perjantai 20. kesäkuuta 2014

Nurmille niittyjen, rannoille järvien...

...ovat lenkkipolkuni minut viime päivinä kuljettaneet. Kuluvalla viikolla olen käynyt testailemassa juoksun tuntemuksia käytännössä joka päivä. Taas tuntuu, että suunta on ehkä ylöspäin, tai ainakin suupielet osoittavat kyseiseen suuntaan vielä lenkin päätyttyäkin, mikä on ollut viimeisen vuoden aikana harvinaista. Kunto ja juoksuvauhti eivät toki päätä huimaa, mutta se, että lenkillä on kivaa, kertoo enemmän kuin mikään muu.


Vielä en kuitenkaan minkään suhteen kovia toiveita elättele, nyt etenen ihan pikku hiljaa. Lenkille lähden jos siltä tuntuu. Lenkillä juoksen jos siltä tuntuu, jos ei tunnu, sitten pistetään kävelyksi tai tullaan kotia. Sen verran olen oppinut, että pään hakkaaminen seinää on pelkkää tyhmyyttä, jos tietää että treenistä koituu vain takapakkia, on se parempi jättää tekemättä. Harjoitus tehdään sitä varten, että se vie urheilijaa eteenpäin, ei sen takia, että saa ylpeänä kertoa vaikka treenanneesa ainakin tuplasti muita enemmän.


Tässä vaiheessa on vain ja ainoastaan vaarallista asettaa itselleen minkäänlaisia odotuksia ja pitkän tähtäimen suunnitelmia ja -tavoitteita. Sen takia nyt katsotaan vain päivä kerrallaan ja lenkki kerrallaan, mutta hyvä näin; lyhyt tähtäin on se tarkin tähtäin, vai? On parempi kulkea eteenpäin pienin ja hitain askelin kuin ottaa pari isoa harppaa eteenpäin ja vähintään saman verran taaksepäin.


Juoksentelujen lisäksi olen ollut urheilun parissa jälleen myös suunnistuksen merkeissä. Eilen kävin tutuissa Patakukkulan maastoissa rämpimässä jokakeskiviikkoisten viikkorastien innoittamana. Kaikki sujui suorastaan yllättävän hyvin kahdeksannelle rastille asti. Etsin kyseistä rastia samasta ryteiköstä lähes kymmenen minuutin ajan, kiroten jälleen koko lajin. Lopulta rasti kuitenkin löytyi kuin löytyikin, mutta sen jälkeen lähdin hermostuksissani aivan vika suuntaan. Käytännössä eksyin metsässä, jossa olen viettänyt varmaan puolet elämästäni. Joka tapauksessa tämäkin rasti kuitenkin löytyi, ja yhdeksänneltä rastilta maaliin kellotinkin parhaan väliajan kaikkien B-radan suorittaneiden joukossa.


Hyvää juhannusta kaikille, pysykäähän hengissä elkääkä synnyttäkö hirrveesti uusia henkiä!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti