2014 vuosimallin Pohjois-Savon Maakuntaviestijuoksu oli ja
meni. Kisapaikalle matkatessa kaikki
hautautui paksuun usvaan, ja lämpömittari näytti jotain nollan ja kolmen asteen
väliltä. Olin pukenut aamulla shortsit ja lyhythihaisen. Vähän kävi hirvittämään,
mutta kyllä en kävisi vaatetta lisäämään!
Kellon lähennellessä puolta kymmentä Team Aerobinen Pohja saapui
Karttulaan. Toppatakki niskaan ja kiertämään reittiä, joka on tullut vuosien
saatossa kymmeniä kertoja kierrettyä.
Puolisen tuntia kisapaikalla pyörittyä oli aika lähteä
valmistautumaan kisaan verryttelyn muodossa. Toisina päivinä juoksu tuntuu
hyvältä, vauhti kiihtyy itsestään eikä millään malttaisi lopettaa. Toisina
päivinä tekisi mieli lopettaa ensimmäisten askelten jälkeen. Eilen oli
valitettavasti jälkimmäisenä mainittu päivä. Verryttelyjuoksu oli lähinnä
uskottelemista itselleen, miten kaikki on ihan hyvin ja miten sitä on ennenkin
juostu huonoilla jaloilla hyvä kisa.
Juoksu ei ottanut tuntuakseen paremmalta kovasta yrityksestä
huolimatta. Tuli aika vetää piikkarit jalkaan ja verryttelyasu pois.
Paljasjalkaiselle ja –kätiselle lähdön myöhästyminen ei ollut iloinen yllätys.
Äkkiä vielä paita päälle ja juoksemalla lämpimäksi. Pilli vihelsi lähtöviivalle
viestinviejät, joilla olisi edessään kilometrinmittainen taival. Koitin
hakeutua hyviin asemiin, lähtö tapahtuisi jyrkkään mutkaan eikä saisi jäädä
muiden tönittäväksi.
Lähtö tapahtui. Jalat eivät liikkuneet niin kovaa kuin
olisin tahtonut. Kovavauhtisen juoksun puute näkyi. Kärkeen karkasi
viisihenkinen, miehistä ja pojista koostuva, ryhmä. Minä en siihen porukkaan
ehtinyt, jäin yksin. Juoksusta ei oikein
muuta kerrottavaa ole, tuntui, että se loppui ennen kuin ehti alkaakaan. En
saanut itseäni tiukille, ja sekös harmittaa. Olo oli kisan jälkeen vähän tyhjä,
toisaalta tosi pettynyt, toisaalta tosi
iloinen, sillä olin pystynyt juoksemaan kisan ilman ylikuntomaisia tuntemuksia.
Kisanjälkeiset fiilikset paranivat huomattavasti poikettuani
tulostaululla käytyä ensin palkintopallilla kolmanneksi sijoittuneena. Olin
huonoista tuntemuksista huolimatta ollut perhesarjan 48 juoksijan joukossa
nopein nainen ja päästänyt miehiäkin ainoastaan 5 edelle. Erot tuttuihin
kilpailijoihinkin olivat jokseenkin samaa luokkaa kuin aiempina vuosina. Päivä
alkoi näyttää kummasti valoisammalta. Kyllä tämä tästä. Ei tonnin tarvitsekkaan
vielä tuntua parhaalta mahdolliselta.
Tästä tuloksiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti