sunnuntai 3. elokuuta 2014

Muistojen Imatranajot

Ensimmäisistä Imatranajoista on kulunut tasan 50 vuotta. Oli siis moottoriurheilujuhlan aika ja toimitus oli tietenkin paikalla seuraamassa. Kuljettajat ja pyörät ympäri maailmaa kokoontuivat muistelemaan menneitä kilpailuja Imatran legendaariselle katuradalle näytösajoon. Adrenaliinin virratessa kuljettajat antoivat moottorille happea täydellä antaumuksella!


Imatran katukuvaan on pystytetty kylttejä ajojen tärkeimmille paikoilla. Kuvat ja tietoiskut siirtävät ja säilyttävät perinnettä. Historiaa ei ole unohdettu, vaan sitä korostetaan. Pienellä vaivalla on luotu suurta iloa.

Imatran TT-rata onkin ainutlaatuinen. Pitkillä suorilla moottoripyörillä saavutetaan hurjat huippunopeudet. Suorat eivät kuitenkaan ole suoria, eivätkä tasaisia. Aina käännytään hieman tai ylitetään mäennyppylä. Kuljettajien rohkeus joutuu todelliselle koetukselle. Viimeisestä S-mutkasta kiihdytetään vielä pääsuoralle kuolemaa uhaten lehmusrivistön reunustaessa tietä!


Numeroilla 1 Giacomo Agostini ja Jim Redman kiihdyttivät maailmanmestareiden lähdössä vierekkäin täydellä kaasulla Kesoilin kurvista. MV Agustan nelitahdin ääni on suorastaan huumaava, varsinkin kun Imatran kiistaton valtias työntää ranne vääränä menemään.


TT-tunnelmaan kuuluu tietenkin kannustus ja arvostus itse sankareita kohtaan. Agostini palkitsi taidonnäytteen nimikirjoituksellaan ja hämmästeli taidokkuutta. Täydessä vauhdissakin värit erottuvat. 




Ylämäkeen kohoavalla "uudella" takasuoralla ajettiin kovaa säälimättä, eivätkä kaikki historiaa havisevat pyörät kestäneet viikonlopun rasituksia. Marco Lucchinellin Suzuki RGB500 hyytyi radanvarteen. Mies oli kuitenkin yhtä hymyä. Pyörä nopeasti varikolle ja Lucchinelli pääsi radalle vielä Grande Finale lähtöön.


Moottoripyöräilyn MM-sarjassa ollaan aina menty kehityksen kärjessä. Uusi tekniikka kohtasi vanhan Piero Pierin ajaessa Troy Baylissin vanhaa Ducatin tehdastallin MotoGP pyörää. Maa tärisi MotoGP- pyörän kiihdyttäessä ja pakoputkisto syöksi tulta jarrutuksessa pienemmälle vaihdettaessa.

Tunnelmaa ei voi edes elävällä kuvalla selittää - jokaisen on koettava itse. Missään muualla kuin Imatralla ei ole mahdollista päästä yhtä lähelle ja autenttiseen kokemukseen.



IMK-Allstars lähdössä Niki Tuuli kiihdytti keula pystyssä. Lehtihaastattelussa nuori mies hehkutti tapahtumaa, vaikka johtoauton liian rauhallinen vauhti ei ollutkaan Nikin mieleen. Juha Kalliolta kysyttiin kuinka kovaa ajoit. Juha vastasi: "En tiedä yhtään, mutta kutosvaihteella rajoitin paukkui!" Mentiin siis täysillä yli 250km/h. Juha Kilpaili kesäkuussa Mansaaren TT-ajoissa Supersport-luokassa yltäen yli 180km/h keskinopeuteen maailman vaarallisimmalla kilparadalla.

Kokonaisuudessaan tapahtuma oli erittäin hieno. Vanhan muistelu herkisti etenkin pidettäessä hiljaisia hetkiä ja muistellessa Jarno Saarista. Muistojen Imatranajot eivät kuitenkaan jäänyt liikaa muisteluun, vaan innostuttiin moottoripyöristä toden teolla uudella tavalla.

Imatralla on nyt tarmokas yritys palauttaa TT-rata aitoon kilpakäyttöön. Odotan innolla! Seuraavaksi kuitenkin Virtasalmen Motoparkkiin, jonne onnistuin saada vapaaliput. Kiitos kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti