keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Ennakkotunnelmia

Lauantaina juoksen ensimmäisen kilpailun sitten syyskuisen Petroskoin alueottelun. Tunnelmat ovat kaksijakoiset, toisaalta on kiva päästä kisaamaan ja testaamaan kuntoaan, mutta toisaalta pelottaa startata jokseenkin puolikuntoisena. Toisaalta en malta odottaa lauantaiaamua, toisaalta tekisi mieli skipata koko kisa ja keskittyä vielä treenaamaan. Päätökseni olen kuitenkin tehnyt juoksemisen suhteen, ja maaliin olisi mielellään tarkoitus päästä.

Se, mitä kisalta odotan, on epäselvää. Tämä siksi, että matkassa on vielä monta muuttujaa. Tiedän, että kaiken osuessa kohdalleen voin juosta ihan kohtalaisen juoksun, mutta edellytykset täydelliselle epäonnistumiselle ovat myös olemassa. On toivottava ja uskottava parhaaseen ja pelättävä pahinta. Suurin toive on, että olo ei olisi samanlainen kuin viimeisimmässä startissa, jota ennen en pystynyt verkkaamaan 6min/km vauhtia. Enempää en osaa/uskalla sanoa. Vajaan kolmen vuorokauden päästä olen toivottavasti viisaampi tämän asian suhteen.

Matka takaisin lähtöviivalle ei ole ollut helppo, toivottavasti kuitenkin kaiken vaivan arvoinen.

1 kommentti: