"Karsintaraja"

Tiistaina oli tarkoitus juosta kaksitonnisia. Juoksu kulki hyvin, ja ehdin juosta kaksi vetoa suunnitelman mukaan. Sitten maha turposi varoittamatta kolminkertaiseksi, ja siihen sitten loppui se juoksun kulku. Jätin leikin kesken. Kyllä harmitti. Kotiin päästyäni en voinut olla mittaamatta, oliko vyötärönympärykseni tosiaan kasvanut lenkin aikana. Jep, +20cm. Minulla on ollut aiemminkin ongelmia mahan kanssa. Tässä tapauksessa oletan, että kaikki johtui jostain, mitä söin tai liian pienestä tauosta ruuan ja lenkin välillä. Ruuan kanssa pelaaminen on hankalaa. Lenkille ei voi lähteä nälkäisenä suoraan koulusta. Lenkille ei voi lähteä heti, jos syö koulun jälkeen. Jos jää ruuan jälkeen odottamaan, ehtii tulla pimeä. Pitää vain oppia tietämään, mitä maha kestää, kuinka paljon, ja mihin aikaan.

Tuon pilallemenneen lenkin jälkeen päätin, että seuraava kovempi treeni ei kaadu omaan hölmöyteen. Seuraava treeni oli tänään. Olin asettanut itselleni ”karsintarajan”, jonka alittaessani voisin huoletta ottaa osaa tulevien viikkojen kisoihin. Nyt ajattelin ottaa onnistumisen varman päälle, ja koitin valmistautua melkein kuin kilpailuun, enkä vain puolihuolimattomasti. Aamulla kävin heti herättyäni ulkoilemassa kymmenen minuutin ajan. Tämän jälkeen söin aamupalan, ja sitten vaan jalat seinälle ja riittävän pitkäksi ajaksi lenkkiä odottamaan.

Valmistautumisesta huolimatta urheilu näytti taas arvaamattomuutensa. Aina ei riitä, että on tehnyt kaiken olevinaan parhaalla mahdollisella tavalla, onnistuminen on kiinni niin monesta asiasta. Tänään ei sitä onnistumista tullut. Suurin syy tähän on varmaan liian kova aloitus. Jalat alkoivat painaa jo kahden kilometrin kohdalla, ja juoksua ei voinut enää juoksuksi kutsua. Tarkoitus ei ole selitellä, mutta listasin suoritusta heikentäviksi tekijöiksi ainakin vastatuulen, kipeät jalat, kovien treenien puutteen, sekä ehkä vähän väsymyksenkin. Positiivisena yllätyksenä maha ei vaivannut. ”Karsintaraja” jäi alittamatta. Tästä huolimatta ei auta kuin laittaa leuka rintaan ja suunnata kohti uusia pettymyksiä. Aion startata viikon päästä lauantaina Kesport Leppävirta -maantiejuoksussa. En voi lähteä kisaan täysin luottavaisin ja levollisin mielin. En tiedä yhtään, miten käy, mutta kai se selviää vain kokeilemalla.

Joskus se vuoden ensimmäinen startti on tehtävä, vaikka pakko myöntää, että pelottaa. Tämä ei ole kuitenkaan mikään poikkeus. Vuosi toisensa jälkeen ensimmäiset kisat jaksavat pelottaa, antavat ne kuitenkin jonkin suunnan alkavalle kaudelle. Ihan hyvä vaan, ilman pientä pelkoa ja jännitystä kisat menevät yleensä tavalla tai toisella pieleen.

Jännitystä on tainnut olla ilmassa myöskin keväällä seitsämän vuotta aiemmin, allekirjoittanut siis numerolla 26.