Nuorten SM:t

Tänä viikonloppuna on kisattu nuorten SM:iä niin Kotkassa kuin Raisiossakin. Kotkassa liekeissä ovat olleet 16-17-vuotiaat, Raisiossa 14 ja 15-sarjoihin mahtuvat urheilijat. Näitä kisoja aktiivisesti LIVE-tulospalvelun kautta seuranneena kypsyi ajatus tehdä pieni katsaus omaan historiaani syksyisissä nuorten SM-kilpailuissa.

Osallistumisoikeuden SM:iin saa saavuttaessaan 14 vuoden iän. 14-vuotiaasta asti olen näissä kilpailuissa joka syksy viivalla ollut. Suomenmestaruuskilpailut ovat luonnollisesti ne kisat, joihin koko kausi periaatteessa tähdätään. Itselläni kisat ovat kuitenkin menneet vuosi toisensa jälkeen penkin alle tai olleet erilaisten vaikeuksien sävyttämiä.

Ensimmäisiin SM:iini otin osaa vuonna 2010. Mitaleista taisteltiin tuolloin Helsingissä perinteisellä Eläintarhan kentällä. Lajivalikoimani oli varsin erikoinen. Perjantaina kisasin seiväshypyn suomenmestaruudesta, sunnuntaina olin 2000m lähtöviivalla.

Seipääseen lähdin tilastokärkenä, ja näin ollen myös ennakkosuosikkina. Hyppy oli kuitenkin selittämättömästi aivan hukassa. Meinasin tipahtaa pois pelistä ihan alkukorkeuksissa. Tunnelmat olivat aika epätoivoiset. Kisa kesti kauan, ja minulle kertyi hyppyjä peräti 18. Jotenkin sain itseni kasattua ja otin hopeaa ennätystuloksellani.

Sunnuntaina oli vuorossa 2000m. Kisassa oli mukana 24 juoksijaa. Juoksin kovemmassa erässä ja minulla oli täydet mahdollisuudet hyvään sijoitukseen. Juoksuni oli kuitenkin täysi floppi. Jäin puoli minuuttia kauden parhaastani ja olin eräni viimeinen. En vieläkään osaa selittää tapahtunuttu. En väsynyt fyysisesti ollenkaan, pää vaan oli jotenkin sitä mieltä, että miksi kiusata itseään juoksemalla yhtään kovempaa, jännää.

Vuotta myöhemmin kisattiin Varkaudessa. Minulla on taipumus sairastua flunssaan vuosi toisensa jälkeen elokuun puolenvälin paikkeilla. Sairas olen nyt ja sairas olin Varkauden kisojenkin aikaan. Pettymys oli suuri, kun huomasi tulleensa flunssaan juuri ennen kisoja, joita oli koko vuoden odottanut. Silti en kisoja väliin raaskinut jättää. Lajivalikoima oli edellisvuoden kaltainen, seiväs+2000m.

Seiväskisaan lähteminen oli epävarmaa. En muista, olinko peräti lievästi kuumeessa. Hyppääminen oli voimatonta eikä kulkenut. Mitalinkiilto silmissä olin kisaan lähtenyt, mutta toivottu mitali vaihtui pettymyksekseni viidenteen sijaan. Kisassa oli 15 tyttöä mukana, joten sitä vasten katsottuna sijoitus oli ihan kohtalainen.

Vaikka en kahden päivän päästäkään ihan täysissä voimissani ollutkaan, starttasin kahdelletonnille. Olin juoksussa pitkään kiinni neljännessä sijassa, mutta maaliaedeltävällä takasuoralla jouduin päästämään neljän juoksijan ryhmän ohitse. Sijoitus lopulta kahdeksas, ja aika ihan omalle tasolleni. Ihan ok juoksu, mutta vähän olin pettynyt.

2012 kisat olivat Espoon Leppävaarassa. Kisat olivat ehdottomasti tähän mennessä mieleenpainuneimmat, onnistuneimmat ja parhaat kisani. Tämä siitäkin huolimatta, että olin koko kolme päivää jälleen kipeänä. Joka päivä jouduin viimeiseen asti miettimään osallistunko vai en. Uskon olleeni aika kuumeinen, en vaan uskaltanut kuumemittariin koskea, uskottelin olevani terve.

Perjantain lajini oli 3000m. Olo oli aika voimaton ja ennen juoksua pelkäsin taas floppaavani. Juoksu oli hidasvauhtinen, ja taitoin matkaa kärjen tuntumassa. Viimeisen 200m alkaessa tipahdin kuudenneksi ja ajattelin juoksun olleen siinä. Loppusuorasta en juurikaan muista, mutta jostain vissiin vielä voimia lyösin. Maalissa kyselin hämmentyneenä useaan kertaa monesko olin. Lopulta uskoin ottaneeni hopeaa.

Seuraava päivä oli tarkoitus aloittaa 800m alkuerillä ja jatkaa 1500m esteillä. Loppuun asti sai jännittää, onko juoksijoita riittävästi alkueriin. Varmistaneita tuli tasan 12, suurin mahdollinen määrä, jolla juostaan ainoastaan finaali. Kyseiselle päivälle ei jäänyt siis kuin kisojen päämatkani, estejuoksu. Lähtiessä olo oli tosi epävarma, mutta juoksusta tulikin urani tähän mennessä paras. Kisa ratkesi oikeastaan viimeisellä takakaarteen esteellä. Otin kultaa, sivutuotteena syntyi sekä oma että piirinennätys.

Viimeiselle kisapäivälle jäi huonoin lajini, 800m, johon sai lähteä täysin paineettomasti katsomaan, mihin siinä pystyy. Mitään odotuksia ei ollut. Ihmetyksekseni kuitenkin juoksin kolmipäiväisen rupeaman päätteeksi, edelleenkin sairaana, ennätykseni. Se riitti täydentämään värisuoran himmeimmällä mitalilla. Viikonloppu ylitti hurjimmatkin odotukset.

Viimeksi olen nuorten SM:issä kisannut viime syksynä Turussa. Kisat olivat täysi katastrofi. Ylikunto oli pahasti päällä ja jalkapohja vahvasti teipattu. Nimeni löytyi lähtölistasta jälleen kolmesta tarjollaolevasta kestävyysjuoksumatkasta jokaiselta.

Ensimmäinen matka oli perinteisesti 3000m. En jaksanut oikein verkata. Olo oli hirveä. Päätin kuitenkin startata. En jaksanut yhtään. En pysynyt edes alussa mukana, vaikka vauhti ei päätä huimannut. Jälkeenpäin ajateltuna olisi ollut ehkä fiksua keskeyttää. Tämä ei kuitenkaan käynyt laatuun. Turkuun asti oli kisaamaan tultu, minähän tulisin maaliin vaikka konttaamalla! Melkein konttaukseksi suorituksen voi laskea, aikani 11.19 jää ennätyksestäni liki minuutin.

Olisin toisaalta halunnut jättää kisat kesken yhden esiintymisen jälkeen. Seuraavana päivänä oli kuitenkin lempilajini, esteiden, vuoro. Halusin vielä yrittää. Menin kisapaikalle ja verkkasin normaalisti. Surkeantuntuisen verkan jälkeen päätin jättää juoksematta. Minulle kuitenkin koitettiin uskotella, että ei ole mitään hävittävää. Kohta löysin itseni Call in -teltasta. Itse juoksu oli edeltävän päivän toisinto, ei mihinkään. Juoksun jälkeen hämmensi ja itketti. Jätin seuraavan päivän kasin väliin.

Tämänvuotiset, Huittisissa järjestetyt, kilpailut olivat ensimmäiset minulta väliin jääneet. Ensi vuonna toivottavasti palaan ylikunnottomana, vammattomana ja ennen kaikkea flunssattomana!