Viimeisestä kirjoituksestani on jo aika kauan, mutta se ei
tarkoita, etteikö tässä olisi ehtinyt tapahtua. Kuluva viikko on
urheilullisesti ollut edeltävistä poikkeava. Tähän mennessä siihen on mahtunut kaksi oikeaa harjoitusta, ratatreeni sekä
vähän VK:ta.
Viikko alkoi maanantaisella ratatreenillä. Juoksin yhden
lempiharjoituksistani, pyramidin, mustien ukkospilvien ympäröidessä Ahmon
urheilukenttää. Myrsky ei kuitenkaan sattunut päälle, ja sain treenin
päätökseen ehkä jopa toivottua paremmin. Johtuen osaltaan edeltävien päivien
pyöräilystä, osaltaan vähästä juoksusta, nopeus oli aivan hukassa, jalat eivät
vaan liikkuneet. Uskon, että äkkiä ne alkavat liikkua, kun saa vaan vähän enemmän
piikkarijuoksua alle.
Tämänpäiväinen VK ei sitten sujunutkaan ihan yhtä
onnellisesti. Ensinnäkin oli virhe vetää vetokengät jalkaan vilkaisten samalla
lämpömittaria todeten lukeminen olevan 40,5 astetta. Juoksu tuntui kyllä ihan hyvältä, eikä
lämpöväsymys- ja löysyys häirinnyt menoa juurikaan.
Treeni oli tarkoitus juosta kahdessa pätkässä. Ensimmäisessä
vedossa tonnin väliaika oli 40s tavoiteltua kovempi. Jätin leikin kesken sen
vedon osalta ja hölkkäsin seuraavalle lähtöpaikalle. Maltoin lähteä kevyemmin
liikkeelle ja sain koko matkan juostua suunnitelman mukaan. Aika oli aivan
liian kova alkuperäiseen tavoitteeseen verrattuna. Toisaalta joudun olemaan
taas pettynyt itseeni liiallisen höntyilyn takia, toisaalta en voi olla olematta
tyytyväinen pystyttyäni juoksemaan oletustani kovempaa.
Tämä oli kesän ensimmäinen VK-treeni ja oli kyllä hauskaa.
Ihanan kamalaa. Tuntui oikealla tavalla pahalta, toisin kuin ylikunnossa
ollessa. Oli ihanaa pistää makuulleen heti kellon pysäyttämisen jälkeen.
Lenkistä jäi tosi hyvä fiilis ja tosi toiveikas olo, eteenpäin on menty.
Homma alkoi kuitenkin käydä mielenkiintoiseksi tunti treenin
päättymisen jälkeen. Ensiksi alkoi vilkkua oikeassa silmässä, sitten
vasemmassa. En saanut mistään selvää, lukeminen ei enää onnistunut. Vähän
säikähdin, mutta ajattelin menevän äkkiä ohi. Varmuuden vuoksi join, söin
suolaa ja koitin levätä.
Ei auttanut. Kävi huippaamaan. Lisää mehua, suolaa, hunajaa
ja buranaa. Takaisin peiton alle. Näkö alkoi palailla, mutta samaan aikaan
lähti tunto oikeasta kädestä sekä huulista. Onneksi olen kokenut samankaltaisen
tilanteen jo pari kertaa aiemmin, muuten olisi säikäyttänyt tosi pahasti. Aina
on pelottavaa kun elimistö käy temppuilemaan.
Ennen tämmöinen on iskenyt kovan kisan jälkeen rankoissa
olosuhteissa. Nyt oli vähän sitten vissiin liian rajut olosuhteet kovalle
treenille, elimistö reagoi saman tien. Tästäkin kuitenkin selvittiin. Kului
pari tuntia sekä liki neljä litraa mehua ja palasin elävien kirjoihin. Loppu
hyvin, kaikki hyvin.
Tästä viisastuneena helteellä suoritan treenit tästä lähtien
joko aikaisin aamulla tai iltamyöhään. Tänään iltatreeni ei vaan käynyt laatuun.
Suunnitelmissa minulla, niin kuin monella muullakin, on liimautua tiukasti ruudun
ääreen Kalevalaisissa merkeissä.
Alun perin minun ei todellakaan pitänyt Kuopion Kalevan
kisoja seurata olohuoneen sohvalta. Minun piti olla viivalla, se on ollut
tavoitteena ja unelmana 14-vuotiaasta asti. Nyt kävi kuitenkin näin, eikä sille
voi enää mitään, turha murehtia. Kisoista
en kuitenkaan aio jäädä kokonaan paitsi. Äsken ilmoittauduin sunnuntaiksi talkoolaiseksi,
en malta odottaa!
Niin, ja siis vaikka nämä, ja kaikki muutkin tämänkesäiset
kisat, väliin jäivätkin, se ei tarkoita että olisin lopettanut enkä olisi
palaamassa enää viivalle. Tämmöisiä huhuja olen viimeaikoina kuullut. Kaikista
epäilyistä, painostuksista ja kyseenalaistuksista huolimatta aion todellakin palata
kilpajuoksun pariin heti kun se tuntuu järkevältä ja olen siihen valmis. En
yhtään aiemmin, en yhtään myöhemmin. Minua hämmentää, miksi urheilijoiden ei
anneta tehdä omia, hyvältä tuntuvia ratkaisuja, vaan täysin tilanteeseen
ulkopuoliset henkilöt kokevat oikeudekseen päteä mitä pitää ja mitä ei pidä
tehdä.
Sen verran olen tässä nyt oppinut, että epäasiallisilta
kommenteilta on vaan suljettava korvat. Niillä ei ole mitään merkitystä, tulee vaan
paha mieli. Minua ei kiinnosta, mitä ihmiset minun tämänhetkisestä tilanteesta
kuvittelevat. Minä juoksen itselleni, en kenellekään muulle. Silti tosin odotan
jo malttamattomana, että pääsen vielä joskus näyttämään kaikille epäilijöille
ja kyseenalaistajille heidän olleen aivan väärässä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti