torstai 6. maaliskuuta 2014

Kaikki hyvä loppuu aikanaan!

Leiri on huomista aamutreeniä vaille ohi. Lähtö on lähellä. Höh. Oisi täällä pidempäänkin viihtynyt. No, kaikki hyvä loppuu aikanaan, ja en voi kieltää, etteikö olisi jo vähän Suomea ja suomalaisia ikävä. Kiva päästä syömään suomalaista ruokaa. Ja kouluruokaa on ollut ikävä.


Tänä aamuna sain tehtyä viimeisen kovan treenin. Vauhti ei siis edelleenkään päätä huimaa, mutta oli kuitenkin sen verran toivoa herättävää, että joudun melkein jo lupaamaan, että minut tullaan näkemään tänäkin vuonna maantiellä numerolapun seurassa. Tein treenin tavallisuudesta poiketen heti aamulla, mutta en huomannut juurikaan eroa illalla tehtyyn. Hyvä se on treenata eri aikoihin, ei ne kisatkaan ole aina samaan kellonaikaan.


Viime päivinä olen saanut epäillä gps:n toimivuutta toistuvasti. Millä muullakaan selitettävissä, että lenkkivauhdit ovat loppuleiristä kiihtyneet 30s-60s/km? Luulisi, että treeni alkaisi jo painaa jaloissa, mutta ne tuntuvat vaan joka päivä entistä kevyemmiltä, ja juoksu muutenkin helpolta! Kyllä en ymmärrä. Mutta toisaalta parempi näin. Kanarialla nyt taitaa muutenkin tapahtua ihmeitä, ainakin päätellen siitä, että yhtäkkiä pystyn juoksemaan kahteen viikkoon enemmän kuin koko edeltävään alkuvuoteen yhteensä, ja käytännössä täysin ongelmitta!

Miksiköhän kauppiaat luulivat toistuvasti siskoksiksi? :O


Enään on siis jäljellä leirin pahimmat ja parhaat hetket: pakkaaminen sekä ruokakaappien tyhjäksi syöminen.Aamulla lenkin ja aamupalan kautta lentokentälle ja sieltä Suomeen viettämään ansaittua kevyttä viikkoa, jonka jälkeen pääseekin ottamaan suunnan kohti maanteitä!


Frozen yogurttia piti käydä maistelemassa pariinkin otteeseen, myyjä oli kyllä sen verran mukava!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti