Lauantaina ponnistin heti aamutiimaan reippailemaan ja jatkoin jäähallille viheltämään. Kotona nopeat ruokahuoltotoimenpiteet ja suunta juoksusuoralle verryttelylenkin kautta. Neljä kierrosta kymmenen liikkeen kuntopiiriä. Kehitän ja pidän yllä lihaskuntoa crossfitmäisesti. Monipuoliset harjoitukset ovat mielekkäitä tehdä ja levytangoilla voiman hankkiminen on omaa painoa selvästi tehokkaampaa.
Pohkeista ylöspäin kolotti kaikkiin tunnistettavissa oleviin lihaksiin. Valeri Borzovin innoittamat tankokävelyt menivät suoraan kohteeseensa. Plussakelistä huolimatta suuntasin ladulle, joka oli yllättävän hiihdettävässä kunnossa. Matkaa taittui lopulta 32km@2.5h. Kolme tuntia jäi haaveeksi.
Arvostamani ex-maileri sanoi ladulla kuin mies miehelle: "Kalle mie pidin sinuu vielä järkevänä jätkänä, nyt on vakavassa harkinnassa." Olin kertonut, että kolmeen päivään on tullut kierrettyä lähes 115km edestä vajaan kolmen kilometrin mittaista ensilumenlatua. Ei se yhteiskunta sillätavalla pyöri, että kaikki olisivat täyspäisiä.
Tänään maanantaina kävin vielä kipeillä lihaksilla verryttelemässä aamulenkin. Tykkään käydä varsinaiset lenkit aina illalla. Niin myös tänään. Verryttelyineen Vuoksen lenkki kiihtyvää vauhtikestävyyttä. Kierroksen, 7.5km, jälkeen kellossa oli 28.30. Keliin nähden vauhti oli erinomaista, hieman päälle 3.45min/km. Suuresta kulutuksesta huolimatta jalaoissa oli hyvin energiaa. On tullut taas syötyä hyvin...
Takasuoran asfalttipätkällä myötätuuleen lasketellessa muisti taas kuinka palkitsevaa juokseminen voi olla. Tästä on hyvä aloittaa määrän ja vauhdikkaampien kilometrien nylkyttäminen sopivassa suhteessa.
Blogipäivitys loppuu, seuraava teksti on pohdintaa ja edustaa vain kirjoittajaa itseään
Loppukaneettina on pakko ottaa kantaa Olympialaisten D-vitamiini lähtöiseen jälkipyykkiin. Johannes Durr osoitti vuoden tähdenlentona, että kultaisen 90-luvun menetelmät toimivat, mutta niin myös jo kymmenen vuotta sitten kehitetty epo-testikin, ainakin pidemmällä aikavälillä. Epo-hormonilla maksimaalisen hapenottokyvyn pitäisi teoriassa muuttua anaerobiseksi kynnykseksi.
Käytännössä pyöräilyssä nousutehot ovat pudonneet n. 15-20% Il piratan, Marco Pantanin ajoista. Poikkeuksellisen lahjakas, määrätietoinen ja voitonhaluinen pyöräilijä haki absoluuttiset rajat ihmisen suorituskyvylle kaikilla käytettävissä olevilla keinoilla. Il pirata jätti jäljessään perintönsä Pyreneiden ja Alppien legendaarisiin nousuihin. Surullisella tavalla. Kuvat Pantanista ovat kuitenkin syöpyneet kaiken urheilukansan mieleen lähtemättömästi.
Seuratuissa ammattilaissarjoissa, kuten NHL, NBA, NFL ja KHL ovat kielletyt menetelmät olleet jo pitkään käytössä. Rapakon takaa palaavista suomalaisista näkee heti ensisilmäyksellä leukahormonin vaikutuksen. Vielä kun pelejä pelataan päivittäin yömyöhään ja lennetään ympäri mannerta ei tarvitse enää ihmetellä kahvia vahvempien piristeiden käyttöä. Kansa vaatii sirkushuveja.
Kyseisillä ammattilaissarjoilla ei ole vaadittavaa tahtoa puuttua ongelmaan, vaan järjestelmä hiljaisesti hyväksyy suorituskykyä parantavat menetelmät. The show must go on. Raha ratkaisee.
Vallitsevassa todellisuudessa tulisikin miettiä olisiko paluu amatööri- ja ammattilaisurheiluun aiheellinen. Olympiahengen mukaan urheilijat vakuuttavat kilpailevansa ilman vilppiä, ilman doping-aineita. Totuus on kuitenkin, ettei yksikään NHL-jääkiekkoilija pidä lupaustaan. No chitty chitty no bang bang.
Ironisesti juuri pyöräily on nykyisin yksi puhtaimmista urheilulajeista. Testaus on tehokasta, vaikka joudutaan tiedostamaan tosiasia käryjen ei-toivotusta vaikutuksesta lajin imagolle. Jatkossakin tulen seuraamaan urheilua. Valitsen suosikkini kovan yrittämisen ja esimerkillisyyden, en voittojen ja menestyksen perusteella. Ehkä silti itsekin seuraan ja rahoitan sirkushuveja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti