Kausi 2013-2014 myös toisesta näkövinkkelistä

Kallen esimerkkiä seuraten allekirjoittanutkin tiivistää nyt menneen kautensa yhteen tekstiin. Normaalisti Tilastopajan profiili kertoo melko kattavasti yleisurheilijan kauden kulusta. Minun kohdallani ei tällä kaudella kuitenkaan näin ollut. Profiilistani löytyy säälittävät kaksi merkintää kilpailuista. Lisäksi näistä merkinnöistä toisen perään on kirjattuna DNF.  Autioituneesta Tilastopajasta huolimatta kauteen mahtui jos jonkinmoista tapahtumaa.

Viime kausi päättyi epätoivoon ja kyyneliin Petroskoin aluemaaotteluun. Vointi oli niin huono, että oli suunnattava vastentahtoisesti lääkärin pakeille. Empimättä sain ylikunnon diagnoosin sekä kylkiäisenä kahden kuukauden täydellisen liikuntakiellon, jonka jälkeen saisin käydä kokeilemassa juoksua. Mikäli kokeilu sujuisi hyvin, olisi siitäkin huolimatta levättävä vähintään pari viikkoa.

Aloitin liikkumattomuuteni hämmentyneenä. Yleensä en voi sietää lepäämistä, mutta nyt tiesin sen ainoaksi ratkaisuksi. Olin oikeastaan tosi tyytyväinen lääkärin määräykseen, itse en tarpeesta huolimatta ehkä olisi osannut levätä. Alkuun tilanne oli hankala. Laskin päiviä pakkolevon päättymiseen. Oli vaikeaa totutella uuteen elämään. Ennen kaikki oli pyörinyt kaksi kertaa päivässä tehtyjen treenien ympärillä. Yhtäkkiä treenit ja sitä myöten koko elämänrytmi katosivat.

Ajan kanssa uuteen elämään tottui, ja siitä alkoi jopa pitämään. Kyllä elämä ilman urheiluakin voi olla ihan kivaa. Silti kaipasin treenejä ja kisoja jatkuvasti. Pari kuukautta kului kaikesta huolimatta hämmästyttävän nopeasti ja pian pääsin vetämään lenkkarit jalkaan testilenkkiä varten. Juoksu tuntui huonolta ja pahalta, mutta pistin sen tauon piikkiin. Totuus oli todennäköisesti kuitenkin se, että olin edelleen yli.

Pikkuhiljaa aloin treenata. Ei tuntunut hyvälle, vaikka niin itselleni uskottelin. Uskottelin myös, että minulla on vielä mahdollisuudet startata SM-halleissa. Unelma halleista oli varmasti yksi sudenkuoppa, jonka vuoksi koitin päästä nopeasti kuntoon kaikin keinoin. Kunto ei kuitenkaan lähtenyt kohoamaan, ja aikanaan jouduin hautaamaan hallihaaveet. Käänsin katseeni kohti helmikuun puoliväliin tammikuun alusta siirrettyyn etelänleiriin.

Gran Canarian leiri oli tuhoon tuomittu ja sulaa hulluutta. Jälkeenpäin ajateltuna leirille lähtö oli yksi tyhmimmistä ratkaisuista pitkään aikaan. Olin edelleen toipumasta ylikunnosta ja parhaiten olisin päässyt eteenpäin maltillisilla harjoituksilla ihan kotisuomessa. Silti lähdin, ja mikä pahinta, treenasin aivan kuin edellisvuotisilla leireillä. Kahteen viikkoon kertyi aivan liikaa niin kilometrejä kuin tehojakin. Osa treeneistä tuntui melkein hyvältä, mutta varsinkin loppuleiristä kykenin jälleen tunnistamaan ylikunnon merkkejä. Suljin niiltä silmäni.

Etelästä palattua homma oli jälleen sekaisin. Ei vaan jaksanut mitään. Leiri oli väsyttänyt minut täysin. Tilanne olisi varmaan ollut vielä korjattavissa riittävällä levolla, mutta en levännyt. En ehtinyt lepäämään, katse oli jo tiukasti suunnattuna SM-maanteille.

Kevään edetessä jaksaminen oli vaihtelevaa. Välillä meni oikeasti hyvin, välillä ei yksinkertaisesti ollenkaan. Maantiekausi teki tulojaan. Juoksin kauden ensimmäisen starttini pm-maanteillä. Jäin viimevuotisesta ajastani 1,5min 4,3km matkalla. Selitin heikkouttani edelleen pelkällä tauolla, vaikka jossain määrin tiesin asioiden olevan pahasti pielessä. Kausi jatkui SM:iin.

SM-maantiet olivat jotain aivan käsittämätöntä ja kamalaa. Verkka kulki vielä hyvin, mutta kisassa en kyennyt 4min/km vauhtiin edes ensimmäisellä kilometrillä. Reiluun kuuteen kilometriin asti räpiköin kunnes otin numerolapun pois. Ensimmäinen keskeytys SM:ssä, ja vielä lempilajissani. Syntyi päätös pakkolevosta, jälleen kerran.

Kun loppukevät kului lepäillessä, kuntoillessa ja lääkäristä toiseen ravatessa, alkoi näyttää todennäköiseltä, että kesänkin kisat on taputeltu. Silti elättelin toivoa Kuopion Kalevan kisoista. Toiveesta huolimatta alkukesä meni erittäin ei-urheilullisissa merkeissä muun muassa reissatessa, ja hyvä niin.

Vähitellen taas aloittelin treenaamista, ja heinäkuun alussa tuntuikin jo oikein valoisalta. Sitten sain kokea jälleen takaiskun. Hyvässä nosteessa ollut treenaaminen piti pistää jäihin pariksi viikoksi mystisen kuumetaudin takia. Jouduin vasten tahtoani myöntämään Kalevan kisojen jäävän väliin tältä kesältä.

Se, etten kyennyt tänä kesänä kisaamaan, ei ollut syy jättää kisoja väliin. Seuran kisoissa olin ahkerasti mukana toimitsijana. Kesän tärkeimmistä kisoista, SM-maastoista, Karnevaaleita, Joensuun eliiteistä sekä Kalevan kisoista minut pystyi bongaamaan innokkaana katsojana.

Nyt kun olen kivisen tieni tähän päivään asti kulkenut, voin todeta asioiden olevan aika hyvin. Ylikunto on aika varmasti taaksejäänyttä, treenit kulkevat päivä päivältä paremmin eikä ole urheilullisesti kiire mihinkään. Tässä on jälleen pitkä vuosi aikaa rakentaa kuntoa kohti ensi kesän tärkeimpiä koitoksia. Se vuosi on vain osattava käyttää viisaasti, eikä tuhota kaikkea ainakaan liialliseen höntyilyyn. Syvässä montussa myönnän käyneeni, mutta nyt olen sieltä niin ylös päässyt kapuamaan, että yllän jo kurkistamaan reunan yli kohti ensi kautta.

Olkoot kulunut huono kausi ohi. Tästä alkaa uusi, parempi kausi!

Pakko on tämä vielä tähän loppuun mainita. SM-arvon saaneet koitokset eivät kuluneella kaudella Blogin osalta menneet halutulla tavalla. Kun lasketaan SM-hallit, -maantiet ja –maastot, Kalevan kisat sekä nuorten SM:t, olisi Blogin kahdella jäsenellä ollut mahdollisuudet ottaa osaa yhteensä kymmeneen kisaan. Kuinka kävi? Kuinka monesta kisasta tuli edes tulos? Vastaus on karu, kaksi. Nämä onnistuneet suoritukset ovat molemmat Kallen aikaansaannoksia, halleista sekä maastoista. Muut kisat ovat menneet puhtaasti telakalla lukuun ottamatta maanteitä, jotka päättyivät molempien osalta keskeytykseen samaan aikaan toisistaan tietämättä.

Raportti kaudesta 2013-2014

Viimeiset kaksi viikkoa epätietoisuus on painanut mieltä. Tulevana viikonloppuna kilpaillaan M/N 19v Suomenmestaruuskilpailut Huittisissa. Pyhänä nälkäiset juoksijat vapautetaan kahdelle ratakierrokselle. Valmistautumisen kannalta tänään keskiviikkona neljä päivää ennen kilpailua olisi tehtävä viimeinen valmistautumisharjoitus. En ole kuitenkaan juoksemassa. Kirjoitan raportin kuluneesta kaudesta.

Muutama päivä ennen Joensuun Eliittikisoja jalkateräni kipeytyi. Päätin kuitenkin juosta. Jokaisen pienen kolotuksen jälkeen lepäämällä ei saisi koskaan juosta. Kipu yltyi kilpailun jälkeen, mutta kuitenkin rauhoittui. Viikko takaperin torstaina juoksin rataharjoituksen, josta jalkaterä ei selvästikään pitänyt. Nyt suhtauduin asiaan vakavasti ja vielä kentältä soitin fysioterapeutille.

Pääsin heti perjantai aamuna vastaanotolle. Fysioterapeutti kirjoitti ylös: "Metatarsaaliluun rasitustila (ehkä esivaihe lievästä murtumasta)" Kiitän Imatran Fysioteekkia asiallisesta palvelusta ja annan toimitus suosittelee -maininnan.

Kausi 2013-2014 alkoi Lappeenrannan talvijuoksusta. Olin heti syksyllä paremmassa kunnossa, kuin ennen kilpailukautta keväällä. Vuosisuunnitelman mukaan etenin kohti vuodenvaihdetta. Lokakuulle kertyi hyvin harjoituskilometrejä. Hyvä perusharjoittelu jatkui marraskuussa. Joulukuun puolenvälin jälkeen vauhti- ja maksimikestävyysharjoituksien merkitys kasvoi.

Vuodenvaihteessa tein yhden talven merkittävimmistä harjoitusviikoista. viiteen päivään 95km juoksua sisältäen kaksi vk-lenkkiä ja 5x1000m - harjoituksen. Kovimman harjoitusviikon jälkeen keventelin ja valmistauduin lyhyeen hallikauteen. En kuitenkaan unohtanut harjoittelua kokonaan, vaikka kilpailinkin tiiviisti kolmena peräkkäisenä viikonloppuna.

SM-Halleissa juoksin lauantaina 400m 54.02. Talvella paras nopeus oli odotetusti piilossa. Pyhänä roikuin mitalinsyrjässä, kunnes Liikuntamyllyn lyhyellä loppusuoralla hitsasi pahasti, 2.01,75. Talvella olin hiihtänyt n. 300km edestä ja viheltänyt 54 jääkiekko-ottelua. Reippaasti siis muutakin liikuntaa juoksemisen lisäksi.

Maaliskuu oli paras juoksumäärällä mitattuna, kilometrejä kertyi 380 yksikköä. Tärkein yksittäinen harjoitus oli jo 5x1000m. Vauhti parani jokaisella kerralla, ja kuun lopussa juoksin tonnit väliin 3.17-3.07.

Huhtikuussa tapahtui jotain käsittämätöntä. Kolmen päivän tavallisen flunssan jälkeen aloitin kevyesti. SM-maanteistä tuli kuitenkin täydellinen waterloo, vaikka kolmessa viikossa olisi pitänyt toipua täysin. Keskeytin ensimmäistä kertaa ikinä, kun tytöt aloivat tulla ohi 6km kohdalla ja oksensin tietä reunustaneeseen ojaan, DNF.

Valoa oli kuitenkin jo tunnelinpäässä. Pm-maastoissa 4km 3.40min/km ja äitienpäivänä SM-Maastoissa Lempäälässä 6km 3.50min/km. Huonona maastojuoksijana vauhti oli rohkaisevaa ja vaikka olin kilpailun 42. sain Lempäälän asiantuntevalta yleisöltä mahtavaa kannustusta.

Avasin ulkoratakauden Parikkalassa 21.5. Olin valmentajan kanssa todennut, että jos Jämsässä halutaan juosta huippuaika on minun aloitettava toukokuun puolessa välissä. Ensimmäiset kilpailut ovat aina olleet vaikeita. Tonneilla vauhti oli hidasta (2.47 ja 2.49) mutta kilpailuiden viimeiset kierrokset olivat jo hyviä.

Alkukesästä jokainen kasin kilpailu vei kuntoa eteenpäin. Jyväskylän TV-kisoissa jaksoin 600m, mutten vielä maaliin asti. Tuli kestävyysjuoksijan pyhiinvaelluksen aika. Alkukauden panostus oli suunnattu Jämsään, ja ennen Karnevaaleja olin parantanut sekunnin ratakierroksen ennätystä. Jämsässä jaksoin, eikä maaliviivan tarvinnut pelastaa väsynyttä urheilijaa. Ennätykseni 1.58,37 syntyi tuuletin maalissa.

SM-viestien jälkeen pidin treenitauvon ja pääsin mukaan Joensuuhun. Ennätys ei enää parantunut, mutta onnistunut kausi loppui. Huittinen jää harmittavasti väliin. Molempien matkojen ennätykset kuitenkin paranivat selvästi ja muutenkin eteenpäin on menty loikka edellissyksystä. Kokonaisharjoituskertymät jäävät julkaisematta. Talvella paljon ja kesällä vähemmän. Ensi talvena enemmän.

Kalle kuittaa ja siirtää katseet tulevaan

Muistojen Imatranajot

Ensimmäisistä Imatranajoista on kulunut tasan 50 vuotta. Oli siis moottoriurheilujuhlan aika ja toimitus oli tietenkin paikalla seuraamassa. Kuljettajat ja pyörät ympäri maailmaa kokoontuivat muistelemaan menneitä kilpailuja Imatran legendaariselle katuradalle näytösajoon. Adrenaliinin virratessa kuljettajat antoivat moottorille happea täydellä antaumuksella!

Imatran katukuvaan on pystytetty kylttejä ajojen tärkeimmille paikoilla. Kuvat ja tietoiskut siirtävät ja säilyttävät perinnettä. Historiaa ei ole unohdettu, vaan sitä korostetaan. Pienellä vaivalla on luotu suurta iloa.

Imatran TT-rata onkin ainutlaatuinen. Pitkillä suorilla moottoripyörillä saavutetaan hurjat huippunopeudet. Suorat eivät kuitenkaan ole suoria, eivätkä tasaisia. Aina käännytään hieman tai ylitetään mäennyppylä. Kuljettajien rohkeus joutuu todelliselle koetukselle. Viimeisestä S-mutkasta kiihdytetään vielä pääsuoralle kuolemaa uhaten lehmusrivistön reunustaessa tietä!

Numeroilla 1 Giacomo Agostini ja Jim Redman kiihdyttivät maailmanmestareiden lähdössä vierekkäin täydellä kaasulla Kesoilin kurvista. MV Agustan nelitahdin ääni on suorastaan huumaava, varsinkin kun Imatran kiistaton valtias työntää ranne vääränä menemään.

TT-tunnelmaan kuuluu tietenkin kannustus ja arvostus itse sankareita kohtaan. Agostini palkitsi taidonnäytteen nimikirjoituksellaan ja hämmästeli taidokkuutta. Täydessä vauhdissakin värit erottuvat. 

Ylämäkeen kohoavalla "uudella" takasuoralla ajettiin kovaa säälimättä, eivätkä kaikki historiaa havisevat pyörät kestäneet viikonlopun rasituksia. Marco Lucchinellin Suzuki RGB500 hyytyi radanvarteen. Mies oli kuitenkin yhtä hymyä. Pyörä nopeasti varikolle ja Lucchinelli pääsi radalle vielä Grande Finale lähtöön.

Moottoripyöräilyn MM-sarjassa ollaan aina menty kehityksen kärjessä. Uusi tekniikka kohtasi vanhan Piero Pierin ajaessa Troy Baylissin vanhaa Ducatin tehdastallin MotoGP pyörää. Maa tärisi MotoGP- pyörän kiihdyttäessä ja pakoputkisto syöksi tulta jarrutuksessa pienemmälle vaihdettaessa.

Tunnelmaa ei voi edes elävällä kuvalla selittää - jokaisen on koettava itse. Missään muualla kuin Imatralla ei ole mahdollista päästä yhtä lähelle ja autenttiseen kokemukseen.

IMK-Allstars lähdössä Niki Tuuli kiihdytti keula pystyssä. Lehtihaastattelussa nuori mies hehkutti tapahtumaa, vaikka johtoauton liian rauhallinen vauhti ei ollutkaan Nikin mieleen. Juha Kalliolta kysyttiin kuinka kovaa ajoit. Juha vastasi: "En tiedä yhtään, mutta kutosvaihteella rajoitin paukkui!" Mentiin siis täysillä yli 250km/h. Juha Kilpaili kesäkuussa Mansaaren TT-ajoissa Supersport-luokassa yltäen yli 180km/h keskinopeuteen maailman vaarallisimmalla kilparadalla.

Kokonaisuudessaan tapahtuma oli erittäin hieno. Vanhan muistelu herkisti etenkin pidettäessä hiljaisia hetkiä ja muistellessa Jarno Saarista. Muistojen Imatranajot eivät kuitenkaan jäänyt liikaa muisteluun, vaan innostuttiin moottoripyöristä toden teolla uudella tavalla.

Imatralla on nyt tarmokas yritys palauttaa TT-rata aitoon kilpakäyttöön. Odotan innolla! Seuraavaksi kuitenkin Virtasalmen Motoparkkiin, jonne onnistuin saada vapaaliput. Kiitos kaikille!

Treenausta, ongelmien kanssa ja ilman

Viimeisestä kirjoituksestani on jo aika kauan, mutta se ei tarkoita, etteikö tässä olisi ehtinyt tapahtua. Kuluva viikko on urheilullisesti ollut edeltävistä poikkeava. Tähän mennessä siihen on mahtunut  kaksi oikeaa harjoitusta, ratatreeni sekä vähän VK:ta.

Viikko alkoi maanantaisella ratatreenillä. Juoksin yhden lempiharjoituksistani, pyramidin, mustien ukkospilvien ympäröidessä Ahmon urheilukenttää. Myrsky ei kuitenkaan sattunut päälle, ja sain treenin päätökseen ehkä jopa toivottua paremmin. Johtuen osaltaan edeltävien päivien pyöräilystä, osaltaan vähästä juoksusta, nopeus oli aivan hukassa, jalat eivät vaan liikkuneet. Uskon, että äkkiä ne alkavat liikkua, kun saa vaan vähän enemmän piikkarijuoksua alle.

Tämänpäiväinen VK ei sitten sujunutkaan ihan yhtä onnellisesti. Ensinnäkin oli virhe vetää vetokengät jalkaan vilkaisten samalla lämpömittaria todeten lukeminen olevan 40,5 astetta.  Juoksu tuntui kyllä ihan hyvältä, eikä lämpöväsymys- ja löysyys häirinnyt menoa juurikaan.

Treeni oli tarkoitus juosta kahdessa pätkässä. Ensimmäisessä vedossa tonnin väliaika oli 40s tavoiteltua kovempi. Jätin leikin kesken sen vedon osalta ja hölkkäsin seuraavalle lähtöpaikalle. Maltoin lähteä kevyemmin liikkeelle ja sain koko matkan juostua suunnitelman mukaan. Aika oli aivan liian kova alkuperäiseen tavoitteeseen verrattuna. Toisaalta joudun olemaan taas pettynyt itseeni liiallisen höntyilyn takia, toisaalta en voi olla olematta tyytyväinen pystyttyäni juoksemaan oletustani kovempaa.

Tämä oli kesän ensimmäinen VK-treeni ja oli kyllä hauskaa. Ihanan kamalaa. Tuntui oikealla tavalla pahalta, toisin kuin ylikunnossa ollessa. Oli ihanaa pistää makuulleen heti kellon pysäyttämisen jälkeen. Lenkistä jäi tosi hyvä fiilis ja tosi toiveikas olo, eteenpäin on menty.

Homma alkoi kuitenkin käydä mielenkiintoiseksi tunti treenin päättymisen jälkeen. Ensiksi alkoi vilkkua oikeassa silmässä, sitten vasemmassa. En saanut mistään selvää, lukeminen ei enää onnistunut. Vähän säikähdin, mutta ajattelin menevän äkkiä ohi. Varmuuden vuoksi join, söin suolaa ja koitin levätä.

Ei auttanut. Kävi huippaamaan. Lisää mehua, suolaa, hunajaa ja buranaa. Takaisin peiton alle. Näkö alkoi palailla, mutta samaan aikaan lähti tunto oikeasta kädestä sekä huulista. Onneksi olen kokenut samankaltaisen tilanteen jo pari kertaa aiemmin, muuten olisi säikäyttänyt tosi pahasti. Aina on pelottavaa kun elimistö käy temppuilemaan.

Ennen tämmöinen on iskenyt kovan kisan jälkeen rankoissa olosuhteissa. Nyt oli vähän sitten vissiin liian rajut olosuhteet kovalle treenille, elimistö reagoi saman tien. Tästäkin kuitenkin selvittiin. Kului pari tuntia sekä liki neljä litraa mehua ja palasin elävien kirjoihin. Loppu hyvin, kaikki hyvin.

Tästä viisastuneena helteellä suoritan treenit tästä lähtien joko aikaisin aamulla tai iltamyöhään. Tänään iltatreeni ei vaan käynyt laatuun. Suunnitelmissa minulla, niin kuin monella muullakin, on liimautua tiukasti ruudun ääreen Kalevalaisissa merkeissä.

Alun perin minun ei todellakaan pitänyt Kuopion Kalevan kisoja seurata olohuoneen sohvalta. Minun piti olla viivalla, se on ollut tavoitteena ja unelmana 14-vuotiaasta asti. Nyt kävi kuitenkin näin, eikä sille voi enää mitään, turha murehtia.  Kisoista en kuitenkaan aio jäädä kokonaan paitsi. Äsken ilmoittauduin sunnuntaiksi talkoolaiseksi, en malta odottaa!

Niin, ja siis vaikka nämä, ja kaikki muutkin tämänkesäiset kisat, väliin jäivätkin, se ei tarkoita että olisin lopettanut enkä olisi palaamassa enää viivalle. Tämmöisiä huhuja olen viimeaikoina kuullut. Kaikista epäilyistä, painostuksista ja kyseenalaistuksista huolimatta aion todellakin palata kilpajuoksun pariin heti kun se tuntuu järkevältä ja olen siihen valmis. En yhtään aiemmin, en yhtään myöhemmin. Minua hämmentää, miksi urheilijoiden ei anneta tehdä omia, hyvältä tuntuvia ratkaisuja, vaan täysin tilanteeseen ulkopuoliset henkilöt kokevat oikeudekseen päteä mitä pitää ja mitä ei pidä tehdä.

Sen verran olen tässä nyt oppinut, että epäasiallisilta kommenteilta on vaan suljettava korvat. Niillä ei ole mitään merkitystä, tulee vaan paha mieli. Minua ei kiinnosta, mitä ihmiset minun tämänhetkisestä tilanteesta kuvittelevat. Minä juoksen itselleni, en kenellekään muulle. Silti tosin odotan jo malttamattomana, että pääsen vielä joskus näyttämään kaikille epäilijöille ja kyseenalaistajille heidän olleen aivan väärässä!

Kuvien kautta

Urheilullisista edesottamuksista ei Eliittikisaraportin jälkeen ole ollut merkittävää kerrottavaa. Viikko takaperin kävin muistelemassa legendaarista Haapasaaren tunnelmaa seuran perinteikkään kesäleirin ohjaajana. Yhtä hauskaa oli kuin aina ennenkin. Leiriläisillä varmasti vielä hauskempaa, ainakin leirin edetessä!

Mikään muu urheilutapahtuma ei yllä vastaavaan - Leiristä liikkuu yhä hurjempia tarinoita aina vuoden ympäri. Viikon aikana oppii lähes kaiken elämässä tarvittavan, ainakin kun takana on riittävän monta leiriviikkoa. Päiväohjelmaan kuuluu mm. jalka- ja lentopalloa, viestejä, tietokilpailuja, vihjesuunnistus, kädentaitojen harjoittamista, saunan lämmitys ja leiriolympialaiset ratkaisevat onki-, räiskäleenpaisto- ja saarenympärisoutukilpailu.

Virallisen ohjelman lisäksi keksitään vielä omaa ohjelmaa. Huolestuneet vanhemmat raportoivat lasten heränneen vasta lauantaiaamuna 15h unien jälkeen. Nykyajan trendin vastaisesti kukaan ei edes muista puhelimen olemassaoloa, ei muuten kun tulee aika soittaa tarvitsevansa lisää karkkia. Viimeiset täysin omakohtaisesta kokemuksesta ja tarinoita riittää edelleen kerrottavaksi.

Haapasaaren jalkapallokenttä

Nuotio tulille ja makkaraa tikun nokkaan!

My Heart Will Go On on aina ollut discon "viimeinen hidas"

Pohjois-Karjalan ja Savon reissusta on kotiuduttu. Täytyy taas antaa kehuja Raxin lounaalle. Nälkäinen kestävyysurheilija aloittaa tietysti alkukeitolla, siirtyy kukkurallisen salaattilautasen kimppuun ja mikäli ei ole vieläkään täynnä jatkaa itse lämpimien ruokien pariin.

Heti kotia päästyäni aloin suunnitella Huittisten SM-kilpailureissua. Majoitus on nyt varattu Tampereelta ja mies ilmoittautunut tulikuumaan kahden ratakierroksen kilpailuun!

Tänään jouduimme antamaa olosuhteille periksi ensimmäistä kertaa ikinä. Kentän päällä salamoi, satoi aivan kaatamalla ja tuuli parhaimmillaan yli 10 m/s. Jatkoimme pilkkopimeään halliin ja saimme treenit tehtyä. Näyttää siltä, että seuraavalla kerralla pitäisi olla jo paremmin kirjoitettavaa.

Joensuun Eliittikisat

Eilen torstaina kisattiin Joensuussa kauden toiseksi viimeinen Eliittikisasarjan osakilpailu. Blogin porukka saapui kisakaupunkiin hyvissä ajoin, Kalle Imatralta ja Satu suoraan Tallinnasta.

Kisat olivat ehdottomasti yhdet kauden parhaista. Tulostaso nousi korkeaksi, ja moni urheilija piti Zurichin EM-rajaa pilkkanaan. Uusiksi kotimaisiksi rajanylittäjiksi saatiin kovatasoisesta naisten aitajuoksusta Eliisa Leinonen, keihäsvalinnat yli 84m heitollaan sotkenut Lassi Etelätalo sekä estejuoksun puolelta kokeneet juoksijamme Jukka Keskisalo ja Johanna Lehtinen.

Olennainen syy kovaan tulostasoon löytyi oitis säätä tarkkailemalla. Lämpöä riitti, muttei missään nimessä urheilijoita häiritsevästi. Alkuillan pikajuoksut kisattiin takasuoralla noin 1m/s myötätuulen puhallellessa. Illan vanhetessa ja rataa kiertävien juoksujen alkaessa tuuli kuitenkin tapansa mukaan tyyntyi. Olosuhteet lähentelivät täydellisyyttä.

Hyvää säätä voi varmasti osittain kiittää runsaasta katsojajoukosta. Yleisöä riitti levittäytymään ympäri stadionia, ja loppuillan kuulutus kertoikin katsojia olleen 4400. Joensuulaisyleisö oli hyvin kisoissa mukana, ja varsinkin paikalliset urheilijat saivat nauttia railakkaasta kannustuksesta.

Blogi oli hyvin edustettuna tällä kertaa vähän suuremmissa kilpailuissa Kallen debytoidessa Eliittikisoissa ja Satun marssiessa huoltajana sisään. Kallen nimi löytyi lähtölistasta hänen paraatimatkaltaan kasilta, kuitenkin vielä B-erästä.

Kellon tullessa puoli kahdeksan, kasin kisaajat kyyristyivät lähtövalmiiksi edessään kaksi tuskaista kierrosta. Kovaa lähdettiin heti paukusta Willyn hoidellessa illan ensimmäistä jäniksenpestiään. Ensimmäinen kierros kierrettiin nätissä jonossa, kärjen kellottaessa väliajaksi 55,85s. Kello soitti Kallen viimeiselle kierrokselle ajassa 56,5s.

Letka kesti kasassa aina kuudensadan metrin kohdalle asti. Kalle kellotti väliajan 1.26, joka on samalla hänen ennätyksensä. Mahdollisuudet pankin räjäyttämiseen olivat olemassa, mutta pian eroja alkoi syntyä, vaikka juoksu näytti edelleen asialliselta ja kasassapysyvältä. Kalle itse pohti kilpailun jälkeen, että olisi vaatinut vielä yhden kilpailun alle, jotta huippujuoksu olisi kantanut aivan maaliviivalle asti. Kellot pysähtyivät kärjen, Samu Mikkosen, osalta aikaan 1.54,17. Perässä tuli hienosti Blogin haastattelema mailerilupaus, Jiri Karjalainen ajallaan 1.54,95.

Kalle saapui maaliin kellon näyttäessä 1.58,48. Aika jää ennätyksestä ainoastaan kymmenyksen. Hyvä Eliittikisadebyytti. Juoksija oli suoritukseensa tyytyväinen. "Raastokalle" makasi katukivetyksellä juoksunsa jälkeen puolitajuttomana kipeä jalka vahvasti teipattuna. Tällaista on kestävyysurheilun todellisuus. Eliittikisoissa makkara maksoi 1.5e, mutta Kalle ei kilpailun jälkeen kyennyt heti syömään.

Yksi illan monista huipennuksista oli miesten 3000m esteet, joissa Joensuun oma Euroopanmestari Jukka Keskisalo lähti jahtaamaan EM-rajaa määrätietoinen hullunkiilto silmissään. Ensimmäisten väliaikojen jälkeen asiantunteva urheiluyleisö kannusti Jukkaa seisaaltaan. Viimeistään 2000m kohdalla tuttu kenttäkuuluttajakin villiintyi. "Jukka pistää vinkkarin päälle, yleisö reagoikaa aina, kun Jukka ohittaa juoksijan!" 

Koko stadion oli hurmoksessa kilpailun ajan ja osoitti suosiotaan pitkänlinjan kestävyysjuoksijalle Jukka Keskisalolle. Viimeisellä kilometrillä mestari paljasti kuntonsa poimien juoksijoita yksi kerralleen. Kenttäkuuluttaja huusi suoraa huutoa: "Jukka juoksee EM-rajan, Jukka voittaa tämän kilpailun!" Ilta ei ollu kuitenkaan vielä ohi...

Matka Joensuun stadionilta jatkui Siilinjärvelle. Seuraavana päivänä palauteltiin pyöritellen maantiepyörien kampia, ja ketju hyväili aina vaan suurempaa välitystä. Pyöräilyryhmä nautiskeli auringonpaisteesta. Kilpailulta ei taaskaan voitu välttyä, ja viimeisiin mäkiin iskettiin vuorotellen.

Kuvista näkee, että hauskaa oli, ja lenkin jälkeen ilta jatkui grillauksena Kallen toimiessa grillimestarina.

Pyöräilyryhmä saapui Kuopioon.

... ja vahvistui vielä yhdellä pyörilijällä, josta tullaa kuulemaan myös Blogissa.

Mölkkymestaruuskilpailut, eli mm-kilpailut.

Kalle voitti.

Grillimestari-Kalle.- makkaraa ja herkkusieniä.

Blogi syntyy hyvän DJ:n soittaessa.

Raportoivat Satu ja Kalle Siilinjärven yöstä.

Haastattelu - Ihana kävelijä Taika Nummi

1) Hei Taika, odotettu haastatteluvuorosi koittaa. Tiedämme sinut hyvänä tarinankertoja, joten aloitamme vapaamuotoisilla kuulumisilla.

Hellurei Satu ja Kalle! Morjesta kaikki te urheilijat! Toivottavasti kesäsi on sujunut leppoisasti, hyvin tuloksin ja auringon paisteesta nauttien. Itse istuskelen tällä hetkellä aamiaispöydän äärellä Sveitsissä. Tietokone laiskottelee mukavasti uunituoreen briejuusto patongin, hedelmäsalaatin ja hunajalla maustetun minttuteen vieressä. Auringon säteet heijastuvat näytöstä kasvoilleni ja häikäisevät ehkä hieman. Kello on vasta puoli kuusi täällä, puoli seitsemän siellä, enkä näe parvekkeella toista aamiaistelijaa. Muut nukkuvat vielä, ainakin niin kuvittelisin. En ole kuitenkaan aivan yksin, sillä minulla on ystävänäni haastattelu. Se kuinka oikein haastatelluksi tulin on minullekin hieman arvoitus, mutta kivaa on päästä kirjoittelemaan blogiin. Haluan jo näin aluksi kiittää Kallea ja Satua, sillä luettuani kysymykset läpi, hymy nousi huulilleni, eikä ole sieltä vieläkään kadonnut. Ihan huippu kysymyksiä! Mutta mitäs muuta oikein voi odottaakaan noin huippu tyypeiltä . Haluan myös pyytää yli-innostuneisuuttani anteeksi. Koitan pitää vastaukset niin lyhyinä, kuin vain mahdollista, ettei teidän tarvitse tylsistyä. (Noh, ei kauhean hyvin ole lähtenyt käyntiin, tuo minimaalisuuden tavoittelu. ) 

Suurin osa teistä ei varmaankaan tunne minua, joten selitän vielä lyhyesti kuka olen. Haastattelua on sitten helpompi seurata, jos edes vähän tietää kenestä on kyse. Ehkä olet nähnyt minut radalla: Olen se tyttö, jolla on hullunkuriset hiukset, jotka ei pysy mitenkään muuten kasassa, ellei ne sido nutturaan, sekä naamalla erittäin suuri hymy, joka paljastaa sekä ylä- että alahampaat. Olen siis Taika. Olen kuusitoistavuotias tyttö ja kuulun Espoolaisten klaaniin, seurana Espoon Tapiot. Olen aamuvirkku. Olen lukutoukka. Olen sosiaalinen introvertti. Kestävyysurheilija. Unelmoija. Lukiolainen. Hullun hupsu. Mutta, eniten olen kuitenkin minä, eli Taika Emilia Nummi. Enkä oikein tiedä mitä muutakaan voisin kertoa vastaamatta valmiiksi jo haastattelu kysymyksiin, eli ehkä on parasta aloittaa. Hauskoja lukuhetkiä.

2) Olet varsinainen monitoimityttö ja ikiliikkuja. Paljasta, mitä kaikkea urheilullista, tai ihan mitä tahansa muuta harrastat tai olet harrastanut.

Tuota. Lista on aika pitkä, sillä olen kokeillut vaikka mitä: baletista jalkapalloon ja jalkapallosta lasketteluun, laskettelusta kuvataiteeseen ja kuvataiteesta purjehdukseen. Nämä ”kokeilut” kestivät aina ehkä vuoden taikka kaksi, mutta kokeilu on eri asia kuin harrastus ja harrastus on eri asia kuin elämäntyyli. Tällä hetkellä en koe ”harrastavani” mitään. Harrastukset ovat miltei muuttuneet automaattisiksi toimenpiteiksi, kuten hengittäminen, syöminen ja nukkuminen. Joten, vaikka lista saattaa tuntua pitkältä, niin ei se oikeastaan ole. Juuri nyt urheilulajeihini kuuluvat kestävyysjuoksu, triathlon, kilpakävely, hiihto ja silloin tällöin melonta, vaikka se onkin tänä kesänä jäänyt vähiin. 

Musiikki puolella käyn laulutunneilla, kuorossa, teatterissa ja minulla on myös bändi. Musiikin ja urheilun yhdistelmä on ollut minun pelastukseni, sillä vaikka minua välillä ärsyttääkin etten ehdi panostamaan kumpaankaan niin paljon kuin ehkä haluaisin, niin molemmat jarruttavat, mutta myös inspiroivat kehittymään. Uskon myös, että musiikki on pelastanut minut jo monelta rasitusvammalta, sillä en ole ehtinyt treenaamaan niin paljon, että ylikuormitusta olisi ehtinyt kertyä. Totta se kuitenkin on, ettei minua paljon kotona taikka kavereitten luona näy, mutta minusta tuntuu, etten ole ainoa urheilija, jolla tuollainen ongelma on. Ja ajatelkaa nyt positiivisesti: Jos kotona ei koskaan ehdi olemaan, paitsi nukkuessa ja syödessä, niin ei myöskään ehdi siivomaan.

3) Pienestä asti juoksu ja kävely ovat ainakin tulosten perusteella kulkeneet rinnakkain. SM-viesteissä sinua jännitti lähteä juoksemaa, ja selitit olevasi kävelijä. Kuinka hyvin juoksu ja kävely tukevat toisiaan?

Juoksu ja kävely: haluaisin sanoa, että tuo yhdistelmä on ”match made in heaven”. Sitä se ei valitettavasti kuitenkaan ole, vaikka kuinka mieli tekisi niin sanoa. Ne, jotka ovat nähneet minut juoksevan, ymmärtävät varmaankin mistä on kyse, sillä kun Taika juoksee polvi ei nouse, eikä askel rullaa. Toisaalta tuo tyyli on osa minua ja sen takia en pidä itteäni juoksijana taikka kävelijänäkään. Kestävyys urheilija on sopivampi termi. En olisi hyvä kävelemään ilman juoksua, en juoksemaan ilman pyöräilyä, en pyöräilemään ilman hiihtoa, en hiihtämään ilman uintia. Kaikki tukee kaikkea. Vähän niin kuin hedelmäsalaatti, jota juuri nyt suuhuni tungen. Sitä enemmän eri hedelmiä, sitä makoisampi salaatti. Niin kauan kuin osaa yhdistellä oikeita makuja yhteen. Osaanko minä yhdistellä? Se on taas aivan toinen kysymys.

4) Entä miksi kaikista urheilulajeista juuri kävely on laji johon ihastuit?

Hieman kömpelönä ja hupsuna lapsena kävelyyn oli helppo ihastua. Oudon näköinen laji kiehtoi ja on pakko myöntää, että aluksi matkin kävelyä vain sen hullunkurisuuden vuoksi. Vähitellen minunkin polvet ojentuivat, eikä koukkupolvi merkkejä tullut enää niin moneen otteeseen, vaikka lajiin koukkuun jäinkin. En ole kuitenkaan kauhean lojaali ihastukselleni, sillä sydämeni sykkii monelle lajille. Ei ihmiseltä voi vaatia liikaa sitoutumista.

5) Toimitus arvostaa iloisuuttasi ja rehellisyyttäsi. Oletko saanut muiltakin palautetta erinomaisesta asenteestasi?
 
On ihana kun ympärillä on ihania ihmisiä, jotka saavat hymyilemään ja iloitsemaan. En usko kuitenkaan, että asennoitumiseni johtuu minusta, vaan enemmänkin teistä kaikista, joita näen ja joille puhun. Ja ei ole myöskään aivan totta, että olisin aina iloinen. Hehe. Kyllä niitäkin päiviä on kun kuuluu vain itkua ja ovien paiskeita. Silloin kannattaakin pysyä kaukana.

6) Olet viimeisen vuoden aikana kärsinyt erinäisistä ongelmista. Miltä tuntuu, kun on pakotettu pitämään taukoa omasta lajistaan, onko vaikeaa seurata sivusta, kun muut urheilevat? 

Se riippuu aivan siitä millä asenteella lähtee liikkeelle. Joillekin tulee suuri motivaatio ja he tekevät paljon töitä päästäkseen takaisin jaloilleen. Sitten on sellaisia, jotka masentuvat aivan täysin. Itse olin aluksi todella stressaantunut. Oli pakko korvata kaikkea ja kaikin tavoin. Oli pakko, pakko, pakko. Pakko sitä ja pakko tätä. Vähitellen mahdollisuuksia ei ollutkaan enää niin paljon, enkä oikein pystynyt tekemään niin paljon kuin mitä olisin halunnut. Onneksi kuitenkin tajusin, vaikka vasta loppuvaiheessa, että jos yksi portti sulkeutuu niin toiset avautuvat. Ehdin hetken elämässäni tehdä paljon kaikkea muuta jota en olisi muuten ehtinyt tekemään. Aloitin teatterin ja musisoin paljon enemmän. Pienen tauon jälkeen olinkin sitten paljon motivoituneempi ja valmiimpi taas lähteä treenaamaan. Kaikkein eniten ikävöinkin treenikavereitani. Onneksi vammoista ja ongelmista on nyt jo aikaa, enkä toivo niitä uudelleen. Jos ne kuitenkin tulevat, osaan asennoitua paremmin ja lopetan turhan hätäilyn. Kaikilla on ylämäkiä ja alamäkiä, sellaista tämä urheilu on. Pitää nauttia siitä kun voi urheilla täysillä, mutta myös siitä kun on aikaa tehdä muita asioita.

7) Ilmoitat Facebook-profiilissa käyväsi Tylypahkan taikakoulua. Onko sinulla kuitenkin ”perinteisempiä” suunnitelmia tulevaisuuden suhteen?

Tylypahka on vieläkin lähellä sydäntäni ja elämäni suunnitelmatkin muuttuvat taikasauvan heilautuksessa. Hetki sitten sitä ja seuraavaksi taas jotain aivan muuta mielen mukaan, päivän mukaan. Luovaa hulluutta päiväpäivältä. Jos ”perinteisemmällä suunnitelmalla” kuitenkin tarkoitat haavettani ryhtyä näyttelijäksi, joka opettaa filosofiaa yliopistossa professorina, käy aina välillä astronauttina avaruudessa tutustumassa elämään universumin toisella puollella, harrastaa diplomaatin ammattia, ajaa bussikusikina bussia, joka tietenkin kulkee laulun ja pyöräilyn voimalla, sekä keksii maailman ongelmille ratkaisuja vapaa-ajallaan, niin sitten tuossa vastaus varmaan onkin. Taisin kuitenkin unohtaa mainita, että haluan pyöräillä maailman ympäri suurperheeni kanssa ainakin kolmesti ja tietenkin voittaa miesten 50km kävelyn Olympialaisissa. Ehkä yllätän vielä kaikki ja juoksen 100m maailman ennätyksen näillä jaloilla. Eihän se enää tuntuisi missään. Kuuluisa en kuitenkaan halua olla, eli joutuisin tekemään vähän ”under cover –töitä” saavuttaakseni kaiken. Eli toisin sanoen ja lyhyesti vastaten: Ei, ei ole perinteisempää suunnitelmaa.

8) On Taika tullut vuorosi lähettää terveisiä meille ja lukijoillemme. Viimeistään syksyllä tulemme vierailemaan.

Koittakaa vielä kestää hetken. En tainnut onnistua pitämään alussa antamaani lupausta siitä, etten kirjoittaisi liian paljon. Kiitos kuitenkin, että olet jaksanut pysyä mukana tällä pitkällä lenkillä. On aina mukava kun ei tarvitse yksi juosta ja toivottavasti nähdäänkin kentällä. En oikeastaan malta odottaa, että pääsisin näkemään taas sinut! Erityiset kiitokset ja terveiset myös ihanille blogin pitäjille ja haastattelijoilleni Satulle ja Kallelle, joita haluaisin nähdä vähän useammin. Huhua on kuitenkin tullut minunkin korviin, että olisitte tulossa pyörillä Espooseen päin syksyllä. Jos suunnitelmat eivät muutu, niin käykääpä meillä tupsahtamassa. Nyt tänne aamiaisellekin kerääntyy vähitellen ihmisiä ja meitä taitaa ollakin jo kymmenkunta. En olekaan enää aivan yksin. Taidanpa siirtää tietokoneen pois edestäni, etten vie muilta tilaa. Toisin sanoen on nyt koittanut aika sanoa moi moi. Katsotaanpa mitä päivän treeni minulle tänään tuo ja mitä se sinulle tuo. Toivon kaikille paljon menestystä ja ihanaa kesää!

Kiitos Taika!


Taika lähetti terveisensä Sveitsistä harjoitusleiriltä ja Kalle editoi haastattelun kesäleiriltä Haapasaaresta.