sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

SM viestit Lahti



Calling-alue juoksusuoralla

Ahkera järjesti siis 2014 SM-viestit ja kilpailut saatiin värikkäiden vaiheiden jälkeen päätökseensä. Viesteihin oli ilmoittautunut ennätysmäärä joukkueita, lähes kaksituhatta juoksijaa. Valitettavan usea joukkue kuitenkin jätti varmistamatta osallistumisensa. Pahimmillaan vain alle puolet ilmoittautuneista joukkueista olivat lähtöviivalla.

Näin kävi taas Imatran mailereiden harmiksi, kun viime vuonnakin Joensuussa kaikki Etelä-Karjalan kestävyysjuoksijoita heikommat miehet olivat vetäytyneet. M19 3 x 800m viesti lähti rauhallisesti, mutta jono muodostui kuitenkin heti kaarelta lähtiessä. Aloittajamme otti sovitusti paikkansa jonosta, ja toikin joukkueemme hienosti kuudentena vaihtoon pienillä eroilla.

Toisella osuudella nuoruuden into valtasi juoksijamme mielen ja silmät kiiluivat hyvästä asetelmasta lähtiessä. Vaikea paikka lähteä tietäessään, että pitäisi päästää takanatulevat joukkueet edelle ja kilpailla vain itseään ja kelloa vastaan. Liian kova aloitus kostautui loppusuoralle kaartaessa. 

"Jos riski on, se otetaan", kuuluu sanonta. Lähdin jahtaamaan edellämenevien joukkueiden letkaa. Ensimmäinen kierros 56s, mutta jouduin tunnustamaan tuovani joukkueeni vain maaliin. Moukarihäkillä oksennus nousi jo kurkkuun ja väliaika oli enää 1.29. Hölkkäämällä toin joukkueen maaliin ajassa 6.28 ja oma osuusaikani oli n. 2.03. Paiskasin kapulan menemään, ja vielä taisin piikkareitakin heitellä! Kymmenen poisjäännin vastakohdaksi saimme kuitenkin joukkueen kilpailemaan.

Järjestelyissä ei ollutkaan muuta hyväa, ainakaan lauantaina, kuin olosuhteet. Tyyni, lämmin ja auringonpaisteinen sää. Totesin jo AM- viesteissä, että Ahkeran on pakko parantaa. Eivät olleet parantaneet. 

Kilpailut olivat 20min myöhässä, eikä myöhästymisestä tiedotettu ennen kuin itse juoksijat olivat sen todenneet hetki ennen aikataulun mukaista lähtöä. Calling-alueelta kilpailujen kulkua oli mahdoton seurata. Kilpailun jälkeen puolitajuttomat mailerit happivajeen vallassa etsivät epätoivoisesti varusteitaan neljänkymmenen kassin kasasta. Eivät löytyneet. Eivätkä löytyneet osuusajatkaan tuloksista...




Illalla löysin Ahkeran entisen SM-mitalistin juniorikasilta, ja vaihdoin roolia kilpailijasta kisaturistiksi. Matkamme vei Sibeliustalolta satamaan, ja vielä Summer Upin porteille Cheekin konsertin aikaan. Pullakahvien kautta tietenkin, jotka minulle kahdenminuutin alituksesta oli luvattu (jo kaksi vuotta sitten). Sovimme vielä lenkin kirkonmenojen aikaan pyhäksi.

Kisaturistin näkökulmasti Lahden viestit olivat hyvää ja jännittävää katsottavaa. Aitaviesteissä oli tiukkoja tilanteita ja kovaa kilpailua. Pikaviesteissä sähinää, taisaisia joukkueita ja yllätyksiä. Imatran M17 sarjan joukkue juoksi itsensä molempina päivinä pikaviestin finaaliin!

M19 aitaviesti

N17 4x300m
Välihuomautuksena Reippaan löytö, Juho Pirskanen PB 49.88, jalkapallokentiltä ankkuroi M19 4x400m joukkuetta. Innostuneena mies tikkasi mallikkaasti täysillä puoleen matkaan keulapaikalle vinkkari päällä, mutta harmillisesti kangistui ulos mitalikamppailusta. Kokemuksen karttuessa on ensivuonna pelottava kohdattava ankkuriosuudella.

Samalla annan erityismaininnan Lahden lenkkimaastoille. Suuntasin Tapanilan hiihtomajalle, josta jatkoimme golf-kentän läpi kiertäen takaisin. Vaihtelevaa kivituhkapolkua hienoissa maisemissa!

Reippaan Sami Hänninen kiihdyttää telineistä 4x400m viestissä
M19 4x400m ankkuriosuus
Toisena kilpailupäivänä täsmälleen aikataulussa kilpailujen odotetuin laji, Miesten 4x1500m starttasi 15.35. Ennakkosuosikkien avaajat Jiri Karjalainen ja Hannu Granberg kättelivät sisäradoilla toisensa ja toivottivat onnea koitokseen. Liikkeelle lähdettiin rauhassa katsellen. Ensimmäiseen vaihtoon tultiin ryhmässä, mutta Ahkeran Ossi Kekin askel imi miestä kohti toista vaihtoa tiukasti ja Ahkera otti viestin komentoonsa.

Jukka Keskisalolla nautiskeli tunnelmasta yleisön huutaessa ja taputtessa.  Ahkera oli jo kaukana ja launtaina erittäin hienon kirin juossut Marttinen tuuletti jo etukaarteessa kapula pystyssä Ahkeran tuplavoittoa. Järjestävällä seuralla meni ns. putkeen!

Lauantain viestissä huomion saa Kuopion Reipas, joka lähti ennakkoluulottomasti miesten viestiin. Nuori kaksikko Hänninen ja Mikkonen juoksivat suorastaan erinomaisesti ja kokenut kaarti ei epäröinyt. Pronssia Pohjois-Savoon!


4x1500m 1. osuus


Viesteissä tehtiin tiukoissa ja jännittävissä kilpailuissa hienoja tuloksia. Lopullisessa tarkastelussa olisimme vielä Joensuun joukkuella olleet yhdeksänsiä ja kaksi joukkuetta olisi jäänyt taakse. Virtuaalisesti kolmannenkin joukkueen jättäminen taakse olisi ollut todennäköistä. Ensi vuoteen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti