maanantai 17. maaliskuuta 2014

Eteenpäin, vaikka kivireki perässä

Lauantaina vedin kivirekeä kuvainnollisesti perässä sensijaan, että olisin juossut tutulla lenkillä ennätykseni. Optimistisesti lähdin kuitenkin yrittämään. Sekä optimismi, ja yritys kuitenkin haihtuivat viimeistään muutaman sadan metrin jälkeen. Lunta oli nilkkoihin asti, vaikka muutamaa päivää aikaisemmin oli lähes toukokuinen keli. Taistelin loppuun asti ja suutuspäissäni löin kellon sammuksiin sen näyttäessä 3.55min/km vauhtia.

Yleensä en ota paineita. Hoidan asiat suurpiirteisen säntillisesti. Tästä huolimatta olen saanut luotettavan miehen leiman. Viime viikkoina ylioppilaskirjoitukset ovat kuitenkin aiheuttaneet lähes unettomia öitä. Pohtiessani ilmiötä tajusin merkittävän eron kirjoitusten ja tavallisen elämän välillä.

Urheilussa harjoitellaan läpi vuoden ja kilpaillaankin useita kymmeniä kertoja kaudessa. Muutama onnistuminen nollaa kaikki pettymykset ja jättää hymyn huulille. Vaihtoehtoisesti voi hakata päätä seinään, ja palata radoille yrittämään uudestaan.

Arvostamani valmentaja kommentoi SM-hallien juoksuani seuraavasti: "Ensi kesänä kovempaa, ja kovempana." Hän oli täysin oikeassa. Kirjoituksissa ratkaistaan kuitenkin muutamalla kokeella vähintään lyijykynähahmotelmana tulevaisuuden suunta.

Kivi vierähti sydämmeltä, kun otin kemian kokeesta torjuntavoiton. Vielä matematiikka ja fysiikka kunnialla ja saa taas rauhassa keskittyä normaaliin elämään. Käsite on saanut hieman vinoutuneen sävyn. Tavallinen elämä, tossua toisen eteen vailla paineita tulevasta. Urheilun ohessa asiat tuntuvat soljuvan omalla painollaan. Ja kun ne eivät suju saa vastapainoksi unohtaa kaiken ja sitoa lenkkarit jalkaan.

Kyllä taas alkaa sujua.

Edelleen Tammisen opein; minkä sijoituksen saa heti kaksinkertaisena takaisin? Tunti liikuntaa päivässä antaa kaksi tuntia jaksamista. Kahdella tunnilla liikuntaa jo puolestaan jaksaa viikon olla Teräsmies. Kuukauden jos tyytyy olemaan vain Batman. Lopulta on kuitekin tyydyttävä lepäämään, yleensä ansaitusti.

Turha itseään on kuitenkaan säästellä. Antaa mennä pitäen mielessä, ettei epäonnistuminen ole maailmanloppu. Seuraava, kovempi ja parempi, yritys voi taas järkyttää status quota. Vai oliko se niin, että täytyi onnistua kerralla hyvin... Eikai, onhan videopeleissäkin sentään kokonaista kolme elämää.

Jokatapauksessa tie on edessä ja avoinna.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti