Kisapäivä!

8.00

Herätyskello soi. Lasken tunteja starttiin ja koitan muistaa, mitä kisa-aamuihin kuuluu. Vaatteet päälle ja kymmeneksi minuutiksi verkkailemaan. Juoksu tuntuu jännältä, mutta ei nyt ihan kamalalta. Takaisin kotiin, puuro mikroon ja kahvinkeitin päälle. Aamupalan jälkeen aloitan pakkaamisen, joka olisi pitänyt tehdä jo edellisenä iltana. Tavarat kasassa, nyt nokka kohti Leppävirtaa ja pm-maanteitä.

11.30

Leppävirralla. Starttiin aikaa vielä kaksi tuntia. Aika kuluu nopeasti mm reittiä ja Kesportia kierrellessä.

12.40

Aloitan verkkaamisen. Tuntuu edelleen jännältä, en tiedä, mitä ajatella. Ei hyvältä vaikuta, mutta on sitä ennenkin huonolla tuntemuksella juostu hyvin. Kierrettyäni 900m lenkkiä neljän kierroksen verran, pysähdyn katsomaan nuorempien sarjojen juoksua. Ihmettelen, miksei vieläkään jännitä. Totean, että jännitys on hävinnyt jo monta päivää sitten saaden tilalleen puhtaan kauhun sekä epäuskon siitä, että olen taas aikomassa juosta kilpaa. Teen verkan loppuun, ja heitän ylimääräiset

verkkavaatteet pois.

13.40

Seison lähtöviivalla. Ei jännitä, ei pelota, olo en epäuskoinen. Lähtö tapahtuu. Juoksemme kisan viitenä 900m lenkkinä. Ensimmäinen kierros menee hyvin. Toinen kierroskin vielä kohtalaisesti. Sitten vauhti alkaa vaan pudota. En tiedä, mitä tapahtuu, toisaalta ei tunnu edes pahalta, mutta juoksu ei vain kulje. Ei ole yhtään kivaa, mutta keskeyttäminen ei käy mielessäkään. Uskon pystyväni ohittamaan viimeisellä kierroksella vielä muutaman edessä olevan. Vika kiekka meneekin hyvin aina loppusuoran loivaan ylämäkeen asti. En todellakaan ymmärrä, mitä tapahtuu, ei tunnu pahalta, mutta juoksu loppuu kuin seinään. Viimeiset sadat metrit ovat varmaankin hädin tuskin 6min/km vauhtia. Lopulta maaliviiva kuitenkin pelastaa. Makaan kuraisessa maassa valkeassa paidassa pidempään kuin koskaan. Tällä kertaa kärsimys on lähes pelkästään henkistä. Hämmentää. Mitä tässä taas tapahtui? Reilu viikko sitten juoksu tuntui niin hyvältä, ja viime viikonkin otin ihan kevyesti. En tiedä, mitä ajatella, tai miten tästä jatkaa. Haluan kuitenkin hoitaa kisan kunnialla loppuun. Käyn verkkaamassa, annan parille lehdelle muutaman epätietoisen kommentin, ja käyn palkintopallilla pokkaamassa pm-kullan.

Pakko sanoa vielä varmaan kymmenettä kertaa ”en tiedä”,sillä en todellakaan tiedä, millaiset tunnelmat minulle jäi tästä juoksusta. Tietenkään en olettanut olevani missään huippukunnossa, ja loppuunsa minulle on aivan sama, mitä kello näytti. Olen huolestunut huonoista tuntemuksista. Kuitenkin koitan nyt vain uskoa siihen, mitä niin moni kävi minulle sanomassa. Kyllä se siitä. Toisaalta tiedän, että ei mikään noin vain selviä. Ennen kuin ongelmat lähtevät selviämään, on tiedettävä, mistä kiikastaa. Nyt en sitä tiedä, mutta kovasti koitan sitä selvittää.