Pieni takaisku

Nyt olen ottanut jo lähes viikon kevyesti ulkomailta palaamisen jälkeen. Kilometrejä on kertynyt suurin piirtein saman verran kuin etelässä viimeisellä aamulenkillä. Pikkuhiljaa alkaisi mieli tehdä jo päästä tekemään kunnollisia juoksutreenejä. Matkassa on vaan yksi mutta. Vanhat tutut penikat.

Kun alkuvuodesta aloitin juoksemisen pitkän tauon jälkeen, penikat ärtyivät tästä uudesta lajista, mikä on ihan normaalia. Etelään siis lähdin kipeillä koivilla. Muutaman kerran kävi mielessä, pystynkö/uskallanko juosta siellä kunnolla ollenkaan. En tiedä johtuuko lämpimämmästä ilmasta vai mistä, mutta koneen laskeuduttua Las Palmasiin, jalat olivat lähes oireettomat koko reissun ajan. Samoin kävi viime vuonna. Leirillä pystyn juoksemaan, mutta Suomeen palattaessa todellisuus paljastuu. Vaiva ei onneksi ole tällä hetkellä hirveän paha, mutta en halua sen pahenevan yhtään. Kokemuksen kautta olen ymmärtänyt, että penikat täytyy hoitaa kuntoon, ennen kuin jalat ovat siinä kunnossa, että kävely sattuu. Jalkojen lepuuttaminen on nyt vain niin vaikeaa, kun juoksu muuten alkaisi tuntua paremmalta!

Pakko sanoa, että tässä on nyt kyseessä yksi turhauttavimmista vaivoista, mitä tiedän. Normaalisti vammat häviävät levossa, ja niin varmaan penikatkin, mutta kappas vaan, pitkän levon jälkeen juoksemista aloittaessa ne kipeytyvätkin uudestaa! Useampaan kertaan olen tullut miettineeksi, että jos lääketiede kerran on muka niin kehittynyttä, miten voi olla mahdollista, että kukaan ei oikeastaan tiedä, miten niinkin yksinkertaista, mutta niin ärsyttävää vaivaa kuin penikoita pitäisi hoitaa? Joka toinen käskee lepuuttamaan ja antamaan olla rauhassa, joka toinen käymään hierojalla repimässä ne auki. Niin mihin sitä sitten pitäisi uskoa?? Itse olen kyllä ensimmäisen kannalla, siitä ei koidu ainakaan mitään lisävahinkoa. Yleensä koitan saada parannusta aikaan venyttämällä pohkeita ja nilkkoja, sekä käyttämällä kylmää. Tälläkin viikolla on tullut sekä käytyä hangessa seisomassa että kuskattua jäätä sisällä. En tiedä onko näittenkään keinojen toimivuudesta mitään lääketieteellistä näyttöä, mutta ei niistä ehkä haittaakaan ole, ja yrittänyttä ei laiteta!

Kuvista näkee, miten tilanteet voivat muuttua vain viikossa.

Lähes 400km liikuntaa kolmeen viikkoon

Tänään en valtavirrasta poiketen pitänyt eväsretkeä koulun salissa, vaan kirjoitin äidinkielen ylioppilaskokeen esseen aiheesta mitä jätämme jälkeemme ja kuinka tallennamme elämämme. Tietysti hyvin lukijoita kerännyt blogi jää internetin syövereihin ikuisiksi ajoiksi, mutta sentään kaikkeä ei täälläkään ole tarkoitus julkaista.

Taitekohtaan tultaessa on pidettävä pieni yhteenveto. Sekä kirjoitukset, että harjoituskausi ennen ratakisoja ovat ohittaneet puolivälin krouvin. Harjoituspäiväkirjaan on merkitty 1750km edestä juoksua lokakuun alusta laskettuna, eli siis n. 11km päiväaltistukseksi muunnettuna. Kun muutama hiihtokerta ynnätään mukaan saavutetaan 2000km rajapyykki liikkumisessa.

Kokonaisrasitusta mitattaessa on syytä ottaa lukuun vielä vihellettävät pelit, joita on kertynyt jo lähemmäs neljäkymmentä. SM-hallien jälkeen ehdin kolmeen viikkoon juosta 240km ja vielä hiihtää 130km päälle, yhteensä siis 370km vaihtuneita maisemia.

Eilen pyhänä harjoitusjakso huipentui kuudella hikisellä tunnilla. Kolme peliä juniorijääkiekkoa ja iltalenkiksi TV kevyt 20km. Tunnustan käyneeni ostamassa herkkuja kaupan kautta. Sain kuitenkin kaverin luvan, vielä omaa lupaakin parempi. Ja tunnetusti omallakin luvalla pääsee jo pitkälle!

Satu kommentoi terävästi, että viikon onnistuneisuuden yksikkö on kilometri, eikä euro. Kolme viikkoa menivät siis ilmeisen hyvin. Toisaalta viimeisen viikon ansioit voisi kääntää edestakaisiksi lentolipuiksi Kanariansaarille. Sielläkin on ilmeisen kivaa.

Nyt tarkoituksena on pitää määrällisesti erittäin kevyt viikko, mutta tehdä jo loppuviikosta kova vauhti-/maksimikestävyys -harjoite. Tavoitteena startata keväällä muutamaan kilpailuun maanteiden kauhuna. Legendaarisien Esson-baarin tai nykymuodossa ymmärrykseni mukaan julkaisukelvottoman nimisen Facebook keskusteluryhmän huhujen mukaan tekee tiukkaa ehtiä maaliin ennen kuin ensimmäiset ovat vetäneet verkkarit jalkaan. Hallikisat antoivat jo katetta huhuille.

Inkerin-kisoista viime kesältä. Aika jäi harmittavasti senttien verran päälle kahden minuutin, 2.00.09. Etualalta löytyy kuitenkin vihje nimeltä mainitsemattomasti maantiekauhusta.

Kevättä ilmassa!

Ei paluu Suomeen ollut niin paha kuin pelkäsin. Kone ei laskeutunutkaan perjantaina keskelle pakkasta, pimeyttä ja lunta, vaan ihan kivoihin olosuhteisiin. Yllätyksekseni sain todeta, että täällähän on kevät!

Lumi on vähentynyt entisestään, ja suurin osa maanteistäkin on jo sulia. Lämpötilakin alkaa olla siedettävissä luvuissa, ja ulos pystyy lähtemään keräämättä koko vaatevarastoaan päällensä. Muutkin olivat huomanneet parantuneet säät: Etelä-Suomen pellot olivat jo täyttyneet joutsenista! Nyt täytyy vain toivoa, että talvi ei tee paluuta.

Epäilemättä sulista teistä johtuen käteeni on tainnut kasvaa ylimääräinen jatke. Jatkeessa on teksti ”Juoksijalehden kilpailukalenteri”. Kovasti olen jo kisakalenteriani suunnitellut, mutta vaikka aikainen kevät koittaa hämätä, ei maantiekisojen aika ole vielä. Ensimmäiseenkin starttiin on aikaa vielä vähintään kuukausi. Sitä ennen pitää kuitenkin saada treeneissä rikottua ”karsintarajat”, jotka olen itselleni asettanut. En lähde viivalle ennen kuin tiedän päässeeni edes jollekkin tasolle. Minulle ei vaan sovi lähteä kisoihin alisuorittamaan. Siitä kun ei tule kuin paha mieli kaikille.

Tänään en kuitenkaan vielä alkanut rajoja tavoitella, vaan vietin kivan lepopäivän aloittamalla ”grillikauden”,ainakin melkein. Eväsretki-idea kehittyi makkaranpaistoksi läheisellä laavulla. Ei vaan ollut sitä makkaraa. Iskimmekin kanssaretkeilijöiden kummastukseksi nuotioon banaaneita, paketillisen kalapuikkoja sekä pakastimen pohjalta löytyneet nakit. Osa ruuista saatiin ihan suuhun asti, mutta varmaan saman verran niitä päätyi akselille nuotio-kuralammikko-koiransuu. Termospullokin meni hajoamaan ja melkein litra hyvää kahvia meni hukkaan! Hauskaa oli kuitenkin.

Kyllä hätä keinot keksii, voi niitä kalapuikkoja näinkin paistaa!

Intervallin vastapainoksi tasaista laahaamista

Kolme kovaa treeniviikkoa ovat viimeistä pitkää lenkkiä vaille valmiit. Mieskin alkaa olla valmis. Kahteen viikkoon 140km sekä juoksua, että hiihtoa ja päälle vielä 100km juoksuviikko. Keskiviikkona juoksin ensimmäisen lenkin aamulla ja toisen illalla. Iltalenkin  päälle kävelin tanko niskassa juoksusuoraa edestakaisin, hypin aitoja, ja loikin muutenkin.

Torstai olikin treenimielessä mielenkiintoinen päivä. Syksystä asti olen säännöllisen epäsäännöllisesti juossut muutamaa erilaista intervalliharjoitusta. Tällä kertaa:

3x600m/2'
3x400m/1'
3x200m/1'
4x100m/käv

Aina vedon lyhentyessä 4' sarjapalautus ja luonnollisesti palautuksista puolet hölkäten.

Harjoitus eteni kuin itsestään ja kellokin tykkäsi. Kehityksen huomaa, sillä syksyllä lennokkuus puuttui kokonaan. Sinällään epäloogista, koska alla on vuoden kovin harjoitusjakso ja testijuoksu. Ajat vedoittain kellottuivat suurinpiirtein 2min-72s-33s-15s. Tarkkoja aikoja ei tarvitse ottaa itse. Kesällä ne kyllä ilmestyvät tulostaululle.

Viimeinen 100m veto 13.4s; treenikaveri vittuili juoksemalla kovempaa ja tuulettamalla maalissa. Oli kuitenkin pitänyt pidempiä palautuksia ja lyhennellyt vetoja. Kyllä mieleni pahoitin silti. Kiriin on löydyttävä uusi vaihde vielä kevään koittaessa.

Tänään meno oli ponnetonta, tasaista 4min/km. On turha epäillä GPS-virhettä sillä jätin kelloa lukuunottamatta kaikki mittarit ja jopa puhelimen kotiin. Eivätpähän häirinneet. Tarkasti 7.5km kiertävällä reitillä, jossa oikominen on mahdotonta sekuntikello puhuu karua kieltä.

Samaa oikomattomuutta olen taas muutamana päivänä kironnut, sillä työmatka Vuoksen itä-puolelle on linnuntietä vain pari kilometria suuntaansa, mutta sillan kautta kiertämällä edestakaisin saa polkea jo kymmenen kilometrin verran.

Kuvassa itseoikeutetusti seitsenkertainen maailmanmestari Phill Read

Kovimmat motoristit ja paikalliset tunnustavat paikan. Legendaarinen navetan-kurvi eli Shell-mutka Imatran katuradalla. Linnankosken navetan alakerrassa on tällä hetkellä kolmenkymmen ikkunanpuitteen soodapuhallus-projekti. Ensiviikolla pitää mennä jatkamaan. Kelien lämmetessä saa kohta kaivaa uuden moottoripyöränkin tallista.

Tänään keskittyminen oli B-nuorten Suomi-sarjan ottelussa Ketterä- Jää-Ahmat. Kovimman sarjan peli, jota olen viheltänyt ja otteluvalvoja paikalla. Tuntuu oudolta ajatella, että pelaajat ovat vain vuotta nuorempia kuin itse. Kovaa pelasivat, mutta hyvin meni! NHL on kuitenkin vielä kaukana.

Imatrankosken kuohuja Valtionhotellin rappusilta kuvattuna. Fortum tarjoaa. Imatrankosken voimalaitoksesta peruskorjataan jälleen Suomen suurinta, tällä hetkellä tehoa löytyy 178MW edestä. 1930-luvulla voimalaitoksen valmistuessa sanottiin tuon riittävän koko valtakunnan tarpeisiin. Toisin kävi.

Kaikki hyvä loppuu aikanaan!

Leiri on huomista aamutreeniä vaille ohi. Lähtö on lähellä. Höh. Oisi täällä pidempäänkin viihtynyt. No, kaikki hyvä loppuu aikanaan, ja en voi kieltää, etteikö olisi jo vähän Suomea ja suomalaisia ikävä. Kiva päästä syömään suomalaista ruokaa. Ja kouluruokaa on ollut ikävä.

Tänä aamuna sain tehtyä viimeisen kovan treenin. Vauhti ei siis edelleenkään päätä huimaa, mutta oli kuitenkin sen verran toivoa herättävää, että joudun melkein jo lupaamaan, että minut tullaan näkemään tänäkin vuonna maantiellä numerolapun seurassa. Tein treenin tavallisuudesta poiketen heti aamulla, mutta en huomannut juurikaan eroa illalla tehtyyn. Hyvä se on treenata eri aikoihin, ei ne kisatkaan ole aina samaan kellonaikaan.

Viime päivinä olen saanut epäillä gps:n toimivuutta toistuvasti. Millä muullakaan selitettävissä, että lenkkivauhdit ovat loppuleiristä kiihtyneet 30s-60s/km? Luulisi, että treeni alkaisi jo painaa jaloissa, mutta ne tuntuvat vaan joka päivä entistä kevyemmiltä, ja juoksu muutenkin helpolta! Kyllä en ymmärrä. Mutta toisaalta parempi näin. Kanarialla nyt taitaa muutenkin tapahtua ihmeitä, ainakin päätellen siitä, että yhtäkkiä pystyn juoksemaan kahteen viikkoon enemmän kuin koko edeltävään alkuvuoteen yhteensä, ja käytännössä täysin ongelmitta!

Miksiköhän kauppiaat luulivat toistuvasti siskoksiksi? :O

Enään on siis jäljellä leirin pahimmat ja parhaat hetket: pakkaaminen sekä ruokakaappien tyhjäksi syöminen.Aamulla lenkin ja aamupalan kautta lentokentälle ja sieltä Suomeen viettämään ansaittua kevyttä viikkoa, jonka jälkeen pääseekin ottamaan suunnan kohti maanteitä!

Frozen yogurttia piti käydä maistelemassa pariinkin otteeseen, myyjä oli kyllä sen verran mukava!

Lappeenrannan Talvijuoksu

Lappeenrannan Talvijuoksu sarja on loka-huhtikuussa jokaisen kuukauden ensimmäinenä tiistaina kilpailtava maantiejuoksutapahtuma. Hienoa on, että osallistujia on SM-tason kilpailijoista aina omaksi iloksi hölkkääviin veteraaneihin. Osallistujien lajikirjokin on laaja; tähän mennessä samalle lähtöviivalle on asettunut juoksijoita, suunnistajia, pyöräilijöitä sekä kaikki yhdistäviä triathlonisteja.

Kävin 3km kääntöpaikalla verryttelemässä, vaihdoin tossut ja otin vielä 5x100m aukivedot. Numerotkin ovat mallia 80-luvun hiihtokilpailu, joka osaltaan kasvattaa tunnelmaa valmistautuessa. Minuutti lähtöön. Heitän takin pois ja otamme paikat eturivistöstä. Startti tapahtuu tasan klo 18.00 ja innokkain ottaa varaslähdön vielä lähtölaskennan aikana.

Viimeistää kilometrin kohdalla olimme irtautuneet. Katsoin taakseni ketä on mukana ja naureskelin, ettei maantiejuoksuissa sovi peesailla! Kääntöpaikalla 2.4km kohdalla sain vastaukseksi kelloon kertyneen 8.20. Hyvä väliaika, vaikka retti on menosuuntaan selvästi nopeampi. Ajattelin, että kilometrin verran vedän vielä ja takaisin 3km kääntöpaikalle tullessa on alettava miettiä ratkaisuja.

Tiheätahtinen hengitys kuului takana vielä huolestuttavasti 1.5km ennen maalia. Päätin pudottaa seuraajat suoraan vetoon. Kilometri ennen maalia aloimme kiivetä reitin raastavinta mäkeä. Yhdessä porukassa vielä. Vilkaisin taakseni ja totesin, että mukana on suunnistaja Antti Saikko ja suomenmestari Liikuntamyllystä, Alisa Vainio. Pakko oli lopettaa veto, kun ei-toivotusti kaksi kanssakilpailijaa vielä hengitti niskaan.

Alisa otti ylämäessä piikkipaikan. Tyydyin peesailemaan oksennuksen noustessa kurkkuun. Tiesin kuitenkin mailerina olevani joukon kovin kirimies. Ainakin tuorein jaloin. Pysyttelin ylämäkeen kaartavalle loppusuoralle asti peesissä ja ratkaisin rytminvaihdoksella kilpailun 200m ennen maalia.

Kova ja hyvä kilpailu. Maalissa toimitsijat kiusasivat, jotta tyttöjen peesissä sitä juostaan. Todellisuudessa kova kaksikko näyttäytyin tuulenhalkojan takaa ensimmäistä kertaa kilometri ennen maalia. Lopussa oli pakko näyttää kaapin paikka. Nuoremmat tytöt eivät saa sentään hyppiä silmille. Kellot olivat pysähtyneet aikaan 16.54 ja kellotin uuden PB:ni 4.8km matkalla. kilometrivauhdiksi asettui n. 3.30min/km. Noususummaa 5km reitillä kertyy likimain 50m.

Kuvassa sykekäyrää kilpailusta. Yli kahdensadan päästiin jälleen. Muuta kuvamateriaalia ei valitettavasti ole jakaa. Näissä karkeloissa keskitytään olennaiseen. Laitan tulokset vielä tähän viestiin, kunhan ne julkaistaan.


EDIT. Tässä vielä linkki tuloksiin

Tie menestykseen on viitoitettu

Kuinka menestyvät urheilijat tai laajemmin ihmiset yleensä syntyvät?
Resepti on yksinkertainen.

Juhani Tamminen antaa kymmenen ohjetta:

1. Asenne ratkaisee
2. Opi antamaan vastoinkäymisille poikittaista mailaa
3. Keskity oleelliseen; 95:50
4. Ole valmis uhrauksiin
5. Treenaa perusasioita jokapäivä
6. Uskalla asettaa itsellesi tavoitteita
7. Herätä luottamusta
8. Usko itseesi ja omaan tekemiseesi
9. Älä tyydy olemaan hyvä, vaan pyri olemaan erinomainen
10. Voittaja ei koskaan luovuta

Jokaista em. ominaisuutta tarvitaan matkalla paremmaksi ja tällöin vain taivas on rajana. Toisaalta kaikki kymmenen kohtaa nivoutuvat yhteen. Lähtökohtaisesti on asetettava konkreettinen tavoite. Tavoite voi olla pitkällä aikajänteellä saavutettava, mutta tällöin on asetettava myös välitavotteita, joiden saavuttaminen palkitsee ja ruokkii nälkää tiellä suureen tavoitteeseen.

Seuraavana tulee asenne. Ole valmis uhrauksiin, äläkä tyydy olemaan vain hyvä. Matkan varrella moni sanoo, ettei ole mitään järkeä jatkaa. Sanovat, ettet ole tarpeeksi hyvä. Tarpeeksi hyvä kenelle, sinua arvostelevalle vai itsellesi? Tilanteessa ei voi tehdä muuta kuin luottaa itseensä ja jatkaa aina seuraavaan päivään pitäen tavoitteen kirkkaasti mielessä.

Matkalla on tehtävä uhrauksia. Moni mielihyvää tuottava asia jää väliin. Jälkeenpäin miettiessä riski on pieni. Voit tulla paremmaksi. Vaaditaan kuitenkin päivittäistä harjoittelua. Urheilussa mieluiten kaksi kertaa päivässä. Muutaman kerran viikossa on kaikenlisäksi mentävä epämukavuusalueelle.

Ei elämä yleensäkään ole aina kivaa. Eikä sen pidäkään olla. Tärkeintä on kuitenkin olla parkumatta elämän kovuutta ja annettava tarpeen tullen poikittaista mailaa. Mark Cavendish sanoi haastattelussa harjoittelevansa aina vain kovempaa, koska ei voi sietää häviämistä mies-miestä vastaan kamppailussa, kun häneltä kysyttiin mikä häntä motivoi. Jokaisen on löydettävä oma motivaationsa.

Low risk, high reward

Paikallislehden tekstiviestipalstalla oli annettua palautetta häiritsevästä harjoittelusta. Suomalaiset vaativat urheilumenestystä, mutta harjoittelu kuitenkin häiritsee elämää. Kun intoa riittää on annettava mennä. Vain silloin voi tulla paremmaksi.

Viime vuonna tein reippaat 600h töitä. Töitä joista nautin, jopa kun ulkona oli kolme astetta lämmintä,  aurinko oli laskenut, satoi vettä vaakatasossa ja työhanskat olivat märät. Vain nauttimalla omasta tekemisestään, oli kyse sitten töistä tai urheilusta, voi päästä hyviin tuloksiin. Tällöin itseään ei enää tarvitse houkutella, tekeminen on itsestäänselvyys.

Lukion ja urheilemisen lisäksi välillä meinasi väsyttää. Syksyllä ennen kirjoituksia päivät venyivät koulu-, työpäivän ja lenkin yhteisvaikutuksesta 12-14h mittaisiksi. Kotona ehti vain syödä, nukkua ja huoltaa varusteet. Jälkeenpäin en kuitenkaan vaihtaisi päivääkään.

Viimeviikko oli ensimmäinen lomaviikko sitten kevään. En enää edes muista tarkkaan. Lomaviikko siinä suhteessa, että kävin vain sopimassa lisää töitä. Toivottavasti olen kuitenkin oikealla tiellä matkalla paremmaksi. Luotan siihen.