenit tehtyä. Näyttää siltä, että seuraavalla kerralla pitäisi olla jo paremmin kirjoitettavaa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti